Imperiumi elää

11.6.2009

Jukka Vahti

Istuin eilen muutaman muun suomalaisen kanssa keskellä monituhatpäistä venäläisten fanijoukkoa  MM-jalkapallon karsintaottelussa Olympiastadionilla.

Tunnelma oli kireä. Yksi seurueeseemme kuulunut oli hetkeä aiemmin käskenyt päättäväiseen sävyyn edessämme seisoskelevia venäläisiä istumaan paikoilleen, jotta mekin näkisimme pelin. Tuloksena oli lähes käsirysy.

Sekä suomalaiset että venäläiset uhosivat toisilleen yllin kyllin jo Stadionin ulkopuolella.

Ottelun 26. minuutilla Venäjän Aleksander Kerzhakov karkaa maailntekoon. Venäläiset ympärillämme räjähtävät huutoon. Vieressäni seisova, valkoiseen urheilutakkiin, farkkuihin ja Niken lenkkareihin pukeutunut venäläismies kaivaa repustaan lipun, jota viuhtoo hetken ilmassa ja tunkee sen sitten takaisin reppuunsa. En tunnista lipun väritystä, mutta se tuntuu etäisesti tutulta.

Suomella ei ole matsissa juuri mahdollisuuksia, joten unohdun pohtimaan lippua. Siinä oli valkoinen, musta ja keltainen raita päällekkäin. Kenties jonkin venäläisen futisseuran lippu? En viitsi kysyä asiasta, koska sama mies oli hetkeä aiemmin kärhämöinyt seurueemme kanssa.

Seuraavalla puoliajalla Venäjä karkaa 0–2 johtoon, peli on ohi ja Suomen MM-haaveet murusina. Samalla jännitys katsomossa laukeaa: aiemmin riitaa haastaneet suomalaiset ja venäläiset kättelevät, jopa halaavat ja rupeavat juttelemaan pelistä kuin parhaat kaverukset.

Kysyn mieheltä lipusta. Hän ei puhu juurikaan englantia, mutta saa hetken päästä tuttunsa tulkkaamaan. Tulkiksi tullut, keski-ikäiseltä venäläiskirjaiijalta näyttävä mies osoittaa katsomossa vellovaa venäläislippujen merta.

"Tuo on Venäjän federaation lippu, tiedäthän?"

Sitten hän osoittaa kaverinsa mustavalkokeltaista lippua.

"Tuo on Venäjän imperiumin lippu. Siis Aleksanteri II:n ajalta, kun Suomi oli osa Venäjää, tiedäthän?" 

Vastaan kyllä tietäväni. Vähän myöhemmin tulkki tulee vielä erikseen täsmentämään kertomaansa.

"Ei siitä lipusta kannata välittää, kyllä sitä täällä voi käyttää. Meille tämä on kuitenkin vähän kuin kotikentällä pelaisi."

Lähdemme pois hieman ennen ottelun loppua. Kulkiessamme venäläisten ohi he taputtavat meitä selkään ja lohduttavat, että "se on vain peliä".

Tweet