Iiro Törmä

Miten kaivoksia voi vastustaa? Tässä kahdeksan neuvoa

23.11.2018 15.52

Jenni Leukumaavaara

Joskus kaivosta suunnitellaan alueelle, jossa se uhkaa luontoa ja elinkeinoja erityisen paljon. Mutta asioihin voi vaikuttaa! Pyysimme konkareilta vinkkejä, kuinka kaivos kaadetaan.

Vaikuta ajoissa

Jos alat kuulla huhuja siitä, että kotiseudullesi tai sinulle rakkaalle luonnonsuojelualueelle ollaan suunnittelemassa uutta kaivosta, on tärkeää puuttua asiaan ja alkaa vaikuttaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Näin neuvoo Sodankylän vihreiden kunnanvaltuutettu Riikka Karppinen.

”Kun alkaa vaikuttaa jo hankkeiden alkuvaiheessa, ehtii kerätä asialleen enemmän julkisuutta, tavoittaa samalla tavalla ajattelevia ihmisiä ja pystyy puuttumaan myös vaikuttamisen kannalta tärkeisiin luvitusprosesseihin.”

Karppinen on taistellut jo vuosia Sodankylän Viiankiaavan puolesta. Natura-suojellun aapasuoalueen uumenissa on mittava kupari- ja nikkeliesiintymä.

Ihmisillä on oikeus esittää vastalauseita ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä. Siihen mennessä yhtiö on kuitenkin jo yleensä kartoittanut alueen malmivarat ja suunnitellut hankkeen.

Aktivistin on syytä olla hereillä varhaisessa vaiheessa senkin takia, että yhtiöt pyrkivät vähättelemään toimintaansa tai suunnitelmiaan hankkeiden alkuvaiheessa.

”Se on heidän keinonsa pyrkiä tekemään vastustaminen täysin tyhjäksi, eikä sellaiseen kannata lähteä mukaan. Vastustaminen on yhtiöiden mielestä joko aina liian aikaista tai sitten auttamattoman myöhäistä”, Karppinen sanoo.

 

Vahdi valtiota

Kaivoslogiikkaa ymmärtääkseen pitää nähdä laajempi kuva. Aktivistin pitää vaikuttaa paikallistasolla. Tärkeää on myös saada eduskunta laittamaan kaivostoimintaan liittyvät lait kuntoon ja vahtia, että niiden mukaan myös toimitaan. Kaivosaktivistille Suomi on vaikea pelikenttä, koska olemme kaivosmyönteinen maa.

Viime vuonna kanadalainen ajatushautomo Fraser Institute listasi Suomen maailman houkuttelevimmaksi kaivosalan investointien kohdealueeksi. Suomessa on toimiva yhteiskunta, hyvä hallinto ja hyvä oikeusjärjestelmä. Lait ovat ennakoitavissa ja johdonmukaisia.

Myös kaivoslakimme on poikkeuksellinen. Se on yhä valtauslaki 1700-luvun malliin. Malmiesiintymä kuuluu sille, joka on varannut alueen ensimmäisenä. Kaivoslakimme sallii louhinnan ilman erityisveroja, kuten vihreiden ajamaa louhintaveroa tai rojalteja eli käyttöoikeuskorvauksia.

Laki rajaa kaivostoiminnasta pois hautausmaat, puolustusvoimien alueet ja kotipihat, mutta ei suojaa esimerkiksi luonnonsuojelualueita.

Kaivoslain uusimista ovat vaatineet monet puolueet ja aktivistit. Kuitenkaan päivittämiseen ei välttämättä ole valtion johdossa halua, jos uudistus heikentää Suomen houkuttelevuutta ulkomaisten malminetsintä- ja kaivosyhtiöiden silmissä.

Aktivistin kannattaa vaatia läpinäkyvyyttä päätöksentekoon ja teroittaa katseensa kaivosalan laajoihin kytköksiin ja verkostoihin. Esimerkin kehnosta viestinnästä antoi tänä syksynä työ- ja elinkeinoministeriö.

