Brändi hukassa

28.8.2009 11.44

Jukka Vahti

Demarit yrittävät epätoivoisesti kirkastaa imagoaan. Kukaan ei vain tunnu tietävän, miten temppu tehdään.

Sieraimissa tuntuu tekstiilipöly. Demarikansanedustajat Tarja Filatov, Ilkka Kantola ja Heli Paasio istuvat vierekkäin kierrätysdesigniä tekevän Globe Hope -yrityksen parvella ja näyttävät totisilta.

Vanhoista verhoista tehtyyn mekkoon pukeutunut toimitusjohtaja Seija Lukkala kertoo Globe Hopen menestyksen perustuvan siihen, että tuotteiden design, laatu ja brändi ovat kunnossa.

Ollaan sdp:n eduskuntaryhmän ja puoluejohdon kesäkokouksen oheistapahtumassa Vihdin Nummelassa. Osa kokousväestä tutustuu paikkakunnalla toimivaan Globe Hopeen.

Lukkalan mukaan yritys on tavoittanut hyvin tärkeimmän kohderyhmänsä, eli kaupunkilaiset koulutetut nuoret, jotka ovat kiinnostuneita maailman menosta.

Siis juuri ne, jotka demareilta ovat olleet viime aikoina kaikkein pahiten hukassa.

Sdp ei voi viime vaalien tulosten perusteella oikein muutenkaan kehuskella brändillään saati politiikkansa vastustamattomalla designillä.

Näyttää siltä, että 110-vuotias puolue pitäisi kierrättää ja keksiä uudelleen.

”Keskeisin kysymys on politiikan sisältö. Mutta julkisessa keskustelussa sdp vaikuttaa tällä hetkellä myös brändinä ummehtuneelta, taantumukselliselta ja jossain määrin aikansa eläneeltä. Eli ei ollenkaan sellaiselta, minkälaisena minä itse puolueen koen”, sanoo demarien veteraanivaikuttaja Arja Alho.

Alho ruoti sdp:n ahdingon syitä keväällä julkistetussa pamfletissaan Kovan tuulen varoitus. Alhon päätelmä oli, että sdp:n nykyinen lamaannus juontaa juurensa Paavo Lipposen hallitusten talousvetoiseen ja ”uusliberalistiseen” politiikkaan.

Tiivistettynä: vaalipuheissa demarit kantoivat huolta sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja tulonjaosta, mutta käytännön politiikassa puolue oli täysin rinnoin trimmaamassa Suomea EMU-kelpoiseksi talousihmeeksi.

Puheiden ja tekojen ristiriidasta syntyi uskottavuusongelma, josta puolue kärsii edelleen.

Alhon silmin sdp on perimmältään kansainvälinen liike, jolla on mahdollisuudet luoda uutta kansainvälisen talouden järjestystä. Alhon sdp:n perusidea on kestävä kehitys, jossa ihmisen, talouden ja ympäristön edut yhdistyvät.

”Tämä on minun mielestäni se sdp:n brändi, mutta ei sitä kyllä piru vie kukaan usko!”

Toistaiseksi sdp:n uudistumisesta ei juuri ole näkynyt merkkejä. Sen sijaan demarit ovat tuottaneet tukun toisistaan irrallisia avauksia, joista kaikki eivät ole saaneet erityisen lämmintä vastaanottoa edes puolueen sisällä.

Esimerkki tästä oli Antti Kalliomäen heinäkuun lopussa ilmoille heittämä ehdotus, että sdp:n pitäisi hylätä hallitusyhteistyö kokoomuksen ja keskustan kanssa ja pyrkiä kohti punavihreää hallitusta.

Paavo Lipponen ampui Kalliomäen ajatuksen nopeasti alas ja vaati ”sdp:n äijiä” tukemaan puolueen puheenjohtajaa Jutta Urpilaista jurnuttamisen sijaan.

”Käsillä on viimeinen hetki vetää rivit kokoon, ensi vuonna se on jo myöhäistä”, Lipponen kirjoitti Turun Sanomien kolumnissaan.

Enää pitäisi tietää, kuka pystyisi puolueen rivit suoristamaan ja mihin suuntaan niiden olisi sen jälkeen tarkoitus marssia.

Nuoremman polven demari Heta Välimäki ei usko, että mistään löytyy yksittäistä johtohahmoa tai ideaa, joka kääntää ison laivan hetkessä uuteen suuntaan. Välimäki on demarinuorten puheenjohtaja.

Hänen mielestään sdp:n harmaa imago johtuu siitä, että puolue ei hötkyile. Välimäen mielestä oppositiopolitiikan pitää olla riittävän maltillista, jotta puolue voi tarvittaessa hypätä hallitukseen vaikka seuraavana päivänä ilman, että se joutuu syömään sanojaan.

”Mietimme asioita pitkään, emmekä harrasta hätiköityjä ratkaisuja. Se ehkä sitten johtaa siihen, että tarjoamamme vaihtoehto ei ole kovin selkeä. Jos äänestäjä äänestää jonkin yhden asian puolesta tai hetken mielijohteesta, me häviämme.”

Mutta eikö tiivistäminen, kärjistäminen ja argumenttien myyminen ole nykypolitiikassa elinehto?

