Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Eduskunta teki murron

22.9.2006 5.59

Elina Grundström

Viime viikon torstaina nolotti. Silloin ilmestyi Apu-lehti, joka väitti, että Vihreiden tietojärjestelmään oli murtauduttu. Lauantain Helsingin Sanomien mukaan asialla olisi ollut vasemmistoliiton eduskunta-avustaja.

Viikon uutinen oli ollut tarjottimella edessäni monta päivää, mutta en vain tajunnut tarttua siihen. Kun tulin tuon viikon maanantaina töihin, koko Vihreän Liiton ja samalla Vihreän Langan toimituksen salasanat oli viikonlopun aikana muutettu. Tällaisessa tilanteessa täysiverinen toimittaja ei ainoastaan vitsaile työkavereilleen, että täällä on tapahtunut samanlainen tietomurto kuin Ruotsin demarien toimistossa – vaan alkaa selvittää, onko niin. Ja jos on, niin kirjoittaa siitä uutisen ennen muita lehtiä.

Jälkiviisaasti ajatellen saattoi olla hyväkin, että hoksottimet eivät toimineet. Muuten olisimme saattaneet olla tekemässä kärpäsestä härkästä. Poliisin mukaan vihreisiin ei ole kohdistunut mitään niin merkittävää tietomurtoa, että edes rikostutkintaan olisi syytä.

Tietomurto on rikos siinä missä muutkin, ja on ikävää, jos vaikkapa liiton työntekijöiden henkilökohtaisia asioita pengotaan. Mutta ideoita täältä saa kyllä varastaa ihan vapaasti. Meillä on täällä paljon ehdotuksia maailman parantamiseksi.

Voi vaikka soittaa ja kysyä, se on helpompaa.

 




Viite