Kolmen vuoden kakku

25.5.2007 5.45

Elina Grundström

Monen nuoren naisen työura on epämääräinen silppu opintojen katkomia määräaikaisia työsuhteita. Mutta kun nainen saa lapsen, kaikki muuttuu: edessä on kolme vuotta pakkotyötä neljän seinän sisällä.

Ajatus siitä, että lapset pitää hoitaa kotona kolmevuotiaiksi, on iskostunut syvälle 2000-luvun suomalaisiin. Tärkein syy on raha. Alle kolmevuotiaiden päivähoitoryhmät ovat pienempiä ja kalliimpia kuin isompien lasten ryhmät. Vuosien kuluessa raha on muuttunut moraaliksi. Jokainen äiti, joka panee lapsensa hoitoon alle kolmevuotiaana, saa kokea syyllisyyttä ja häpeää.

Tieteellinenkin perustelu kolmen vuoden kakulle on. Muutamat yksittäiset kasvatustieteilijät, etunenässä lastenpsykiatrian professori Tuula Tamminen, korostavat että lapsen aivojen kehitys edellyttää läheistä aikuissuhdetta. Lisäksi – ajatelkaapa! – lapset voivat saada päiväkodista flunssaa.

Myönnetään, voi olla, että pienen lapsen on hyvä olla kotona. Mutta onko äidin hyvä olla siellä vuosikausia juuri siinä iässä, kun oma paikka pitäisi löytää myös työelämässä. Ja entä jos lapsia tulee siihen saumaan toinenkin?

Nykyään lähes 70 prosenttia alle kolmevuotiaiden äideistä on kiltisti kotona. Ja kun he kerran ovat siellä, heidän oletetaan keskittyvän pelkästään lapsiin. Sen vuoksi subjektiivista päivähoito-oikeutta halutaan jälleen kerran rajoittaa.

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on kuitenkin pelastanut monen äidin työuran ja mielenterveyden. Kun vauva nukkuu ja isompi lapsi on päiväkodissa, äiti voi edes pienen osan päivää opiskella tai tehdä freelance-töitä pitääkseen kiinni ammattinsa syrjästä.

Miksi kotona olevien vanhempien pitäisi keskittyä lastenhoitoon sataprosenttisesti? Saavathan rangaistusvangitkin opiskella.