Sähköinen vallankumous

27.2.2009 10.05

Jussi Karmala

Jossain tuulee tai paistaa aina. Supersähköverkon avulla lähes koko Euroopan energia voidaan tuottaa uusiutuvilla.

Tupsupipopäinen töölöläishipsteri laskee pyykkikassit kahvilan lattialle ja alkaa lappaa vaatteita suureen pesukoneeseen. Kone käynnistyy murahdellen. Pipopää ostaa latten ja istahtaa tuolille odottamaan. Helsinkiläisen Café Tin Tin Tangon erikoisuus on asiakkaiden käytössä oleva pyykkikone.

”Tulevaisuudessa tuo pesukone voi käyttää Saharan aurinkosähköä”, sanoo kahvilapöydän ääressä istuva europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen.

Tumman jakkupukuun pukeutunut Pietikäinen laittaa paksusankaiset nörttisilmälasit päähänsä ja alkaa puhua sähkönjakelun vallankumouksesta. Tämän kokoomuslaisen mielestä järjestelmän on muututtava.

Pietikäinen nousi europarlamenttiin Alexander Stubbin tilalle viime keväänä. Ensi töikseen hän perusti parlamenttiin Supergrid-ryhmän. Tämä puoluerajat ylittävä ryhmä haluaa rakentaa Eurooppaan uuden ja tehokkaan älykkään sähköverkon, jonka sähkö tuotetaan uusiutuvalla energialla. Kun Eurooppaan luodaan samalla yhtenäiset sähkömarkkinat, kaikki alueen maat voivat hyödyntää toistensa tuottamaa uusiutuvaa energiaa.

Potentiaali on valtava. Saksan ilmailu- ja avaruuskeskuksen tutkimusten mukaan supersähköverkon avulla jopa 80 prosenttia Euroopan energiankulutuksesta voidaan tuottaa uusiutuvilla energianlähteillä vuoteen 2050 mennessä.

Pietikäinen ottaa kahvilan pöydältä sinisen tussin, ja piirtää paperille Euroopan kartan. Hän vetää viivan Suomesta Viroon ja Ruotsiin. Viivat kuvaavat korkeajännitteisiä HVDC-tasavirtakaapeleita, jotka jo nyt yhdistävät maiden sähköverkkoja.

Näitä kaapeleita tarvitaan maan alle ja meren pohjaan lisää, ja paljon. HVDC-kaapeleissa sähkön siirtohukka on vain kolme prosenttia tuhannella kilometrillä, joten niillä voi siirtää sähköä Euroopan laidalta toiselle.

Euroopan nykyinen sähköverkko on valtaosin 50 vuotta vanha. Sen tehottomuus on yksi suurimpia esteitä uusiutuvan energian läpilyönnille: sähkö ei siirry tuottajilta kuluttajille riittävän tehokkaasti, ja markkinat jäävät paikallisiksi. Superverkon avulla uusiutuvalle energialle avautuisivat koko Euroopan laajuiset markkinat.

Norjaan ja Itävallan Alppien kohdalle Pietikäinen piirtää mustat ympyrät. Ne kuvaavat vesivoimaa, joka toimisi järjestelmän säätövoimana. Uusiutuvan energian ongelma on, että auringon ja tuulen määrä vaihtelee eikä syntyvää energiaa ole helppo varastoida samaan tapaan kuin esimerkiksi hiiltä, öljyä ja maakaasua. Siksi esimerkiksi tuulivoiman säätövoimana käytetään usein fossiilisilla polttoaineilla toimivia voimaloita.

Supersähköverkossa Euroopan suuret vesivoimalat korvaisivat fossiiliset polttoaineet säätövoimana. Kun tuuli tai aurinko vähenee, sähkö tuotetaan laskemalla padoista vettä.

Tanska ja Norja tekevät näin jo nyt. Tanska tuottaa energiastaan lähes neljänneksen tuulella. Vähätuulisina aikoina se ostaa Norjasta vesivoimaa, joka tulee maahan HVDC-kaapeleita pitkin.

Sama käytäntö on mahdollista ulottaa koko Eurooppaan. Suomen rooli supersähköverkossa olisi tuuli- ja biovoiman tuottaminen.

Pietikäinen piirtää tuulta kuvaavia aaltoviivoja Britanniasta Suomeen.

”Jossain tuulee aina. Kun tuulivoimaloita on tarpeeksi, Briteistä Suomeen puhaltava tuuli pystytään hyödyntämään moneen kertaan.”

Supersähköverkko mahdollistaisi myös pienten energiantuottajien tulon markkinoille. Esimerkiksi yksityistaloudet voisivat myydä talonsa aurinkopaneeleilla tuottamaansa sähköä verkkoon.

Paksu sininen viiva ylittää paperilla Välimeren. Pohjois-Afrikassa supersähköverkko yhdistäisi aluksi Saharan aurinkovoimalat Eurooppaan. Myöhemmin verkko laajenisi Lähi-idän aurinkovoimaloihin. Kehittyvissä maissa uusiutuva energiateollisuus voisi luoda paljon vaurautta.