Eduskunta vaati ministeriötä selvittämään kaivoslain muutostarpeet, jotta Suomelle ei tulisi yllätyksiä Kanadan ja EU:n CETA-vapaakauppasopimuksesta. Kansalaisia ja tutkijoita on huolestuttanut CETA-sopimuksen investointisuoja, joka saattaa antaa kanadalaisille kaivosyhtiöille huomattavan paljon valtaa.

Jos Suomi muuttaa esimerkiksi ympäristölainsäädäntöään tavalla, jonka kaivosyhtiö kokee sopimuksen rikkomisena, yhtiö voi vetää Suomen valtion oikeuteen.

Työ- ja elinkeinoministeriö tilasi selvityksen asianajotoimistolta, joka oli lobbaamassa kaivoslakia. Yhtiö ei löytänyt muutostarpeita.
Ministeriö ei tiedottanut selvityksen valmistumisesta, ja jopa kansanedustajien piti pyytää selvitys erikseen ministeriöltä. Useat kansanedustajat ja tutkijat ovat kyseenalaistaneet selvityksen puolueettomuuden ja kattavuuden.

 

Tunne termit

Kaivostoiminnan peruslogiikka on yksinkertainen: Metallit louhitaan esiin malmista, joka on luonnollinen mineraaliesiintymä. Malmiksi kutsutaan sitä maaperän osaa, jossa on niin paljon metallia, että se kannattaa ottaa talteen.

Suomen malmivarat ovat tarkkaan tiedossa, koska Geologian tutkimuskeskus on selvittänyt niitä vuosikymmeniä.
Mitä alhaisempi malmin pitoisuus on, sitä enemmän joudutaan louhimaan. Louhinnan jälkeen malmi jatkojalostetaan.

Malmion rikkaus ja esiintymän paikka vaikuttavat siihen, onko kaivos maanalainen vai avolouhos. Esimerkiksi kesällä julkisuuteen noussut Etelä-Savon Heinäveden grafiittikaivoshanke olisi avolouhos, koska grafiittiesiintymä on pinnassa ja se on melko köyhä.

Kaivosta vastustavan kansalaisliike Pro Heinäveden nokkamies Jukka Leppänen kuvailee esiintymää ”pörssimalmioksi”. Hän pelkää, että yhtiö saa sijoittajilta rahoituksen, kaivostoiminta pyörii hetken ja sen jälkeen yhtiöt ajautuvat konkurssiin. Jos näin käy, jälkihoito jää yleensä yhteiskunnan maksettavaksi, vaikka vastuullisessa kaivostoiminnassa jälkityöt ja maisemoinnit hoitaisi yhtiö.

Kaivoksia ei voi kokonaan poistaa maailmasta, eivätkä aktivistitkaan sitä vaadi. Aktivistikin käyttää kännykkää, johon tarvitaan jopa neljääkymmentä eri metallia. Kaivokset tuottavat materiaalia esimerkiksi rakentamiseen, lannoitteisiin, kosmetiikkaan, tietokoneisiin, aurinkopaneeleihin ja sähköautoihin.

Kyse on siitä, että kaivostoiminta ei saa tuhota ympäristöä eikä muita elinkeinoja. Nyt Suomessa kaivosyhtiöillä on paremmat turvaverkot kuin kansalaisilla ja luonnolla, joihin kaivos vaikuttaa.

On paradoksaalista, että ilmastonmuutoksen hillitsemisen vaatimat liikennepäästöjen vähennykset saattavat tarkoittaa kaivosten määrän rajua kasvua. Esimerkiksi sähköautojen akut ja tuulivomalat tarvitsevat paljon metalleja.

Sitä suuremmalla syyllä kaivos- ja ympäristölainsäädännön on oltava vastuullista.

Viime aikoina julkisuudessa ovat olleet etenkin Heinäveden ja Kuusamon kaivoshankkeet. Ne kiinnostavat myös EU:ta, koska yhtiöiden hamuamat grafiitti, kulta ja koboltti ovat EU:n kriittisten raaka-aineiden listalla. Se tarkoittaa, että raaka-aineella on tärkeä merkitys unionin taloudelle, sen saatavuuteen liittyy suuria riskejä ja raaka-ainetta ei voi yleensä korvata toisella materiaalilla.

EU janoaa eurooppalaisia raaka-aineita, jotta se ei olisi riippuvainen tuonnista. Esimerkiksi grafiitin suurtuottaja Kiina on omistushaluinen raaka-aineistaan.

