Tommi Anttonen

Kuntansa ainoa vihreä pärjää sinnillä ja huumorilla

1.3.2019 17.42

Jenni Leukumaavaara

Kuinka kauan kestää, että vihreiden suosio laskee kuin lehmänhäntä? Pari tuntia ja noin 125 kilometriä, Jyväskylän keskustasta Kivijärven Lokakylälle.

Vihreät teki Jyväskylässä historiaa nousemalla kaupungin suurimmaksi puolueeksi. Samaan maakuntaan mahtuu alueita, joilla yhdenkin vihreän ehdokkaan läpimeno tuntuu utopialta.

Lokakylälle päästäkseen pitää kääntyä aina vain pienemmille teille, kunnes mökkitiekapoisessa risteyksessä vastaan tulee kyläläisten talkoilema punainen postilaatikkokatos. Sen päässä on keltainen rintamamiestalo, talon vieressä navetta ja navetan takana epäilevä Elsa.

Tummanruskea suomenlammas Elsa jurottaa metrisessä hangessa. Se ei suostu omistajansa Hilkka Rantalan luokse maanittelemalla, eikä edes punaisella ruokasankolla. Emäntä saa tehdä kaikkensa, jotta lauman pomo Elsa ja sen perässä muut lampaat tulevat hänen luokseen.

Yksin Rantala saa olla myös poliittisten näkemystensä kanssa Kivijärven pienessä kunnassa. Täällä ei ole jytkyillyt kuin keskusta viime vuosikymmenet. Naapuripitäjissä tilanne on sama, ellei sitten kyseessä ole demarivaltainen tehdaspaikkakunta. Rantala on täällä julkivihreä huutomerkki.


Rantala tuli ulos vihreästä kaapistaan ja liittyi puolueeseen syksyllä 2017. Arvoiltaan Rantala kokee olevansa syntymävihreä, mutta esimerkiksi toimittajan töiden takia hän ei halunnut olla minkään puolueen jäsen.

”Kyllä sosiaalisissa suhteissa kävi luontaista karsiutumista niissä, jotka eivät vihreistä yhtään tykkää. Sekin saattoi vaikuttaa, että mulla oli aina Pekka-merkki rinnuksessa.”

Presidentinvaalikampanjan aikaan alkuvuodesta 2018 Rantala järjesti naapurikuntaan Viitasaarelle Pekka Haaviston kampanjavierailun. Hän suhasi pitkin pitäjiä ja niittasi Haavisto-julisteita seiniin. Rantalaa alkaa naurattaa, kun hän kertoo niitanneensa julisteen jopa keskustalaisimpaan paikkaan minkä tiesi: Muholan urheilukentän ilmoitustaululle naapurikunta Kinnulassa.

”Mutta aattele, kahdeksan ääntä Pekalle siitä vaalipiiristä ja koko Kinnulasta 31 ääntä! Se on paljon!”

Rantala kasvoi vihreisiin ajatuksiin lapsuuskodissaan, tässä pihapiirissä.

Hänen isänsä osallistui 1970-luvulla arvokkaiden luontokohteiden suojeluun. Perheen luona majoittui vesistötutkijoita. Rantala muistaa, kuinka isä kutsui maakuntalehti Keskisuomalaisen toimittajan tutustumaan läheiseen Koiralahden alueeseen. Jutun saama julkisuus ja kansalaisliikehdintä johtivat alueen suojelupäätökseen. Sittemmin koko Kismanniemi on suojeltu.

”Se oli minulle ensimmäinen suojelukokemus. Ymmärsin, että asioihin voi vaikuttaa.”

Kenties kokemuksesta jäi itämään myös toimittajuus. Rantala on tehnyt toimittajan työtä Keski-Suomessa ja Etelä-Savossa.

”Toimittajana kirjoitin paljon ympäristö- ja maaseutuasioista. Isännät arvostivat ja pitivät kuin kukkaa kämmenellä. Minut varmaankin miellettiin keskustalaiseksi. Kun totuus kävi ilmi, osa alkoi katsoa karsaasti.”

