Sanoista tekoihin

11.1.2019

Lasse Leipola

Maailman maat sopivat Brasilian Riossa keväällä 1992 ilmastonmuutoksen hillitsemisestä. Siitä alkoi pitkä, kuoppainen ja mutkainen neuvotteluiden tie, joka on vihdoin saavuttamassa tavoitteensa.

Kioton pöytäkirja vuodelta 1997 koski vain teollisuusmaita. Yritys sopia sille kattavampi seuraaja epäonnistui Kööpenhaminassa 2009, mutta onnistui kuusi vuotta myöhemmin Pariisissa.

Puolan Katowicessa sovittiin joulukuussa sopimuksen toimeenpanoa koskevista säännöistä. Tälle vuodelle jäi vielä vähän viimeisteltävää, mutta muuten kansainvälinen sopimus ilmastonmuutoksen hillitsemisestä alkaa olla valmis.

Kärjistäen voi sanoa, että Pariisin ilmastosopimus on samaan aikaan sekä täysin riittämätön että paras mahdollinen.

Maiden itse itselleen asettamat päästövähennystavoitteet ovat johtamassa kolmen asteen lämpenemiseen – jos ne saavutetaan.

Kolme astetta kuulostaa todella pahalta, kun huomioidaan, että kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC arvioi lokakuussa, että tuhoisat vaikutukset lisääntyvät merkittävästi jo puolentoista ja kahden asteen välillä.

Lämpeneminen saataisiin tehokkaammin kuriin, jos Pariisissa olisi jyvitetty jokaiselle maalle sitovat päästöbudjetit, joiden yhteissumma vastaisi ilmastotieteen arvioita.

Maailma ei ole täydellinen. Edes ilmastoasioissa edistyksellisen EU:n jäsenmaat eivät ole toistaiseksi pystyneet keskenään sopimaan ilmastotieteen mukaista päästötavoitetta.

Tähän suhteutettuna tuntuu uskomattomalta saavutukselta, että kaikki maailman maat ovat sitoutuneet Pariisin sopimukseen ja sen sääntöihin. Kyseessä on lähes 200-sivuinen suunnitelma siitä, millaista ilmastopolitiikkaa maailman maat tekevät ja miten sitä kiritetään vastaamaan ilmastotieteen todellisuutta.

Tähän on siis sitouduttu niin Addis Abebassa, Brysselissä ja Canberrassa, ja niin edelleen aina Zagrebiin asti. Washingtonissa tulevaisuutta emmitään, mutta toistaiseksi Yhdysvallat on mukana sopimuksessa ja se hyväksyi sen sääntökirjan Katowicessa.

YK:n ilmastoneuvotteluja on kritisoitu siitä, etteivät ne ole onnistuneet vähentämään päästöjä. Väite on totta, sillä globaalien päästöjen kasvu jatkuu yhä. Toisaalta väite on epäreilu, sillä useiden maiden päästöt ovat vähentyneet Kioton sopimuksen vuoksi.

Kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden todellinen happotesti alkaa vasta nyt.

Pariisin sopimus patistaa kaikki maailman maat jonkinlaiseen ilmastopolitiikkaan ja raportoimaan siitä muille maille. Toimien toteutumista ja riittävyyttä seurataan ja arvioidaan säännöllisesti.

Maailman maat ovat suvereeneja. Ne päättävät itse omista asioistaan ja ovat vapaita tekemään juuri sellaista ilmastopolitiikkaa kuin itse haluavat. Ne ovat myös vapaita lähtemään Pariisin sopimuksesta.

Juuri se, että kaikki maailman maat ovat halunneet osallistua Pariisin sopimukseen, osoittaa, kuinka vahva tahto ilmastonmuutoksen torjuntaan on kaikissa maailman kolkissa.

Nyt on aika näyttää tätä tahtoa vähentämällä päästöjä ja kiristämällä ilmastopolitiikkaa. Pariisin sopimus tarjoaa siihen hyvän alustan.

Tweet