Saksalainen Solar Millenium -yhtiö investoi Saharan aurinkopaneeleihin jo nyt. Suuret eurooppalaiset sähköalan yritykset, kuten HVDC-tekniikan kehittänyt ABB ja Siemens ovat valmiita rakentamaan uutta sähköverkkoa. Tarvittava kaapeliteknologia on olemassa ja sen käytöstä on kokemusta.

Kysymys on Pietikäisen mukaan enää poliittinen. Euroopan maiden tulisi ajatella energiantuotantoa koko maanosan yhteishankkeena eikä yksin kansallisista oloista lähtien. Unionin lainsäädäntöä tulisi muuttaa, sillä superverkko vaatisi toimiakseen yhteiseurooppalaiset sähkömarkkinat, samaan tapaan kuin Pohjoismaiden sähköpörssissä.

Yhteiseurooppalainen sähköntuotanto- ja jakeluverkko olisi altis erilaisille politiikan valtapeleille, varsinkin jos se ulottuisi Lähi-itään ja Venäjälle. Toisaalta se voisi lisätä maiden positiivista riippuvuutta toisistaan. Sitä paitsi nytkin valtaosa Euroopan öljystä ja kaasusta tuodaan unionin ulkopuolelta.

Euroopan ja Pohjois-Afrikan yhteinen superverkko maksaisi arviolta noin 45 miljardia euroa, eli suunnilleen saman verran kuin kymmenen Olkiluodon ydinvoimalaa. Verkko voitaisiin rakentaa lego-palikoiden tapaan osissa, kunhan unioni päättäisi yhteisistä suuntaviivoista.

Pietikäisen mielestä EU-maiden kannattaisi investoida elvytysrahoja supersähköverkkoon ja muuhun vihreään infrastruktuuriin. Tällä hetkellä yksi rakentaa teitä, toinen rautateitä, ja samaan aikaan hiili- sekä ydinvoimateollisuus suputtavat lamasta pelästyneiden päättäjien korviin lupauksiaan.

”Ihmisten on vaikea uskoa sellaiseen, mitä he eivät ole vielä nähneet tai kokeneet. On helppo sanoa, että jokin ei ole mahdollista, jos poliitikot vielä tukevat ajattelua syytämällä rahaa hiilikaivoksiin ja ydinvoimaan.”

Yhdysvalloissa presidentti Barack Obama myönsi tuoreessa elvytyspaketissaan 11 miljardia dollaria maan sähköverkon uusimiseen. Uudesta verkosta puhuvat myös Al Gore ja Bill Clinton. Myös EU on jo ottanut askelia yhteisten sähkömarkkinoiden suuntaan lisäämällä sähkömarkkinoiden kilpailua ja yhdistämällä jäsenmaiden verkkoja. Esimerkiksi Suomi on saamssa komissiolta 100 miljoonaa euroa Suomen ja Viron väliseen uuteen kaapeliin.

Pietikäisen mielestä kaikkein suurin este uuden sähkönjakelujärjestelmän tiellä on tietämättömyys ja epäusko. Hän tarttuu tuolinsa käsinojiin ja puristaa niitä.

”Jos hoen itselleni, että en pysty nousemaan tästä tuolista, alan lopulta uskoa siihen enkä tosiaan pysty nousemaan.”

Uusiutuvan energian osalta tilanne on sama. Este on päättäjien korvien välissä. Markkinat uskovat jo, että uusiutuvat tuottavat rahaa, ja monet tutkimukset näkevät uusiutuvan valtavan potentiaalin.

Ehkäpä järjestelmän muutos kuulostaa vallassa olevan poliitikkosukupolven korviin liian radikaalilta. Jo Machiavelli kirjoitti 1500-luvulla, että mikään ei ole hallitsijalle niin vaikeaa ja epävarmaa kuin vallitsevien olosuhteiden muuttaminen.

”Supersähköverkko ei ole poliittinen hanke, jossa lyödään markkinoita kirveen hamaralla. Päin vastoin, tämä on markkinavetoinen hanke, jossa politiikka luo kannustimia uuteen yritystoimintaan”, Pietikäinen sanoo.

Maailman energian- ja sähköntarve kasvaa arvioiden mukaan 60 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Ilmastonmuutoksen vuoksi samalla on pakko vähentää päästöjä. Pelin kolme suurinta nappulaa ovat tällä hetkellä ydinvoima, hiilidioksidin talteenotto ja uusiutuva energia. Kaikkia todennäköisesti tarvitaan. Suurin kasvupotentiaali on uusiutuvassa, sillä se on päästötöntä ja sitä riittää rajattomasti. Supersähköverkon avulla uusiutuvasta energiasta tulisi myös halpaa, kun tuotannon ja jakelun skaala kasvaisi massiivisesti.

Jotta uusiutuvaan energiajärjestelmään voidaan siirtyä, sen tuotannosta pitää tehdä teollista. Pieni ei olekaan enää kaunista vaan suuri.

Ihmiskunnan kehitys on perustunut järjestelmien muuttumiseen ja siitä seuraavaan tuottavuuden kasvuun. Energian tuotanto- ja jakelujärjestelmän muutos on luonteva lenkki tuossa ketjussa.

”Muutaman kymmenen vuoden päästä tätä pidetään itsestäänselvyytenä”, Pietikäinen sanoo ja nousee tuolista.

Pesukone jää hiljaa myllyttämään kahvilan nurkkaan.

Tweet