Koulujen arjen tunteva Jani Toivola: Säästöt eivät saa varastaa koulutuksen tärkeintä tehtävää

Anna Autio

Olkaa rohkeita ja nähkää mahdollisuutenne, toivoo Jani Toivola. Hänet kuvattiin Kruununhaan yläasteella luokassa, josta poikkeuksellisesti löytyi vielä liitutaulu.

14.3.2018 17.09

Jenni Leukumaavaara

Jani Toivolan otsa hikosi. Jalat ja kädet pyörittivät koreografiaa, vaikka pää ja itsesuojeluvaisto yrittivät pakottaa pois lavalta.

”Neekeri! Hintti! Neiti! Lähe kotiin!”

Toivola oli 13-vuotias. Hänet oli hiljan pakotettu muuttamaan Helsingistä Porvooseen. Helsingissä tanssitunneilla käynyt ja näytelmäkerhot kolunnut Toivola ajatteli tekevänsä vaikutuksen uuden koulunsa oppilaisiin näyttämällä jotain mitä osaa. Se oli virhe.

Toivola tanssi yksin Porvoon Pääskytien juhlasalin lavalla mustissa suorissa housuissa. Hiki pisaroi. Madonnan Vogue soi. Teiniyleisö buuasi.

”Ensimmäinen ajatus oli, että juoksen näyttämöltä ja koulusta pois, soitan äidille ja sanon, että meidän on pakko muuttaa Rovaniemelle.”

Toivola ei paennut. Hän tajusi, että jos antaa periksi omasta intohimosta, jotta säästyisi kiusaamiselta, elää puolikasta elämää.


Toivola, nyt 40, kertoo tarinaansa Kruununhaan yläasteen juhlasalissa tammikuun aamuun heräävässä juhlasalissa.

Kovilla kuppituoleilla istuvat teinit ovat pukeutuneet 1990-luvun muodin mukaisesti norjalaishenkisiin neuleisiin, revittyihin farkkuihin, lappuhaalarimekkoihin. Pyöreät silmälasit ja tiukat polkat ovat huudossa.

Koulu on painottunut tanssiin ja musiikkiin. Silti täälläkin ollaan toukkamaisessa kyyryssä ja teinimäisen umpimielisen näköisiä. Joku vierittelee Instagramia kännykkäruudullaan.

Koulu, jumppasali, lakattu koivulattia, välimerensiniset näyttämön verhot ja seinissä koripallotelineet. Juuri tällaisissa juhlasaleissa pyöreä poika Jani Toivola on pelännyt saavansa koripallon päähänsä tai sählymailasta jalkaansa. Mieluummin hän olisi tanssinut ja voimistellut tyttöjen kanssa.

Moni koulukiusattu välttää kouluja ja niihin liittyviä muistoja päästyään eroon kiusaajistaan. Toivola on tehnyt toisinpäin.

Toivolalle koulusta on tullut osin ammatti. Toisen kauden kansanedustaja on koulutuspolitiikasta vastaavan sivistysvaliokunnan jäsen ja haluaa työssään keskittyä vähemmistöjen puolustamisen lisäksi koulutukseen, lapsiin ja nuoriin.

Koulutus ohjaa ihmisen loppuelämää. Jokainen käy peruskoulun, ja se on paikka, jossa ihmisen minuutta rakennetaan tai pahimmillaan murskataan.

Joulukuussa 2017 Toivola istui sivistysvaliokunnan tummasävyistä huonetta hallitsevan massiivipuisen pöydän ääressä eduskunnassa. Asiantuntija toisensa perään kertoi, mitä kouluihin suunnitellut leikkaukset ja uudistukset käytännössä tarkoittavat. Toivolaa ahdisti, kravatti alkoi tuntua tukalalta.

Koulutuksen uudistaminen on yksi hallituksen kärkihankkeista. Siihen sisältyy ammattikoulureformi ja peruskoulun uudistus, korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyön lisääminen, digioppimisen kehittäminen, kielenoppimisen aikaistaminen, enemmän työelämäharjoittelua kouluihin.

Viime vuosien taikasanat koulutuksen kentällä ovat koulutusvienti, kansainvälisyys, innovaatiot.

Käytännössä koulujen ryhmäkokoja on kasvatettu, opetussuunnitelmia kevennetty, oppilaiden itsenäistä työskentelyä lisätty ja yliopistoilta leikattu.

Toivola on kiertänyt Suomen kouluissa kaksitoista vuotta. Kouluvierailut alkoivat 2006, jolloin Toivola oli tv-show Idolsin juontajana. Muutama opettaja otti yhteyttä ja pyysi vierailulle. Toivola on itse ollut koulukiusattu ihonvärinsä ja harrastustensa vuoksi. Kouluvierailuilla koulujen tiukka arki on tullut tutuksi.

”Viesti kouluista on huolestuttava”, Toivola sanoo.

Hallitus tekee uudistuksia työelämän ja talouden tarpeiden mukaan. Toivolan mukaan se vie tilaa sivistykseltä itseisarvona ja yksilön elämän yhdenvertaisuudelta ilman ehtoja.

Tukea tarvitsevien oppilaiden osuus on ollut kasvussa jo 1990-luvulta alkaen, mutta erityisopetus ei ole lisääntynyt samassa suhteessa.

”Kentältä tulee jatkuvasti viestiä, että erityisopetukseen kaivataan enemmän resursseja. Erityisopetuksen toimimattomuus on koulutuksellisen tasa-arvon kannalta kestämätöntä.”

