Yksi vaikutusvaltaisimmista vihreistä on pysynyt visusti kulisseissa

Anna Autio

Vihreiden maine on tärkeää eduskuntaryhmän pääsihteeri Tiina Kiviselle. ”Uskon, että jos aina moikkaa ystävällisesti vaikkapa eduskunnan työntekijöitä, voi se tulla heillä mieleen, kun he menevät äänestämään.”

25.6.2019 13.32

Riikka Suominen

"Puolueen kulmakivi”, ”keskeisimpiä auktoriteetteja” ja ”portinvartija”. Näillä sanoin vihreissä kuvaillaan Tiina Kivistä.

Kun vihreät neuvottelivat hallitusohjelmasta toukokuussa, Kivinen oli paikalla seitsemättä kertaa.

”Kivisen ansiota oli, että kaikki tiesivät mitä tapahtuu, eikä neuvotteluissa sekoiltu”, eräs vihreiden kansanedustaja sanoo.

Kivinen on vihreiden eduskuntaryhmän pääsihteeri. Hän johtaa kansanedustajien työtä tukevaa ryhmäkansliaa. Kivinen toimii viiden poliittisen sihteerin, lainsäädäntösihteerin ja kansanedustajien avustajien esihenkilönä. Tällä kaudella alaisia on reilut 20.

”Kansanedustajat vaihtuvat, pääsihteeri pysyy”, kuvailee yksi vihreiden taustavaikuttaja Kivisen roolia.

Kadulla harva politiikkaa seuraavakaan tunnistaisi häntä. Kivinen pysyy taka-alalla ja puuttuu asioihin vasta kun on tarve. Viime syksynä tarve oli suuri.

”Eniten kiihottavat naiset ja haasteet. Tässä järjestyksessä”, Kivinen vastasi, kun häntä haastateltiin Setan tuoreena puheenjohtajana yhdistyksen lehteen vuonna 1991. Valintaansa hän kertoi juhlineensa neljällä paukulla Vanhan ylioppilastalon kuppilassa.

Kivinen oli hoksannut lesboutensa, kun kaverit teini-iässä liimautuivat poikaystäviiinsä. Hän ei pojista välittänyt. Asia ei erityisemmin vaivannut. Enemmän kiinnosti musiikki.

Hän oli oppinut lukemaan nuotteja jo kolmivuotiaana joululahjamelodikan mukana tulleesta nuottivihosta. Melodikan jälkeen hän soitti nokkahuilua, viulua ja kitaraa. Pianoa ei kotiin hänen toiveistaan huolimatta ostettu.

”Hyräilen eduskunnan käytävilläkin, itse en edes huomaa sitä. Musiikki rauhoittaa. Käsittelen tunteita sen avulla.”

Kivinen oli kuusivuotias, kun perhe muutti Hakaniemestä tilavampaan asuntoon ensimmäisiin Kontulaan valmistuneisiin kerrostaloihin. Pihalla riitti leikkikavereita.
”Leikittiin, kiusattiin zilaria eli talonmiestä, ja järjestettiin talon omia olympialaisia. ”

Rippileirillä Kivinen ihastui useita vuosia vanhempaan isoseen. Kivinen oli niin ujo, ettei tyttö ikinä saanut tietää ihastuksesta.

Kirjastosta löytyi kirja, jossa kerrottiin, että homoseksuaalisuus oli sairaus, ja että vielä hetki sitten se oli ollut laitonta.

”Annettiin aika synkeä kuva. Päiväkirjaani kirjoitin, että tämän pitäisi kai tuntua pahalta, mutta ei se tunnu.”

Kahden laulu, Allendelle, Julian Grimau, Ne tulevat Maria, Kuinka paljon ihminen tarvitsee maata…

Kivistä kiinnosti taistolaisuudessa eniten laulaminen. Erityisesti hän tykkäsi Latinalaisesta Amerikasta peräisin olevista taistelulauluista.

Kun parikymppinen Kivinen muutti Tampereelle vuonna 1979 opiskelemaan yliopistossa nuorisotyötä, taistolaisuus oli jo hiipumassa. Halu tehdä asioita yhteiseksi hyväksi vei tasa-arvoa ajavaan Naisunioniin.

