Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Blogi

Mökki on uusi musta

15.6.2009

Laura Rantanen

Käyttäjän Laura Rantanen kuva

Blogissa eletään kesän ajan vihertävää elämää Turun saaristossa. Kirjoittaja on 30-vuotias tietokirjailija ja toimittaja, jolta ilmestyi keväällä kirja Matkaopas mökille.

Lisää ekomökkeilyä löydät jatkossa täältä.

Satuin kuulemaan junassa välillä Helsinki–Turku pienen mökkiaiheisen sananvaihdon. Ikäneidot povasivat niskani takana, ettei mökkeilyllä ole tulevaisuutta.

He olivat vakaasti sitä mieltä, että kun heidän sukupolvestaan aika jättää, loppuu mökkeily samalla Suomesta. Nuoremmat eivät osaa mitään, eivätkä erota puolukkaa mustikasta.

Olen tunnettu siitä, etten osaa pitää suutani kiinni, joten jouduin pakenemaan leikkivaunuun. En olisi voinut enää hetkeäkään kuunnella pullamössösyytöksiä hiljaa sivusta.

Ei mökkeily mihinkään lopu. Mökkeilijäsukupolvet toki vaihtuvat jo luonnollisenkin poistuman myötä.

Itse olen ollut haistavinani jo pitkään ilmassa mökkeilyn näkyvää uutta tulemista. Enkä tarkoita nyt sitä mökkeilyä, jota mökkilehdet esittelevät. Kiiltäviä pintoja huolellisesti sisustetuissa 130-neliön ”mökeissä”.

Kirjoittaessani kirjaa Matkaopas mökille juttelin mökkeilystä usean ikäiseni ekohörhön kanssa. Puunhalaajat tunnustivat hieman hämillään, että ovat yhtäkkiä saaneet itsensä kiinni mökkihaaveista.

He huomaavat tunkevansa yhä useammin sukulaisten mökeille kylään. Niissä on ihan mukavaa, mutta oma mökki se vasta olisikin jotain. Saisi olla omassa rauhassa.

Mökkeily yhdistetään usein ympäristöystävällisyyteen, ollaanhan mökillä lähellä luontoa. Mökkiläiset voivat kuitenkin kuormittaa ympäristöä monin tavoin. Näitä kompastuskiviä tulen kääntämään kesän aikana tässä blogissa.





Viite