Tilattu tieto ei riitä

13.4.2007

Heidi Hautala

Korkeatasoista sektoritutkimusta tehdään Suomessa parissakymmenessä valtion alaisessa laitoksessa VTT:stä Stakesiin, Ilmatieteen laitoksesta Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen. Maailman monimutkaistuminen ja ongelmien pursuaminen yli hallinnonalojen ahtaiden rajojen on synnyttänyt  tarpeen uudistaa tätä ministeriöiden ohjauksessa olevaa tutkimusta.

Tammikuussa valmistui professori Yrjö Neuvon esitys, joka mullistaisi sektoritutkimuksen siirtämällä noin puolet niiden valtion budjetista tulevasta rahoituksesta neljälle ministeriöiden muodostamalle yhteenliittymälle. Konsortiot tilaisivat hallitusohjelman painotusten mukaisesti tutkimuksia, joista sektoritutkimuslaitokset kilpailisivat yliopistojen kanssa kansainvälisesti. Näin ajatellaan parannettavan tutkimustiedon saantia päätöksenteon tarpeisiin.

Ajatus ministeriöiden ryhmittämisestä vastaamaan laajemmista kokonaisuuksista yli sektorirajojen on oikea, mutta ratkaisumalli on omiaan aiheuttamaan uusia ongelmia . Maailma ei muitta mutkitta asetu uuteen nelijakoon, joita ovat alue- ja yhdyskuntarakenteet ja infrastruktuuri; osaaminen työ ja hyvinvointi; kestävä kehitys sekä turvallisuus. Jako synnyttää uusia päällekkäisyyksiä ja aukkoja.

Toinen perusvirhe on suuri usko tutkimuksen tilaajien viisauteen ja kykyyn asettaa tutkimusasetelmat ja tunnistaa ongelmat jo ennakolta. Ohjauksen olisi oltava huomattavasti hienovaraisempaa, jotta uusille, tutkimuksen omassa piirissä syntyville kysymyksenasetteluille jäisi tilaa.

 Tilaaja-tuottajamalli tuhoaisi sektoritutkimuslaitosten tutkimuksen pitkäjänteisyyden tuomalle tilalle projektiluontoisuuden. Pätkätöitäkin se toisi tutkijoille entistä enemmän.

Viisautta olisi ottaa aikalisä ja tunnustaa, että päätöksentekoa palveleva sektoritutkimus voidaan uudistaa toisinkin. Ministeriöiden ja sektoritutkimuslaitosten kriittiset lausunnot antavat hyvää ainesta vaihtoehtoiseen ratkaisuun. Se voisi perustua esimerkiksi ongelmia yhdessä analysoiviin poikkihallinnollisiin neuvottelukuntiin, joista syntyy sektoritutkimuslaitoksille aiheita ilman suoranaisia tilaajavaltuuksia ja suuria budjetteja.

Jos valtion tiede- ja teknologianeuvostolle halutaan nykyistä vahvempi rooli päätöksenteon tutkimustarpeiden peruslinjojen määrittelyyn, sitä pitäisi pikaisesti täydentää yhteiskuntatieteiden ja niin sanottujen pehmoalojen ministeriöiden edustajilla. Nykyisessä ilmapiirissä tätä ei voi korostaa liikaa, kun tieteen ja tekniikan tuotteistamisesta ”luovan” talouden ja kilpailukyvyn aineksiksi on tullut lähes kyseenalaistamaton oppi. Tutkimuksen vapauden ja sivistysyliopiston puolustaminen on taas ajankohtainen tehtävä.

Tweet