”Yhteiskunnan päätehtävä on huolehtia heikompiosaisista, olivat nämä sitten vähemmistöjä tai vammaisia. 1970–80-luvulla se tarkoitti myös naisia. Nainen joutui tekemään paljon enemmän töitä päästäkseen samaan kuin miehet”, Kivinen sanoo.

Yksi Naisunionin aktiiveista oli Satu Hassi. Hassi muistaa noilta ajoilta Kivisen säestämässä kitaralla yhteislaulua illanistujaisissa ja naisten kesäkommuunissa.

Hassin innostamana Kivinen pyrki Tampereen kaupunginvaltuustoon Vihreä vaihtoehtoinen Tampere -listalta. Ehdokkaat eivät olleet päässeet yhteisymmärrykseen siitä, olisiko nimi vaihtoehtoinen väki vai vihreät.

Kivistä ei valittu, mutta ystäväpiirissä alkoi yhä enemmän olla poliitiikasta kiinnostunutta väkeä. Vaikuttaminen vei mukanaan. Kivinen palasi Tampereelta kotikaupunkiinsa Helsinkiin. Siellä hän meni ensin vapaaehtoiseksi ja sitten töihin vastaperustettuun AIDS-tukikeskukseen ja vähitellen nousi Setan puheenjohtajaksi.

Nainen, äiti ja lesbo. Niin luki Tiina Kivisen vaalimainoksessa Helsingin Sanomissa eduskuntavaalien alla vuonna 1991. Siihen aikaan se oli radikaalia.

”Silloin ei ollut muita ehdokkaita, jotka olisi kertoneet kuuluvansa seksuaalivähemmistöön”, sanoo Kivinen.

Muutamia kuukausia aiemmin Helsingin vihreiden tuolloinen puheenjohtaja Pekka Haavisto oli soittanut. Haavisto halusi seksuaalivähemmistöjen edustajia ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin.

”Vastasin, että haluan pohtia ehdokkuutta. Haavisto sanoi, että saat yön yli aikaa. Soita aamulla.”

Kivinen lähti ehdolle ja sai 604 ääntä. Se oli Kivisen mielestä hyvä tulos pienellä rahalla tehdyllä kampanjalla.

Vihreille vuoden 1991 vaalit olivat menestys. Edustajien määrä kasvoi neljästä kymmeneen. Eduskuntaryhmään tarvittiin lisäkäsiä. Ryhmässä oli tuolloin töissä ryhmäsihteeri ja lainsäädäntösihteeri. Toimistosihteeriksi, tekemään kaikkea sitä, mikä muuten jäisi tekemättä, palkattiin Tiina Kivinen.

Hän pyrki puoluesihteeriksikin vuonna 1993, mutta hävisi ratkaisevan äänestyksen istuvalle puoluesihteerille David Pembertonille yhdellä äänellä. Muutamaa vuotta myöhemmin Kivisestä tuli eduskuntaryhmän pääsihteeri.

Vihreät kuvaavat Kivistä ihanteelliseksi virkaan. Hän hoitaa talous- ja henkilöstöhallinnon hyvin, on taitava neuvottelija ja tukee kansanedustajia.

”Vaikea keksiä kritisoitavaa, vaikka yrittäisi”, sanoo yksi vihreä taustavaikuttaja.

Iso-Robertinkadun legendaarisen Gambrini-homoklubin liepeillä roikkui jengejä odottamassa. Kun klubi meni kiinni, roikkujat ahdistelivat kotiinlähtijöitä. Miespareihin saatettiin käydä käsiksikin.

”Yleisesti väitettiin, ettei Suomessa ole homoja. Ja jos on, niin he eivät saa häiritä ketään. Jos tavallisessa ravintolassa nainen meni tanssimaan naisen kanssa, joku tuli sanomaan että se ei käy. Käsi kädessä ei voinut kulkea, puhumattakaan, että olisi julkisesti pussailtu”, Kivinen kertoo 1980-luvusta.

