Misogynia on patriarkaatin poliisi

14.6.2018 15.33

Kyösti Niemelä

Misogynian suomentaminen naisvihaksi, kuten sanakirjat tekevät, on Kate Mannen mukaan harhaanjohtavaa. Hyvin harva mies vihaa yleisesti naisia. Esimerkiksi Donald Trump tuskin vihaa puolisoitaan ja tytärtään.

Misogyyneiksi kutsutut miehet rakastavat yleensä äitejään ja tyttäriään. Sen sijaan he voivat vihata naisia, jotka kilpailevat heidän kanssaan tai kieltäytyvät arvostamasta heitä.

Misogynian taustalla ei ole inho naisia kohtaan, Manne sanoo, vaan inho patriarkaalisen järjestyksen haastamista kohtaan. Ilkeitä misogyynisiä kommentteja jakeleva mies voi äänestää Laura Huhtasaarta tai Päivi Räsästä.

Misogyniaa ei Mannen mukaan pitäisi etsiä ihmisten pään sisältä, vaan siitä, miten naisia kohdellaan.

Manne erottaa seksismin ja misogynian. Seksismi on ideologia ja patriarkaalisen järjestyksen oikeuttaja. Se yrittää kernaasti vaikuttaa järkevältä.

Misogynia taas on patriarkaatin poliisi tai järjestyksenvalvoja, se on väkivaltaisempi ja inhottavampi. Usein misogyniassa on kyse vastareaktiosta naisten aseman paranemiseen.

Kun Suomessa joku tekee tai sanoo jotain misogyynista, saatetaan parahtaa, että näinkö huonosti ovat tasa-arvoasiat tässä maassa. Voi kuitenkin olla, että tasa-arvon edistymisestä ärtynyt ihminen tarttuu misogyniaan.

Misogynian määrä ei siis välttämättä korreloi epätasa-arvon kanssa. Manne puhuu hyvän ja huonon ketjusta, jossa tasa-arvon nousu vahvistaa misogyniaa ja misogynian nousu feminismiä.

Monet Mannen Down Girl -kirjan kiinnostavimmista jaksoista liittyvät tunteisiin. Mannen mukaan misogynia rankaisee naisia erityisen paljon juuri siitä, että nämä eivät lahjoita miehille tarpeeksi tunnehyödykkeitä: ihailua, hyväksyntää, turvallisuutta, ystävällisyyttä, tyynnyttelyä ja vastaavaa. Esimerkki tästä on naisille esitetty kehotus hymyillä enemmän.

Tätä voi soveltaa suomalaiseen rasistiseen nettikirjoitteluun, jossa rasismin lomassa pilkataan suomalaisia viranomaisia. Viranomaiset ovat vihakirjoittelussa yleensä naisia, ja naiset nimenomaan paijaavat, halivat tai muuten liiaksi ymmärtävät pakolaisia. Naiset siis lahjoittavat tunteita väärään paikkaan.

Tunteet näyttäisivät olevan tasa-arvoteema, josta puhutaan yhä enemmän.

Miten eri sukupuolten odotetaan kokevan ja ilmaisevan tunteitaan? Keille jaetaan eniten hyväksyntää ja ystävällisyyttä ja millaisin perustein? Ketkä tekevät tunnetyön ja ketkä siitä hyötyvät?

Kirjassa Manne ei juuri kerro, miten misogyniaa vähennetään. Twitterissä hän on kuitenkin varoittanut kehumasta naisia liikaa miehiin kohdistuvasta ystävällisyydestä, myötätunnosta ja sympatiasta.

Ensi kerralla, kun haluat sanoa naispuolisen työkaverisi olevan kiva ilopilleri tai ihana äitihahmo, mieti, voisitko sittenkin sanoa jotain muuta.

Kate Manne: Down Girl.
Oxford University Press 2017.

Tweet