Se oli siinä?

11.12.2019

Päivi Sihvola

Uutinen Vihreän Langan lopettamisesta kirvoitti julkiseen keskusteluun monia havaintoja journalismin tilasta ja tarpeesta.

Huoleen on syytäkin, kun nykypolitiikka alkaa muistuttaa twiittien karnevaalia. Mikä tahansa henkilökohtainen päästö näyttäytyy totuutena — kun jengi vetäytyy kupliinsa ja tukehtuu sinne. Koskaan aiemmin ilma ei ole ollut näin sakeana ja sekaisin toisaalta tutkittua tietoa ja dataa, toisaalta luuloja ja valheita.

Näissä oloissako sitten vain todetaan, että se oli siinä, vihreät eivät enää tarvitse omaa journalistista foorumia? Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan vihreiden ratkaisu Langan lopettamisesta ei perustunut viestinnälliseen visioon tai kokonaisarvioon vaan tarpeeseen säästää.

Toivon, että julkisuudesta saamani kuva on väärä ja jossain on strategisiin valintoihin perustuva tiekartta.

Jollei tiekarttaa ole, ei vielä ole myöhäistä alkaa rakentaa sitä. Mahdollisia ratkaisuja ovat eri kirjoittajat ovat jo hiukan hahmotelleetkin, mutta aika yleisellä tasolla tyyliin ”jossain pitäisi olla digitaalinen koti Langalle”.

Ajatuksia kannattaa tarkentaa ja keskustelua kannattaa jatkaa. Valmiita vastauksia ei ole kenelläkään, mutta hyvistä kysymyksistä pääsee alkuun.

Relevantteja kysymyksiä ovat ainakin seuraavat:

Kenelle? Tämä on kaiken viestinnän perimmäinen kysymys. Haluammeko vakuuttaa niitä, jotka jo valmiiksi ajattelevat samalla tavalla vai puhutella kansalaisia laajemmin? Jos tätä ei ole ratkaistu, ei voi ratkaista muitakaan kysymyksiä.

Miksi puolue maksaisi journalismista? Karrikoidusti keskeinen kysymys on se, onko puolueen median tarkoitus myydä puoluetta vai auttaa kansalaisia ymmärtämään maailmaa ja tunnistamaan ne tavat, joilla maailmanmenoon voi vaikuttaa. Ja kuka sanoo, ettei jälkimmäinen olisi myös puolueen houkuttelevuuden kannalta paras taktiikka.

Mutta eikö samaan päästäisi sillä, että vihreät twiittaisivat, bloggaisivat ynnä tubettaisivat vain entistä kiivaammin? Näinkin syntyy kiinnostavaa ja arvokasta sisältöä, mutta riskinä on pirstaleisuus ja satunnaisuus.

Ajattelemmeko, että puolueet kilpailevat markkinoilla, joissa ei kaivata journalismia vaan ”sisältöjä”? Minusta pitäisi pikemminkin sanoa, että ”context is king”.

Mikä on oikea formaatti? Aikakauslehteä rasittavat paino- ja jakelukustannukset, mutta sähköisillä alustoilla mahdollisuudet kasvavat koko ajan.

Formaatit eivät ole joko tai. Kyse on monikärkiohjuksesta, jonka osuvuus perustuu oivaltavaan keinovalikoimaan ja tapauskohtaiseen yhdistelyyn.

Silloin journalistisesti tuotettu juttu sähköisellä alustalla voi linkittyä vaikka millaiseen faktapläjäykseen ja/tai sometukseen, elävään kuvaan ja infografiikkaan, suoraan striimiin tai arkistojen aarteisiin.

Journalismin voima ja vaativuus tulevat siitä, että sen luonteeseen kuuluu asioiden asettaminen yhteyksiin ja mittakaavaan sekä kyseenalaistaminen. Tämä vaatii ammattitaitoa ja työtunteja. Siksi journalistinen ote on itsetarkoitus, vaikka painettu lehti ei sitä olekaan.

Eikö suomalaisen median kirjo sitten jo kata kestävän kehityksen kannalta relevantit asiat? Jos vastaus on myönteinen, ei ole tarvetta kantaa huolta median moniäänisyydestä.

Keskeistä on, mitä teemoja media nostaa käsittelyyn, mitä kysyy ja keneltä kysyy. Puolueen median journalistinen riippumattomuus ei tarkoita irrallisuutta vihreästä arvopohjasta.

Siihen on journalistisesti mahdollista peilata ajassa olevat kysymykset, mutta myös valottaa muista intresseistä lähteviä näkökulmia. ”Paras argumentti voittakoon” on Osmo Soininvaaran viljelemä vaalimisen arvoinen periaate myös toimituksissa.

Päivi Sihvola oli Vihreän Langan päätoimittaja 1994–1999.

journalismi  Vihreät 

Tweet