Julkivihreytensä aikana Rantala on kuullut kysymättäkin monenlaisia näkemyksiä ja teorioita vihreistä: vihreät ovat kommunistien jatko, turhakkeita ja maailmanparantajia, luulevat, että kun kaikki pakataan kaupunkeihin, maailma pelastuu.

Pekka Haavisto oli ympäristöministeri, kun Natura 2000-suojeluohjelma pantiin toimeen 1990-luvun lopulla, osin pakkolunastusten avulla.

”Tällä alueella muistetaan ihan tappiin asti Natura, ja se henkilöityy Pekkaan. Vanhat isännät kyllä muistaa mainita.”


Kuntavaalien jälkeen suhtautuminen vihreisiin on murroksessa. Rantala uskoo Haaviston presidentinvaalikampanjoilla olleen merkitystä siihen mielikuvaan, että vihreät tekee työtä koko maan asuttuna pitämiseksi.

Rantalan kokemuksen mukaan kuntavaalien jälkeen vihreät ovat ”vähemmän outoja ja enemmän järkeviä”. Kivijärven naapurikunnassa Kannonkoskella vihreät sai historiansa ensimmäiset kaksi kuntavaltuutettua ja Viitasaarella yhden.

Juuri nämä pohjoisen Keski-Suomen vihreät ovat Rantalan henkireikä keskellä syvintä poliittista punamultaa. He ovat se turva, jonka kanssa saa ideoida, ja joilta saa sisua ja rohkeutta silloin kun omat rahkeet meinaavat loppua. 

”Voi, kyllä se on kuin syliin pääsisi”, Rantala huokaisee sisällä keittiössä.

Emäntä ja koti viihtyvät punaisen, oranssin ja violetin eri sävyissä. Punaiset kumisaappaat odottavat eteisessä. Harmaaraitainen löytökissa Murre syö raksuja pienen raapimapuun vieressä.

 

Tommi Anttonen

Rantala kouhii hiiliä leivinuunissa ja kertoo, että politiikasta on saanut vääntää. Hän puhuu paljon muiden puolueiden ihmisten kanssa. Yhteisten tuttavien kautta tutuksi on tullut esimerkiksi perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen, jonka kanssa hän on viestittelyväleissä. Pienillä paikkakunnilla yhteiset ”viholliset” voivat luoda yllättäviä yhteistyökuvioita.

Poliittista aktiivisuutta on sekin, että Kivijärvellä pääsee toisinaan väittelemään siitä, onko ilmastonmuutos totta ensinkään. Turvapaikkapolitiikkakin on tullut tutuiksi viereisessä kunnassa sijaitsevan vastaanottokeskuksen ja sen asukkaiden myötä.

Työttömyysaikana Rantala sanoo olleensa vähintään puolipäiväisesti poliittinen. Haastattelun jälkeen Rantala laittaa viestin ja kertoo saaneensa osa-aikatyön Jyväskylän ammattikorkeakoulun biotalousinstituutista. Työ vihreyden puolesta jatkuu silti.

”Minulla on halu ja tarve tehdä jotain järjellistä. Poliittinen aktiivisuus tuo sisältöä elämään.”


Vihreät on nuori puolue Suomen puoluekartalla. Silti sen voi nähdä elävän eri alueilla eri aikakausia. Vihreät on vallankahvassa kiinni useimmissa yliopistokaupungeissa: Helsingissä, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä.

Kivijärven ja Kannonkosken kaltaisissa kylissä arki ja ajatukset vihreistä ovat samankaltaisia kuin ne kenties ovat olleet parikymmentä vuotta sitten Helsingissä tai muilla vihreiden nykyisillä valta-alueilla.

Vihreä liitto rekisteröitiin puolueeksi 1988. Vihreille loivat pohjan 1970–80-lukujen vaihtoehtoliikkeet, kuten kehitysmaa-aktiivit, feministit, Helsinki-liike, vammaisaktiivit sekä syväekologiset ryhmät. Helsinki-liike ja sen myöhempi versio Vaihtoehtoinen Helsinki torjuivat pääkaupungin kasvua. Liike vastusti muun muassa sataman kasvattamista, tiiviimpää rakentamista ja ihmisten pakkautumista Helsinkiin.