Suomi on aktiivinen malmintuottajamaa. Se haluaa, ainakin paperilla, olla mineraalien kestävän hyödyntämisen globaali edelläkävijä, kuten se ponnekkaasti mineraalistrategiassaan julistaa.

Suhteutettuna tuotantomääriin Euroopassa Suomen metallimalmikaivosten tuotanto on jo nyt merkittävää. Erityisesti Suomi tuo markkinoille kobolttia, platinaryhmän metalleja, nikkeliä, kromimalmia ja kultaa. EU-maissa vain Suomen kaivoksista saadaan kobolttia. Globaalisti merkittävä kobolttimaa on Kongo.

 

Katse kaavaan

Kaivosta ei yleensä voi perustaa, jos aluetta ei ole kaavoitettu kaivostoimintaan. Aktivistin pitää siis vaikuttaa paitsi kansanedustajiin myös kunta- ja maakuntapäättäjiin.

Kunnilla on kaivosasioissa valtaa, koska ne päättävät kaavoituksestaan itse. Kaivostoiminnan estämiseen on kuitenkin oltava hyvät perustelut. Perusteluksi kaivoksen torppaamiseen ei riitä, että ihmiset eivät halua kaivosta. Eikä siihen riitä välttämättä matkailun ja puhtaiden vesien korostaminenkaan.

Vielä ei itse asiassa tiedetä, mikä siihen riittää, mutta täyttä yliajo-oikeutta kaivoksilla ei ole.
Suomessa kaavoituksen ja kaivosten ennakkotapaus on Kuusamo, jossa kunnanvaltuusto rajasi kaivostoiminnan pois Rukan matkailualueella loppuvuodesta 2016.

Tuolloin Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professori Ismo Pölönen sanoi, että kunnat eivät ole aikaisemmin tiedostaneet omaa valtaansa kaivostoiminnan ohjauksessa. Vaikka Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi Kuusamon kaavapäätöksen keskeisiltä osin, Pölösen mukaan ratkaisusta ei silti vielä seuraa se, että Kuusamon pitää päästää kaivos mailleen.

Edessä on usean vuoden odotus, koska kaavapäätös etenee todennäköisesti korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Ja todennäköisesti vielä sen jälkeen alkaa uusi kierros kaikissa oikeusasteissa.

Oikeusjärjestelmä on hidas, mutta se myös antaa aikaa aktivistille. Kun asia on kesken, kaivosta ei saa rakentaa. Kuusamolla on yhä mahdollisuus voittaa tapaus.

 

Pengo pörssiä

Kaivostoimintaan liittyy salamyhkäisyyttä, kuten työ- ja elinkeinoministeriön kaivoslakiselvitys osoitti.

”Hyvällä tarinalla myydään, ei faktoilla. Samat asiat voidaan esitellä valehtelematta, monella tavalla. Puoliksi tyhjä, puoliksi täynnä”, Talvivaaran perustaja Pekka Perä sanoi Suomen Kuvalehden haastattelussa vuonna 2007. 

Heinävedellä kaivossuunnitelmat tulivat yllätyksenä, vaikka yhtiö on tehnyt kartoitusta alueella vuodesta 2016 lähtien.
Jos haluaa saada tietoa, usein ei ole muuta mahdollisuutta kuin olla itse aktiivinen. Katse kannattaa suunnata pörssi- ja taloustiedotteisiin, koska pörssitiedottamista sitovat tiukat säännöt.

Jos yhtiö on noteerattu Helsingin pörssissä, yhtiön tiedottamista säätelevät arvopaperimarkkinalaki ja markkinoiden väärinkäyttöasetus. Ne määrittelevät muun muassa, mitä taloudellisia raportteja yhtiön pitää julkistaa ja millä tavalla tiedot julkistetaan.

Markkinoiden väärinkäyttöasetus säätelee sisäpiiritiedon julkistamista. Eri maiden pörssien sääntelyissä on eroja, mutta paljon on myös EU-tason yhteistä linjausta.

Arvopaperimarkkinalain mukaan yritys ei saa antaa harhaanjohtavaa tai totuudenvastaista tietoa.