”On, ja kyllä me olemme koko ajan tulossa siinä paremmiksi, se vain vie vähän aikaa.”

Sanoman tiivistämistä ei helpota, että isoon puolueeseen mahtuu väkeä laidasta laitaan. Sdp:stä löytyy ainakin ”tuomiojalaisista” muodostuva vasen laita, Naton kanssa flirttailevat ”lipposlaiset” oikeistodemarit, punavihreän politiikan puolestapuhujat ja tietenkin vahva ay-siipi.

Välimäki kuuluu demarinuorten lisäksi myös oikeistodemareiksi laskettavaan Tölö Unga Socialisterna -yhdistykseen, joka sai runsaasti huomiota puolueen eduskuntavaalitappion jälkeen 2007.

”Tuntuu, että jakoa eri leireihin haetaan vähän väkisinkin, kun vaaleissa ei ole tullut tulosta. Tarve nähdä vaihtoehtoisia linjoja kasvaa, vaikka se olisi välillä vähän keinotekoistakin”, Välimäki kuittaa.

Globe Hopen hyllyillä on kasapäin tavaraa: takkeja, paitoja, tyhjiä kuohuviinipulloja ja lampunvarjostimia. Kokousvieraista moni ostaa lähtiessään jotain mukaansa myymälästä.

Kun nuorempi demarisukupolvi vielä shoppailee sisällä, pihamaalla kaksi seurueeseen kuulunutta keski-ikäistä miestä katselee rakennusta.

”Tää on muistaakseni Martelan vanha halli”, sanoo toinen.

”Joo, niin taitaa olla”, vastaa toinen.

Kuka miettisi, mitä hallissa tehdään joskus tulevaisuudessa?

Ehdotuksia sdp:n pelastamiseksi

1. Poliittinen kurssinmuutos

Rajun eduskuntavaalipettymyksen jälkeen oikeistodemareista koostuva Tölö Unga Socialisterna -paikallisyhdistys vaati puolueen suuntautuvan kohti poliittista keskustaa.

”Vaaleja ei voiteta vasemmalla, vaan keskellä”, sanoivat Töölön sosialistit muistiossaan tuolloin.

Puolueen vasen laita taas toivoo köyhimpien asian nostamista asialistalla korkeammalle.

Tasapainon löytäminen tavoitteiden välillä on vaikeaa, koska kurjimmassa asemassa olevat ihmiset äänestävät laiskimmin. Ja ääniä puolue tarvitsee, jos se haluaa päästä hallitukseen.

”Ihan pienillä viilauksilla, imagokikkailulla tai henkilövaihdoksilla ei käännetä puoluetta nousuun. Tarvitaan järeämpiä linjauksia”, arvioi Kemianliiton puheenjohtaja, demarien puoluehallituksessa istuva Timo Vallittu Uutispäivä Demarissa elokuun alussa.

Vallitun lääke on sdp:n ja vasemmistoliiton yhteistyön syventäminen.

2. Yhteinen tavoite

Sdp on ollut mukana rakentamassa suomalaista yhteiskuntaa sellaiseksi kuin se nyt on.

Työväenluokan vapauttaminen ei kuitenkaan enää nyky-yhteiskunnassa riitä politiikan ohjenuoraksi. Myös toisen demarivetoisen projektin, hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen, kultaiseksi vuosikymmeneksi näyttää jäävän 1980-luku.

Itse tehtyjen rakenteiden purkaminen ja uudistaminen ottaa koville. Jostain sdp:n
pitäisi kuitenkin löytää itselleen uusi, puoluetta kokoava tavoite, jonka avulla äänestäjätkin ymmärtävät, mitä demarit oikeastaan haluavat.

”Puoletta ei voi ajatella sillä tavalla, että yritetään vain sovitella yhteen erilaisten ryhmien näkemyksiä, siitä tulee vain sillisalaattia. Pitää uskaltaa ottaa riskejä ja todeta, että kaikissa asioissa ei voi miellyttää kaikkia sen enempää puolueen sisä- kuin ulkopuolellakaan”, arvioi Erkki Tuomioja.

3. Nuoret toivot

Demareiden nuoriksi toivoiksi monet puolueen aktiivit nostavat sellaisia nimiä kuin Lauri Holappa, Jussi Ahokas, Mikko Sauli, Elisa Lipponen, Elina Aaltio ja Jenni Lindborg.

Demarien julkisuutta kuitenkin hallitsevat edelleen tutut, keski-ikäiset vakikasvot.

Myöskään Jutta Urpilaisen valinta puolueen puheenjohtajaksi ei ole tuonut toivottua raikasta tuulahdusta puolueen kannatukseen.

Eräs puolueaktiivi arvioikin Urpilaisen valinnan keskeiseksi syyksi sen, että hän ei ole Erkki Tuomioja.

”Ketkä muutoksen tekevät? Jos sen tietäisin, koputtaisin kyllä sen porukan ovelle”, puolueen vaikuttaja huokaa.

Vihreän Langan paperiversiossa 35/09 jutusta jäi pois ensimmäinen sivu. Juttu julkaistaan ensi viikon lehdessä kokonaisena.

Tweet