Kivinen ei välittänyt tanssimisesta. Hän kävi Gambrinin lesboilloissa ja ravintola Kaisaniemessä, koska niissä tapasi ihmisiä.

Välillä hän soitti Gambrinissa sen ajan discomusiikkia: Modern Talkingia, Eurythmicsia ja Phil Collinsia. Illan viimeiseksi hitaaksi toivotuin kappale oli Foreignerin I want to know what love is.

Ajan homosuosikkeja olivat myös iskelmälaulaja ja näyttelijä Pirkka-Pekka Peteliuksen kappaleet. Erityisesti hänen Lellelle-biisiään Kivinen soitti usein. Tänä keväänä Petelius valittiin vihreiden kansanedustajaksi.

”Kun kuulin, että Pirkka-Pekka on ehdokkaana, jouduin hetken miettimään, miten osaan suhtautua häneen edustajan roolissa. Mutta hän on niin helposti lähestyttävä, että kun sitten oikeasti tapasimme, unohdin aiemmat pohdintani hänestä nuoruuteni muusikkona”, Kivinen kuvaa.

Kivisen aikaan Seta halusi vähemmistöille yhdenvertaista mahdollisuutta elää avoimesti arkea, mennä naimisiin, saada lapsia ja olla juridisesti vanhempi.

”Ei me uskottu, että tasa-arvoinen avioliittolaki ikinä toteutuisi, ja että kansan enemmistö ihmettelisi, millainen maailma edes olisi ilman sitä.”

Kivinen viittaa siihen, että mielipidetutkimusten perusteella suomalaisten selvä enemmistö kannatti tasa-arvoista avioliittoa jo vuosia ennen kuin laki tuli voimaan.

Kivinen on ollut yhdessä puolisonsa kanssa yli 25 vuotta. He ovat menneet tavallaan naimisiin kolmesti.

Ensimmäisen kerran pari lupautui toisilleen ja meni kihloihin Finlaysonin palatsissa Tampere-priden iltajuhlassa vuonna 1993. Vuonna 2005 he rekisteröivät parisuhteensa vihkijän ja todistajien läsnäollessa kesämökillä. Maaliskuun ensimmäisenä päivänä 2017 he muuttivat rekisteröidyn parisuhteensa avioliitoksi.

”Jos kirkko saa elinaikanamme päätettyä, että se vihkii samaa sukupuolta olevia, järjestämme isot kirkkohäät. Kutsumme kaikki kaverit vuosien varrelta. Jos kirkko kovin kauan odottaa, pitää varata stadion. Ihmisiä alkaa olla niin paljon”, Kivinen sanoo.

Hänelle perinteiset symbolit ovat tärkeitä, koska niiden kautta yhteiskunta näyttää hyväksyntänsä.

”Vihkiminen ja sormus ovat tapoja jakaa parisuhde ulkomaailman kanssa, eikä sitä tarvitse selitellä. Ihmisellä on tarve tulla nähdyksi pariskuntana.”

Kehitys ei ole kaikkien mieleen. Perussuomalaiset vastustavat vähemmistöjen oikeuksia. Kivisen mielestä perussuomalaiset erottuvat eduskunnassa kaikista muista puolueista.

”Muiden puolueiden tavoitteet ovat pitkälti samat, vain keinot vaihtelevat. En ole löytänyt perussuomalaisten visiota. He kertovat vain, mitä eivät halua. Perussuomalaisten ihmiskuva sotii kaikkea sitä vastaan, mihin minut on kasvatettu.”

Kivistä harmittaa se, että muut puolueet, kuten kokoomus, keskusta ja demaritkin ovat kiristäneet maahanmuuttopolitiikkaansa perussuomalaisten suosion kasvun vuoksi. 

”Kolmet-neljät vaalit on yritetty torjua perussuomalaisten uhkaa olemalla kevytpersuja. Eikö jo ole nähty ettei se toimi? On luisuttu tilaan, jossa on epäselvää, kunnioittaako Suomi enää ihmisoikeuksia ja niitä kansainvälisiä sopimuksia, joihin olemme sitoutuneet”, Kivinen sanoo.

