Reach ei riitä

15.12.2006

Terhi Brusin

Kirjoittaja on Saksassa asuva ympäristökysymyksiin erikoistunut vapaa toimittaja.

Näin kulutusjuhlan alla, kun sanomalehden välissä on sietämätön pino mainoksia, mietin eräänä aamuna kimaltelevan tavarataivaan rumaa kääntöpuolta.

Suomessa on ollut viime aikoina puhetta Aasiassa valmistetuista vaatteista, joiden värit altistavat syövälle. Täällä Saksassa huomiota sai äskettäin arvostetun Öko-Test-lehden selvitys, jonka mukaan 29 kaikkiaan 30 testatusta parfyymistä sisälsi polysyklisiä myskiyhdisteitä, joka altistavat allergioille ja rikastuvat rasvaamme. Lisäksi 21 sulotuoksusta löytyi maksalle ja lisääntymiskyvylle haitallisia ftalaatteja.

Saksassa myydyistä kasviksista löytyy säännöllisesti jäämiä kemikaaleista, jotka on kielletty aikoja sitten. Syksyllä tuli ilmi jopa tapaus, jossa kemian yritys oli lahjonut perunanviljelijöitä syytämään pelloilleen kiellettyjä aineita, jotta pääsisi eroon vanhoista varastoistaan.

Elintarvikkeiden laatua seuraamaan perustettu kansalaisjärjestö Foodwatch on löytänyt vaikka mitä, muun muassa epäilyttävän paljon uraania kivennäisvesistä.

Öko-Testin kesällä tutkimista 14 pyöräilyhousuista kelvollisiksi osoittautuivat vain kahdet. Muista löytyi DBT-nimistä ainetta, joka siirtyy iholta elimistöön ja haittaa immuunisysteemiä. Bakteereja pysäyttävän ja hienhajua ehkäisevän triklosaanin taas tiedetään aiheuttavan allergisia reaktioita ja vahingoittavan maksaa, munuaisia ja perimää.

Hygienialla itseään mainostaa myös nanokokoisia hopeapartikkeleita sisältävä pyykkikone. Mainokset jättävät luonnollisesti mainitsematta, että pyykkikoneen hajuja ja bakteereja tappavat partikkelit ovat osoittautuneet eläinkokeissa hermosoluja tuhoaviksi. Niiden epäillään olevan haitallisia myös maksalle ja sukusoluille. Mainoksissa ei myöskään kerrota, että jätevesissä hopeaionit tuhoavat puhdistuksessa käytettyjä hyödyllisiä bakteereja ja vahingoittavat vesieliöitä.

EU:n uusi kemikaaliasetus Reach on enemmän kuin kipeästi tarpeen, mutta en luota siihen, että se pelastaa. Sekä EU että yksittäiset valtiot ovat liikaa talouden talutusnuorassa valvoakseen aidosti kuluttajien etuja. Siihen tarvitaan edelleen valveutuneita kansalaisia sekä vahvoja ja riippumattomia kansalaisjärjestöjä.

Eduksi olisi, jos oppisimme puhumaan tiedostavasta kuluttamisesta jotenkin normaalimmin. Minua suoraan sanottuna etoo, että eettisen ja kestävän kuluttamisen yhteydessä pitää aina puhua omastatunnosta, syyllisyydestä ja kieltäymyksestä.

Kysehän on yksinomaan terveestä järjestä; siitä, että monille tuotteille on olemassa sekä minulle että maailmalle parempia vaihtoehtoja sekä siitä, että voin vähäisilläkin pennosillani tukea tai olla tukematta tiettyjä asioita.