Hiilineutraalius on huono päämäärä

24.6.2019

Lasse Leipola

Lasse Leipola on Vihreän Langan ilmastotoimittaja.

Hallitusohjelman uutisoiduin ilmastolinjaus oli hiilineutraaliuden saavuttaminen vuoteen 2035 mennessä. Tavoite on hyvä ja melko kunnianhimoinen. Tärkeämmät sanat tulivat kuitenkin vasta hiilineutraaliustavoitteen jälkeen: ”...ja hiilinegatiivinen nopeasti sen jälkeen.”

Hiilineutraalius – eli tilanne, jossa päästöt ja nielut ovat yhtä suuret – on ilmastotalkoissa hyvä renki mutta huono isäntä. Ilmakehässä on jo selvästi enemmän kasvihuonekaasuja kuin teollistumista edeltäneenä aikana. Päästöjen vähentäminen tai saaminen nollaan ei riitä, vaan hiiltä on saatava pois ilmakehästä.

Siksi hiilineutraalius on vain välitavoite matkalla tilanteeseen, jossa ilmastoa lämmittävän hiilen määrä ilmakehässä vähenee. Ilmakehään kertyneen hiilen voi ajatella velaksi, joka pitää maksaa pois, jos haluaa välttää ikävät seuraukset. Viimeisten vuosisatojen aikana tällaista velkaa on kertynyt valtavasti.

Hallitusohjelma tunnustaa hiilinegatiivisuuden tarpeen, mutta monessa muussa yhteydessä hiilineutraalius esitetään päämääränä. Silloin siitä voi tulla viherpesun uusi muoto.

Pahimmillaan hiilineutraalius-termiä käytetään todella harhaanjohtavasti. Esimerkiksi siten, että toimintaan olennaisesti liittyvät päästöt jätetään laskematta. Helsinki-Vantaan lentoasema on ollut jo vuosia hiilineutraali, vaikka sen kautta kulkeva lentoliikenne on tietenkin kaikkea muuta. Lentoasema voi olla hiilineutraali, koska sen ei tarvitse laskea lentojen päästöjä omikseen.

Toinen harhaanjohtava tapa saavuttaa hiilineutraalius on kompensaatio. Esimerkiksi Hesburger myy hampurilaisia tai Juustoportti maitoa, jonka hiilijalanjälki on hyvitetty.

Hyvä nyrkkisääntö on se, että kompensaatiota pitäisi käyttää vain niihin päästöihin, joita ei voi muuten välttää. Onko siis reilua kompensoida naudanlihan tai maidon päästöjä, kun ne voisi myös korvata kasviproteiineilla ja kauralla?

Myös kompensaation vapaaehtoisuus on ongelma. Niin kauan kuin kompensaatio on lähinnä valveutuneiden kansalaisten ja ympäristömaineestaan huolta kantavien yritysten käytössä, kompensaation kysyntä on melko vähäistä. Siksi kompensaation hinta on selvästi alhaisempi kuin tilanteessa, jossa kaikki päästöt olisivat sen piirissä.

Usein on siis halvempaa kompensoida omia päästöjään kuin vähentää niitä.

Vaikka nämä määrittelyn, kompensaation ja vapaaehtoisuuden sudenkuopat vältettäisiin, ja ilmastovaikutus saataisiin aidosti neutraaliksi, jää kysymys maksamattomasta ilmastovelasta kummittelemaan taustalle.

Esimerkiksi Valio tavoittelee hiilineutraalia maitoa vuoteen 2035 mennessä. Jo maltillinen aikataulu osoittaa, että yritys on hieman enemmän tosissaan kuin ulkopuoliseen kompensaatioon tyytyvät yritykset.

Valion tavoitteena on vähentää päästöt minimiin ja sitoa loput laidunmaiden maaperään tai kompensoida tuottamalla lannasta fossiilisia korvaavaa biokaasua.

Jos palataan velkavertaukseen, sekä Suomen että Valion maidon ilmastovelka kasvaa vuoteen 2035 asti. Sen jälkeen tarvitaan hiilinegatiivisuutta tai edessä on ennennäkemätön takaisinperintä.