Kivinen ihmettelee sitä, etteivät perussuomalaiset kansanedustajat kunnioita eduskuntaa, jonne heidät on äänestetty. Erityisen huonosti ovat hänen mukaansa käyttäytyneet huhtikuussa valitut tuoreet edustajat.

”Edustajat kuvaavat videoita siinä hengessä, että ’tällaista kansanedustajat tekevät teidän rahoillanne’, ja käyttäytyvät, kuin olisivat itse ulkopuolisia ja parempia. Jos halveksii edustuksellista demokratiaa, miksi edes pyrkiä kansanedustajaksi?”

Kivinen haluaisi palauttaa Suomen henkisen ilmapiirin sellaiseksi kuin 2000-luvun alkupuolella. Silloin vähemmistöihin kuuluvat ihmiset Suomessa saivat hengittää vapaammin kuin koskaan aiemmin.

Muutos huonompaan tuli vuoden 2011 vaaleissa. Niiden jälkeen on väitetty, että sananvapauden nimissä saa sanoa lähes mitä tahansa.

”Meillä on sukupolvi, joka on kasvanut siihen, että muita saa loukata. Vihapuheesta ei joudu vastuuseen. Saa olla rasisti ja sanoa vaikka pääministerille, että kuka vittu sut on tänne äänestänyt.”

Ilmapiiri hermostuttaa Kivistä.

”En halua ajatella, että kadulla vastaantulija on uhka. Mutta esimerkiksi kävellessäni Säätytalolta kotiin puolenyön jälkeen katselin vähän varuillani ympärilleni. Etenkin miesporukoita.”

Eduskuntaryhmässä Kivinen on jämpti. Menettelyn pitää olla reilua. Vihreiden kansanedustaja sanoo Kivisen pitävän huolta, ettei ryhmälle tule houkutusta soveltaa sääntöjä tilannekohtaisesti. Kiroilustakaan Kivinen ei pidä.

Kulisseissa viihtyvä Kivinen on itse ollut viimeksi vaaleissa ehdolla vuonna 1996. Hänen näkemyksiinsä luotetaan, sillä hän ei puutu päivänpolitiikkaan tai tee poliittista uraa.

Jos Kivinen olisi lapsena tiennyt, että on olemassa sellainen työ kuin eduskuntaryhmän pääsihteeri, olisi se ollut hänen toiveammattinsa.

”Tässä työssä on hirveän hyvät mahdollisuudet vaikuttaa sekä politiikkaan että eduskunnan toimintaan”, hän sanoo.
Kysymykseen omasta vallastaan hän toteaa pystyvänsä toki ”vaikuttamaan enemmän, kuin vaikka Riihimäellä asuva iäkäs äitini.”

Joku toinen voisi sanoa, että Kivisen kivisen valta on sellaista, että jos hän eduskuntaryhmässä jotain lausuu, moni vihreä kansanedustaja huomaa yhtyvänsä kantaan.

”Ville Niinistökin hiljenee, kun Tiina puhuu”, sanoo entinen vihreä kansanedustaja.

Kivinen on eduskunnan pitkäaikaisin pääsihteeri. Vihreiden tavoitteista on tullut Kivisen omia tavoitteita. Uran kohokohtaa on vaikea nimetä.

”Kun puolue tai eduskuntaryhmä onnistuu, se on aina kohokohta.”, Kivinen sanoo.

Vihreiden nykyisistä kansanedustajista neljä on syntynyt sen jälkeen kun Kivinen aloitti eduskunnassa vuonna 1991.

”Erityisesti viime syksyn kriisistä lähtien olen kuullut, että olen ryhmälle tärkeä. Välillä on olo kuin omissa hautajaisissa”, Kivinen nauraa.

Äänestä kuulee, että palaute myös lämmittää. Hallitusneuvotteluiden välissä pidetyssä kokouksessa ryhmä kiitti Kivistä spontaaneilla aplodeilla.

Nykyisessä ryhmässä on 14 ensimmäisen kauden kansanedustajaa.