”Pörssitiedottaminen ei ole mainospuhetta. Siinä pitää esittää lainsäädännön edellyttämät tiedot. Tiedottamisen tulee olla johdonmukaista, mikä tarkoittaa myös sitä, että positiivisista ja negatiivisista asioista tiedotetaan samalla painoarvolla”, kuvailee markkinavalvoja Minna Toiviainen Finanssivalvonnasta.

Jos säännöksiä rikkoo, finanssivalvonta voi antaa hallinnollisia sanktioita tai antaa asian poliisille tutkittavaksi arvopaperimarkkinarikosepäilynä.

Pörssitiedotteet antavat enemmän tietoa kuin paikalliset kuulemistilaisuudet, joissa ”emme vielä tiedä” on harmittavan yleinen vastaus.

Pro Heinävedessä vaikuttava Suomen luonnonsuojeluliiton entinen puheenjohtaja Risto Sulkava kertoo esimerkkinä, että kesän tiedotustilaisuudessa kaivosyhtiö ei tiennyt tai kertonut tietoja, joita kuitenkin löytyi yhtiön julkaisemasta raportista.

Samanlainen kokemus on Sotkamossa vuosia Talvivaaraa ja sittemmin Terrafamea kritisoineella kappalaisella Antti Lankisella. Hän on Suomen luonnonsuojeluliiton Kainuun piirin puheenjohtaja.

Kun ennen ympäristölupaa hanketta esiteltiin esimerkiksi Sotkamossa, Pekka Perä sanoi, että pilaavia vaikutuksia ei tule kaivoksen ulkopuolelle.

”Ihan alkuvaiheessa ihmiset uskoivat sen lupauksen, että liuotusmenetelmä on turvallinen. Sen uskoivat lähes kaikki”, Lankinen sanoo.

Kun Talvivaara listautui Lontoon pörssiin, yhtiön oli pakko kertoa, että menetelmä on uusi ja ympäristövaikutuksia voi tulla. Sotkamon luonnon kuutisenkymmentä jäsentä alkoivat herättää julkista keskustelua esimerkiksi kertomalla prosessin valtavista kemikaalimääristä.

Pikkuhiljaa kaikille alkoi selvitä, että Euroopan suurin nikkelikaivos saattaa aiheuttaa Euroopan suurimmat päästöt.

 

Rakenna hyvät verkostot

Muiden samalla tavalla ajattelevien ihmisten tapaamisesta on hyötyä. Suomen sisällä kaivosaktivistit ovat yhteydessä keskenään ja antavat toisilleen vinkkejä.

Kaivosverkostot Yes to life, no to mining ja London Mining Network puolestaan ovat esimerkkejä laajemmista verkostoista ja tiedonjaosta.

Tiedon jakamisen lisäksi verkostoista saa vertaistukea ja voimavaroja itselle. Se auttaa jaksamaan, kun huomaa, että ei ole yksin ja että on paljon ihmisiä, jotka ajattelevat samalla tavalla.

”Kun kyse on itselle valtavan tärkeistä ja merkityksellisistä asioista, on selvää, että monenlaisia tunneskaaloja joutuu käymään läpi. Minua on auttanut epätoivon ja ajoittain jopa pelon kanavoiminen toiminnaksi. Sillä saavuttaa tunteen, ettei pelkästään harmittele, vaan tekee oman parhaansa oikeiksi katsomiensa asioiden puolesta”, kaivosaktivisti Riikka Karppinen sanoo.

 

Suomi mainittu!

Kaivosala on kansainvälinen. Tärkein ja nopein kanava tiedon välittämiseen on sosiaalinen media. Mutta jotta viestin saa leviämään, tarvitaan kansainvälisiä verkostoja ja kansainvälistä medianäkyvyyttä.

Aktivistin on pyrittävä siihen, että kaivoshanke ja Suomi mainitaan otsikoissa myös Suomen ulkopuolella.

Arktinen alue kiinnostaa laajalti paitsi poliitikkoja ja bisnesmaailmaa myös kansainvälistä mediaa. Etäämmältä katsottuna koko Suomi nähdään arktisena.

