Suomi 0 – Ruotsi 6

31.7.2009

Musta baskeri

Miksi Suomi ei pärjää millään vähäkään viihteellisemmän kulttuurin osa-alueella Ruotsille? Emme me nyt niin paljon pienempiä ole.

Musiikin, leffojen ja televisiosarjojen lisäksi pahimman tappion kärsimme dekkarien rintamalla. Ruotsalainen dekkari on maailman parasta viihdettä. Eikä vain viihdettä, vaan syvällistä yhteiskunta-analyysia, nykyihmisen minäkuvan ironistakin kartoitusta ja taitavaa lajityypin uusintamista.

Dekkarien kulta-aikaan Ruotsi pani kampoihin suurvalloille Sjöwall ja Wahlöön komisario Beckillä ja Maria Langin etsivä Christer Wijkillä. Ei varmaan ole kenellekään yllätys, ettei Suomi juhlinut käännösmarkkinoilla.

Nykyään ruotsalaiset kirivät bestseller-listoilla ympäri maailman. He määrittelevät nykyaikaisen dekkarin lajityypin. Ilman Ruotsia dekkarit eivät olisi kirjallisuutta.

Stieg Larsson, Henning Mankell, Liza Marklund ja Håkan Nesser. Ja he ovat vain kärki.

Heistä kenen tahansa romaaniin voi tarttua luottavaisesti ja tietää saavansa laatutuotteen. Ero suomalaiseen dekkariin on kuin Coca-Colalla Rainbow-colaan.

Minä pidän myös Seppo Jokisesta, Leena Lehtolaisesta ja Reijo Mäestä. Syy siihen on paikallisväri, tunnistettavat suomalaiset paikat ja tapahtumat.

Suomalainen dekkari ei nouse yleispätevälle tasolle vaan jämähtää puhtaaksi maakuntakirjallisuudeksi.

Miksi meille on niin vaikea luoda kriittistä yhteiskunta-analyysia, miksi suomalaiset kirjailijat eivät osaa luoda syy-seuraussuhteita rikollisuuden ja poliittisten päätösten välille?

Miksi suomalaisten etsivien henkilökuvat yltävät samaan moniulotteisuuteen kuin sanomalehtisarjakuvien karikatyyrit?

En osaa vastata. Sen verran osaan kuitenkin päätellä, etteivät suomalaiset dekkarit edes läpäisisi kustantamojen seulaa Ruotsissa.

Musta baskeri on kulttuurivaikuttaja, joka käyttää asemansa takia nimimerkkiä. Lisää baskerin blogitekstejä löydät täältä.

Tweet