”Aiemmin sanoin, että kansa valitsee neljän vuoden välein minulle uudet ystävät. Nykyään tuntuu, että eduskuntaryhmä on kuin omia lapsia. En voi välttää äidillisiä tunteita. Se johtuu iästäkin. Minulla on tarve suojella heitä. Kun heille tapahtuu jotain, se on henkisesti hirveän raskasta.”

Työhön eläytymisellä on hintansa. Vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon sairastuminen viime vuonna oli Kiviselle raskas kokemus.

”Viime syksyä raskaampaa tuskin voi tulla. Se oli järkyttävä tilanne. Kukaan ei tiennyt, mitä pitäisi tehdä. Ihmiset nojasivat minuun.”

Aallon sairastumisesta teki erityisen raskaan se, että vihreissä moni mietti omaa vastuutaan: olisiko pitänyt nähdä ja toimia toisin. Niin Kivinenkin.

Aalto jäi ensin sairauslomalle ja väistyi sitten puheenjohtajan paikalta. Ensin Aaltoa tuurasi varapuheenjohtaja Maria Ohisalo. Sitten Pekka Haavisto johti puolueen kaksiin voitokkaisiin vaaleihin.

Kivinen arvioi kokemuksen pohjalta, että seuraavan kerran hänen tukeaan tarvitaan enemmän reilun puolentoista vuoden kuluttua. Silloin ensimmäisen kauden edustajat voivat huomata, ettei innolla aloitettu eduskuntatyö olekaan sitä, mitä he ajattelivat. Kollegoille ei ole kilpailuasetelman vuoksi aina helppo puhua.

”Kun pääsee eduskuntaan, tulee olo, että pystyy mihin vain. Sitten todellisuus tulee vastaan. Työ on myös raskasta, yksinäistä ja välillä tylsää. Seuraa pieni kriisi: haluanko, osaanko, jaksanko”, Kivinen sanoo.

Hän kuuntelee riittämättömyyden kanssa painivia ja ohjaa varovasti miettimään tavoitteita ja sitä, onko edustajan nykyinen valiokunta paras paikka edistää niitä.

Sosiaalinen media ja keskustelukulttuurin raaistuminen ovat tehneet kansanedustajan työstä henkisesti entistä raskaampaa.

”Nuoret naispoliitikot ovat päivittäin epäoikeudenmukaisen, henkilöön menevän kritiikin kohteena. On raskasta, kun kännykän avatessa siellä on aina jotain sellaista ja pahimmillaan uhkailua.”

Pääsihteeri on aina edustajien tavoitettavissa.

”Minulle saa soittaa myöhään. Tiedän, että sudenhetket tulevat silloin. Keskustelukumppani pitää olla tarjolla”, Kivinen sanoo.

Hän muistuttaa kansanedustajia, että vaikka kahteen vuoteen ei tunnu tapahtuvan mitään, niin kahdessa vaalikaudessa asiat jo etenevät.

”Tämä on pienten askelten hommaa. Meidän päättämät asiat koskevat viittä miljoonaa ihmistä. On hyväkin, etteivät asiat etene liian nopeasti, eikä mennä äärilaidasta toiseen.”

Esimerkiksi seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvän yhdenvertaisuuden suhteen on saavutettu kaikki se, mitä Kivinen poliittisen uransa alussa haaveili.

”Kun katsoo pitkällä perspektiivillä, huomaa, miten ollaan edetty. Yhteiskunta kehittyy koko ajan.”

Tiina Kivinen

• 59 vuotta.
• Perhe: Puoliso, Oscar-koira ja aikuinen tytär.
• Harrastukset: MMM, eli metsä, musiikki ja maailmanparannus.
• Kesäsuunnitelma: ”Heinäkuussa en ole politiikan käytettävissä, enkä osallistu hippaloihin. Se kuukausi on luvattu perheelle, kun he antavat ne 11 muuta kuukautta politiikalle. Onneksi puolisokin on työsuuntautunut.”

eduskuntaryhmä  eduskunta  tiina kivinen