Kun viestin saa kansainvälisiin medioihin, suomalainen päätöksenteko- ja markkinointikoneisto aktivoituu ja kaivosyhtiöt joutuvat vastaamaan tekemisistään laajemmalle yleisölle. Kansainvälinen huomio puolestaan voi vaikuttaa kaivosyhtiön pörssiarvoon, josta yhtiöt ovat tarkkoja.

Pohjois-Ruotsin Jokimukassa asuva kaivosaktivisti, valokuvaaja Tor L. Tuorda antaa käytännön vinkkejä somen tehokäyttöön. Viestinnällisesti tehokkainta on ottaa yksi kaivosyhtiön kertoma valhe tai liioittelu kerrallaan käsittelyyn ja tehdä liuta lyhyitä, noin 60–90 sekunnin informatiivisia videoita ja tilanteen mukaan livelähetyksiä sosiaaliseen mediaan.

Tuorda on kamppaillut saman malminetsintäyhtiö Beowulf Miningin kanssa kuin heinävetiset.

Jokimukan Kallakiin suunniteltu rautakaivoshanke on ollut jumissa jo viisi vuotta. Kesällä 2013 alueella oli laajat mielenosoitukset, joista poliisi kantoi mielenosoittajia pois.

 

Työlläsi on merkitystä

Talvivaaraa ja sittemmin Terrafamea seurannut Antti Lankinen on pettynyt moneen asiaan Talvivaaran tapauksessa, mutta on siitä seurannut hyvääkin.
Suomen historiassa on aika ennen ja jälkeen Talvivaaran. Suomut putosivat niin ympäristöviranomaisten kuin kansalaistenkin silmiltä.

”Talvivaaran ympäristölupa meni niin pahasti metsään, että sen jälkeen varmaan muihinkin kuin kaivoshankkeisiin liittyen viranomainen ei voi enää luottaa toiminnanharjoittajaan samalla tavalla kuin se luotti Talvivaaraan”, Lankinen sanoo.

Vaatii kansalaisten aktiivisuutta, että kaivosyhtiöt mutta myös viranomaiset noudattavat ympäristölakeja. Toisin sanoen sillä on merkitystä, että jotkut jaksavat käydä läpi ympäristölupia, tehdä valituksia ja kovistella kaivosyhtiöitä ja ympäristölupaviranomaisia.

Vaikka asiat voivat vaikuttaa ja usein ovatkin monimutkaisia, Lankisen kokemuksen mukaan perusjärki kyllä riittää yllättävän pitkälle.

Kaivosyhtiöiden ja joskus oman kunnan poliitikkojenkin prässäys voi olla rankkaa. Aktivisti joutuu vastaamaan heille kysymyksiin työpaikoista ja verotuloista. Jos kaivosyhtiö sanoo, että kaivos tuo työpaikkoja, siihen voi vastata sanomalla, että avolouhos, joka kenties ehkä avataan viiden vuoden kuluttua, tulee olemaan pitkälti automatisoitu.

”Siksi vain muutama asiantuntija ja korjaaja käytännössä työskentelee kaivoksessa, ja harva heistä on paikallisia”, Tuorda sanoo.

On helpompi taistella jonkin puolesta kuin jotain vastaan. Siitä on hyvä muistuttaa itseään.

”Käännä asetelma ja muista, että olet puhtaan veden, ruoan, luonnon ja luontoon perustuvan pienyrittäjyyden puolella.”

On tärkeää muistaa, että kaivoskysymyksistä saa ja voi puhua, vaikka ei olisi kaivosinsinööri tai biologi. Jos kaivos on jo olemassa, kansalaisilla on iso rooli ympäristövaikutusten minimoinnissa.

Kaivosyhtiölle on etu pitää asiat teknisinä ja hankalina, mutta mikään laki ei estä kysymästä tyhmiä kysymyksiä. Kaivosten, ympäristö- ja muiden viranomaisten vastuulla on antaa ymmärrettävät vastaukset.

Viiankiaapaa puolustava Riikka Karppinen
tietää sen. Hän aloitti taistelun jo teini-ikäisenä.

”Kävipä lopulta kuinka tahansa, haluan että voin aina ajatella, että minä ainakin tein parhaani.”

kaivosteollisuus  kaivoslaki  aktivismi  politiikka  luonnonvarat 

Tweet