”Nyt tilanne on toinen, puhutaan tiiviistä kaupunkirakenteesta. Silloin nähtiin, että maaseutu on parempi ympäristö vihreälle elämäntavalle”, vihreiden syntyä käsittelevän Vaihtoehtopuolue-kirjan kirjoittanut filosofian tohtori Sari Aalto kertoo. 

Helsingin Sanomat kirjoitti 1980-luvun alun tapaamisesta Jyväskylässä, että vihreiden väentapaamisessa oli voimakas yhteenkuuluvuuden tunne, vaikka liike tuntui vetävän puoleensa ihmisiä ainakin kolmesta eri syystä.

Ensimmäiset halusivat vaikuttaa omalla elämäntavallaan tai työllään. Toiset olivat teoreettisesti suuntautuneita ja halusivat luoda uudenlaista pehmeää yhteiskuntaa tai kriittistä yhteiskuntatiedettä. Kolmas ryhmä oli politiikan tekijät.


Jotain tästä jaosta on yhä jäljellä. Rantalalle vihreys on muiden vihreiden poliitikkojen tsemppaamista, tukiryhmissä toimimista sekä aktiivista keskustelua sosiaalisessa mediassa, mutta ennen kaikkea omia elämäntapavalintoja.

Rantala sanoo, etteivät hänen hermonsa kestäisi kansanedustajuutta, asioiden hidasta kehittymistä ja pitkiä puheita. Tässä kohtaa ymmärrystä saa pääministeri ja insinööri Juha Sipilä (kesk.), joka toisinaan tuskastuu silminnähden politiikan perusasiaan eli pitkähköön vatvomiseen.

Vihreys on sitä, että Rantala kieltäytyy ojittamasta turveperäistä maaplänttiään, vaikka kaikki muut omansa ojittavat. Isännät siunailevat, että siinä menee tuotot. Rantalalle kyse on monimuotoisuudesta ja hiilensidonnasta. 

Vihreys on sitä, että Rantala on saanut 92-vuotiaan äitinsäkin kierrättämään myös muovit. Äiti kiikuttaa ne rollaattorillaan lähimpään ruokakaupan kierrätyspisteeseen.

Rantala epäilee, että maaseudulla elämisen koko kuvaa ei ehkä hahmoteta puolueen sisälläkään. Maaseudulla ei kauheasti kuluteta, eikä paljon lennellä. Talvella syödään paljon kalaa, koska puolella kylällä on verkot järvessä, Rantala osoittaa Kivijärvelle päin.

”Ei se, että me syödään täällä välillä hookoon blöötä, tee meistä ilmastosyntisiä. Se kokonaisuus jää piiloon.”

Rantalaa on kuitenkin ilahduttanut se, että viime aikoina myös vihreissä on alettu puhua siitä, että maatalous ja maaseutu voivat olla osa ilmastonmuutoksen ratkaisua.

Etenkin somen keskustelut ovat saaneet Rantalan toisinaan pohtimaan, millainen on hyvä ja oikea vihreä. Asiaa olisi hyvä pohtia vaalien alla.

”Välillä tuntuu, että vain jos olet vegaani tai kasvissyöjä, asut Helsingissä niin että voit kulkea kävellen töihin, olet hyvä vihreä ja ihminen. Jos sinulla on dieselauto, olet huono ihminen”, hän puuskahtaa.

”Teki mieli kysyä, että kuinka moni teistä on suojellut näin paljon maata ja säilyttänyt lahopökkelöt tikkojen iloksi. Kuinka moni on investoinut 15 000 euroa maalämpöön?”


Ajelemme muutaman kilometrin Kankaalan tilalle. Kohta pihaan kurvaa myös vihreiden eduskuntavaaliehdokas Hannele Vestola.

Rantala on buukannut Vestolan tutustumaan tilaan ja kertomaan poliittisia näkemyksiään. Naiset halaavat. Rantala kuuluu Vestolan tukiryhmään, joten samalla he saavat päivitettyä tulevaa kampanjaohjelmaa.

