Sinivalkoisin siivin kohti lämpöä

1.3.2019

Lasse Leipola

Lasse Leipola on Vihreä Langan ilmastotoimittaja.

Ilmastodenialismi ei ole vuonna 2019 sitä, ettei ilmastonmuutokseen uskota. Se on sitä, että kieltäydytään uskomasta vaaditun muutoksen mittaluokkaa.

Tämä kävi selväksi toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n keskiviikkona järjestämässä ilmastoseminaarissa, jossa Finnairin toimitusjohtaja Topi Manner kertoi, miten ilmastonmuutos näkyy lentoyhtiön toiminnassa.

En epäile, etteikö Finnair pyrkisi tekemään asiassa paljon. Uudemmat koneet, biopolttoaineet, reittien optimoiminen ja niin edelleen vähentävät päästöjä suhteessa siihen, että nämä toimet jätettäisiin tekemättä.

Näistä yhtiö kertoo mielellään. Sen on suojeltava liiketoimintaansa tilanteessa, jossa lentäminen on, täysin perustellusti, noussut yhdeksi ilmastoa vahingoittavan elintavan symboleista.

Lentoveroa Finnair ei kannata. Yhtiössä pelätään, että esimerkiksi pelkästään matkan pituuteen perustuva lentovero jättäisi huomioimatta pienet ekoteot, kuten biopolttoaineiden käytön tai uudemmat koneet.

Ei pidä unohtaa, että Finnair on yritys, jonka tarkoitus on tuottaa voittoa. Lyhyellä tähtäimellä edes eksistentiaalinen uhka ei aja yrityksen arvojärjestyksessä sen liiketoiminnan ohi.

Ihmiskunta on jo pahasti myöhässä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Lämpenemisen seuraukset – niin havainnot kuin arviot tulevasta – muuttuvat vuosi vuodelta vakavammiksi.

Tästä huolimatta toimitusjohtaja Manner korosti keskiviikkona, että on vältettävä pelkoa ja ahdistusta, koska ne voivat johtaa paniikkiratkaisuihin.

Finnairin viesti upposi hyvin STTK:n tilaisuuden yleisöön. Esimerkiksi Twitterissä toimitusjohtaja Mannerin puheenvuoroa kehuttiin rohkaisevaksi, puhuttiin hienosta vastuunottamisesta ja vaikuttavasta kokoelmasta ilmastonmuutosta hillitseviä toimia.

Esiteltyjen ekotekojen taustalla karu totuus on kuitenkin se, että Finnair ja sen päästöt kasvavat. Vuoden 2017 päästöt olivat yli viisi prosenttia korkeammat kuin vuotta aiemmin.

Finnarin matkustajamäärä on kasvanut viidessä vuodessa noin kolmanneksella. Kasvulle on hyvät mahdollisuudet myös tulevaisuudessa, sillä Helsinki-Vantaan laajennus mahdollistaa matkustajamäärien puolitoistakertaistamisen.

Kaiken tämän rinnalta tuntuu melko laihalta lohdulta kuulla, että modernien koneiden hankkiminen tai kilpailijoita lyhyempi lentoreitti Aasiaan ovat ekotekoja. Tai se, että matkustajat voivat omalta osaltaan vaikuttaa päästöihin pakkaamalla mukaan vähemmän matkatavaraa.

Finnair voi olla joissain tapauksissa kilpailijoitaan ilmastoystävällisempi valinta. Se on silti osa ongelmaa, ei osa ratkaisua. Ja tätä ihmiset eivät halua ajatella.

Teknologian kehittyminen saattaa joskus tulevaisuudessa vapauttaa lentoliikenteen ilmastosynneistä, mutta lähitulevaisuudessa lentoliikenne ja sen kasvu perustuu fossiilisiin polttoaineisiin.

Se tarkoittaa, että ainoa todellinen ratkaisu on lentämisen vähentäminen. Rehellisyyden nimissä sama haaste koskee myös merenkulkua ja autoilua: liikkumista on vähennettävä niin kauan kuin se perustuu fossiiliseen polttoaineeseen.

Siksi Finnairin viesti vetoaa. Yrityksen ekoteot, jotka hillitsevät pikemminkin päästöjen kasvua kuin ilmastonmuutosta, antavat ymmärtää, että lentäminen voi jatkua entiseen tapaan – tai jopa lisääntyä.

Se on ajatus, johon on mukava tarttua, kun todellisuus tuntuu liian ankaralta.