Edessä koskisota III

4.5.2007 5.57

Jukka Huusko

Vesivoiman tuntuva lisääminen nostattaisi kansanliikkeitä.

Myllykylän kuohut. Vesivoiman rakentaminen tuhoaa uhanalaisia kalalajeja, elinympäristöjä ja vesimaisemia.

Hallituksen tavoite lisätä tuntuvasti vesivoimaa ei ole realistinen, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton suojelupäällikkö Ilpo Kuronen. Kurosen mukaan vähäisiä haittoja aiheuttavaa vesivoimaa ei Suomessa enää ole tarjolla.

”Vuotoksen ja Kollajan altaiden rakentamisen edessä on sen luokan juridisia esteitä, ettei niitä ehdittäisi ratkaista tällä hallituskaudella, tai tuskin koskaan”, hän sanoo.

”Suojaamattomien jokien valjastaminen taas nostattaisi kalastajat ja virkistyskäyttäjät pienvoimalahankkeita vastaan.”

Energiateollisuus on arvioinut, että Suomessa voitaisiin lisätä vesivoiman tuotantoa 400–600 megawattia. Kurosen mukaan esimerkiksi Pohjois-Suomen joissa sijaitsevien voimalaitosten tehostaminen uusimalla kalustoa ja turbiineja lisäisi energiantuotantoa vain marginaalisesti.

Energiayhtiöt ovat vaatineet myös Kollajan altaan rakentamista Iijoelle. Tämä uhkaisi alueen koskia, jotka on suojattu nimeltä mainiten koskiensuojelulaissa.

Vesivoiman tehostamisen lisäksi hallitusohjelmaan on kirjattu vesilain kokonaisuudistus. Kuronen jätti uudistusta valmistelleen vesilakitoimikunnan jäsenenä siitä eriävän mielipiteen. Se koski lakiin esitettyä lisäystä, jonka mukaan valtioneuvosto voi antaa poikkeusluvan vesirakentamiseen, jos hankkeen katsotaan olevan yhteiskunnan kokonaisedun mukainen.

”Valtioneuvostosta tulisi lupa­viranomainen. Tämä on vaarallinen tie, sillä jos rakentamista ohjaa tulevaisuudessa valtioneuvosto poikkeuslupineen, yhteiskunnasta katoaa pysyvyys”, Kuronen sanoo.

Vihreät saivat hallitusohjelmassa läpi pöytäkirjamerkinnän, jonka mukaan vesilain uudistus annetaan eduskunnalle ensi syksynä vain, jos hallituspuolueet ovat siitä yksimielisiä.

Tavoite lisätä vesivoimaa tuntuvasti on luonut paineita voimaloiden rakentamiseen suojelemattomiin koskiin myös Etelä-Suomessa. Esimerkiksi Uudellamaalla on käynnissä useita voimalahankkeita, joiden järkevyys on energiantuotannon kannalta kyseenalaista.

”Pienten jokien ja purojen kohdalla se on kaikkein irvokkainta”, sanoo Uudenmaan TE-keskuksen kalatalousjohtaja Markku Marttinen.

”Voimalat tuhoavat uhanalaisia kalalajeja sekä kalastus- ja virkistysalueita, joiden kunnostamiseen valtio on käyttänyt miljoonia euroja. Energiantuotannon kokonaisuuden kannalta niiden valjastamisessa ei ole järkeä.”

Esimerkiksi Mäntsälän lähellä sijaitsevalla Mustijoella on käynnissä kolme pienvoimalahanketta, vaikka joen teoreettiseksi tehoksi on laskettu vain 3,1 megawattia. Se vastaa noin kymmenen sähkölämmitteisen kerrostalon kulutusta. Samankaltaisia hankkeita viritellään ympäri Suomea.

Ilpo Kurosen mukaan on outoa, että vesivoimaa puolustetaan Suomessa edelleen vihreänä ja saasteettomana energiamuotona.

”Patoaminen sekä veden korkeuksien ja virtauksien sääntely tuhoavat luonnon monimuotoisuutta, elinympäristöjä ja vesimaisemaa. Altaiden rakentaminen soille taas tuottaa metaania, joka on yksi pahimmista kasvihuonekaasuista.”

Kuronen ihmettelee, miksei puhetta energian säästämisestä oteta tosissaan suomalaisessa politiikassa. Esimerkiksi Ruotsissa energian kulutus on saatu jo käännetyksi laskuun.

Kurosen mukaan ydinvoiman säätövoimaksi kutsuttua vesivoimaa ei tarvittaisi, jos sähkön kulutuspiikkejä leikattaisiin. Tämä ei sovi voimayhtiöiden intresseihin, sillä ne voivat talven kulutuspiikkien aikana laskea altaista helposti ja halvalla energiaa – samaan aikaan kun sähkö on kuluttajille kallista.

”Vesivoima on pikemminkin sähkön hinnan säätövoimaa”, Kuronen sanoo.

”Suomessa ollaan vielä valmiita uhraamaan korvaamattomia luontoarvoja puhtaasti aineellisen hyödyn tavoitteluun.”