Tommi Anttonen

Tiibetinmastiffit Veera ja Dooris sekä karjalankarhukoira Asta haukkuvat vieraita sinertyvässä iltapäivässä.

Vestola, Rantala ja tilan emäntä Tarja Könönen menevät sisälle navettaan, jossa ei ole lehmiä, vaan kanoja, kukkoja ja kaneja. Pörheäkarvaisten kanien viikset vipattavat niiden loikkiessa karsinassaan. Toisessa karsinassa tepastelee omistavan oloisesti kukko kanojensa edessä.

Kolme vuotta sitten perustetulta tilalta myydään kananmunia, hunajaa sekä kalkkunan ja kanin lihaa. Kankaalan tila on yksi harvoista kaninlihaa myyvistä tiloista Suomessa.

Vestola yllättyy kanien syömisestä, mutta pitää sitä toisaalta ekologisena. Vestola, joka on kunnanvaltuutettu Laukaassa, kertoo ajautuneensa somessa väittelyyn hevosenlihasta.

Vestolan mielestä hevosenlihaa voisi hyödyntää nykyistä enemmän, koska tehotuotettuun lihaan verrattuna hevoset elävät yleensä hyvän elämän ja liha on hyvää. Keskustelija oli siitä hermostunut: vihreät ensin kieltävät häneltä lihansyönnin ja sen jälkeen pakottavat syömään oman hevosensa!

”Vaikka emmehän me ole lihansyöntiä kieltämässä, vaan miettimässä, miten sitä voitaisiin tuottaa kestävästi ja syödä vähemmän. Tiedän, että maaseudun ihmisillä on tietty mielikuva vihreistä. Minäkin ajattelin, etten ole tarpeeksi ’hyvä’ vihreisiin, vaikka arvot ovatkin pitkälti yhteiset”, Vestola sanoo. 

Lopulta Vestola liittyi puolueeseen 1990-luvun lopulla. Keskusteltuaan vihreiden kanssa hän huomasi, että ihan tavallisiahan nämäkin ovat. Oma ryhmä löytyi maaseutu- ja erävihreistä.

Metsänomistajana hän haluaa keskustella hakkuista, jotka ovat Äänekosken biotehtaan vuoksi Keski-Suomessa ajankohtaisia ja polttavia.

”Kun yrittää esittää säästävämpää metsänhakkuuta ja uusia hoitotapoja, vastaanotto on vihreälle kauhean kiukkuinen. Sitten kun sanoo, että on metsänomistaja itsekin, kohtelu yleensä muuttuu. Sanon, ettei ole kuten jotkut väittävät, että vihreät haluaisivat museoida metsät.”

Eikä ole niinkään, että vihreät haluaisi paketoida maatalouden ja siirtää kaikki kaupunkeihin. Vihreiden maatalouspoliittinen ohjelma sai jopa MTK:lta kehuja.

Maaseudulta kuunneltuna joidenkin vihreiden ulostulot esimerkiksi lomituspalveluiden lakkauttamisesta saavat savun nousemaan Rantalan ja Vestolan korvista. Lomituspalvelut ovat tärkeitä tuottajien jaksamiselle ja eläinten hyvinvoinnille.

”Jos maatalouden ja turpeen tuottajat halutaan saada tekemään vihreiden vaatimia muutoksia, se onnistuu vain yhteistyössä neuvotellen. Pitää olla asiantuntemusta ja samaistumista. Ei huutamalla jostain ylhäältä, että teette kaiken väärin”, Vestola sanoo.

Tilan emäntä Tarja Könönen kuuntelee Vestolaa ja vastailee hänen kysymyksiinsä. Könösessä riittää taivuteltavaa, sillä hän ei yleensä äänestä. Ei vihreitä eikä ketään muutakaan.

Politiikka ei kiinnosta yhtään. Könösen mielestä on surullista, että maataloustuottajien elämää vaikeutetaan ja että niin monet maitotilat lopettavat. Silti hän ei usko politiikan kykenevän muutoksiin.

Mutta jos hän äänestäisi, voisivatko vihreät olla vaihtoehto?

”Ehkä.”

Vihreät  maakunnat  kuntapolitiikka  eduskuntavaalit 

Tweet