Opettajajärjestö OAJ:n selvityksen perusteella vain kolme prosenttia perusopetuksen opettajista ja rehtoreista kokee, että oppilaan erityisopetustuen resurssit ovat riittävät. Lukiolaissa ei ole lainkaan säädetty opiskelijan oikeudesta erityisopetukseen.

Suomalaisesta perusopetuksesta puuttuu kaikille yhteinen tavoiteoppimäärä. Hyväksytyn oppimäärän kriteerejä ei siis ole määritelty. Suomessa perusopetukseen myös käytetään vähemmän rahaa kuin Pohjoismaissa keskimäärin. Pohjoismaiseen keskiarvoon harppaaminen vaatisi noin miljardi lisäeuroa koulutukseen.


Tutkimusten mukaan yhteiskunta eriarvoistuu. Se heijastuu myös kouluihin. Toivola on kouluvierailuillaan puhunut opettajien kanssa ja huomannut saman minkä tutkimuksetkin todistavat: vanhempien sosiaalisella taustalla on kasvava merkitys lapsen kouluvalintaan ja koulumenestykseen.

Peruskoulun uusi opetussuunnitelma luottaa siihen, että vanhemmat osallistuvat aktiivisesti lapsen koulunkäyntiin. Osaa vanhemmista lapsen koulunkäynti ei kiinnosta tarpeeksi ja lapsi jää ilman kotoa tarvitsemaansa motivointia.

Toisia vanhempia taas kiinnostaa niin paljon, ettei lasta laiteta lähikouluun, vaan kauemmas paremman opetuksen ja cv:n toivossa. Tai sosiaalisia ongelmia pakoon.

Jo nyt osaan yläkouluista tullaan pääsykokeen kautta, esimerkiksi tänne Kruununhakaan. Kasiluokkalainen saattaa menettää yöunensa murehtiessaan, pääseekö tarpeeksi hyvään lukioon. Osalle nuorista ammattikouluun joutuminen olisi suuri häpeä, kertovat opettajat.

Oppimistulosten ero peruskoulussa heikoimmin ja parhaiten pärjäävän kymmenyksen välillä vastaa yhden lukuvuoden oppimäärää. Pisa-tulosten mukaan vaille riittävää lukutaitoa jää joka vuosi noin 6000 nuorta eli 11 prosenttia perusasteen päättävistä nuorista. Uupumus on kasvussa sekä opettajilla että oppilailla.

Toivolan kokemusten mukaan kierre menee näin: rehtori kuormittuu kutistuvien resurssien ja kasvavien vaateiden ristipaineessa. Se heijastuu opettajiin, joista kuormitus ja paha olo kulkeutuvat oppilaisiin. 

Toivola haluaa lisää rahaa koulujen perustyöhön. Se auttaisi pyörittämään arkea ja tarttumaan ongelmiin jo alkuvaiheessa. Tiiviimpi yhteys vanhempien ja alueen lähikoulun välille, jotta mielikuvat koulusta eivät herätä turhia pelkoja. Koululaisille lisää vuorovaikutustaitoja ja uskoa siihen, että omaan tulevaisuuteen voi vaikuttaa.


Joka vuosi oli eri opettaja. Toivola muistelee, että kun hän 1980-luvulla kävi ala-astetta, kukaan ei katsonut oppilaan polkua yhtä lukuvuotta pitemmälle. Isohkossa lähiön koulussa ihmisiä tuli ja meni. Hyvän oppilaan piti osata läksyt ulkoa ja olla kiltti.

Nyt oppimisessa huomioidaan paremmin esimerkiksi se, että ihmiset oppivat eri tavalla. Arviointi on muuttumassa asiasisällön ulkoluvusta siihen, että katsotaan oppimisen kaarta lähtöpisteestä lopputulokseen.

Toivolan isä on kenialainen ja äiti suomalainen. Vanhemmat erosivat Janin ollessa kaksivuotias, eikä hän nähnyt nyt jo kuollutta isäänsä enää sen jälkeen. Isän sukuun hän on tutustunut vasta aikuisena.

Kymmenvuotiaaksi Jani eli kaksin äitinsä kanssa, kunnes isäpuolen mukana tuli vielä kaksi siskoa. Lapsuutensa hän asui Helsingin Tapulikaupungissa, sillä köyhemmällä vuokra-asuntopuolella aluetta.

Kruununhaan koulun jumppasalissa on erinäköisiä ja erivärisiä ihmisiä. Kun Jani oli alakoulussa, hän oli 600 oppilaan koulussa ainoa tummaihoinen. Nyt Toivola on monelle tummaihoiselle lapselle ja nuorelle esikuva koulutetusta ja elämässä menestyneestä erinäköisestä ihmisestä.

Toivola harrasti tanssia ja näyttelemistä, ja niistä tuli hänen ammattinsa. Teatterikorkeakoulun ovien lävähdettyä kaksi kertaa nenän edestä kiinni, Toivola päätti lähteä ulkomaille opiskelemaan. New Yorkissa asuva ystävä ehdotti näyttelijäopintoja kotikaupungissaan. Ajatus oli Toivolalle tajunnan räjäyttävä.

”Ei ollut tullut mieleenikään, että voisin muuttaa elokuvista tuttuun kaupunkiin. Vasta kun joku sanoi asian ääneen, tajusin että tällainen on mahdollista. Kouluissa kiertäessä näen samanlaisia lamppujen syttymisiä ihmisten kasvoilla, kun he yhtäkkiä tajuavat, ettei nykyinen ympäristö rajoitakaan mahdollisuuksia.”

Se on Toivolan mielestä koulun tärkeä tehtävä: saada lapset ja nuoret uskomaan mahdollisuuksiinsa. Hän viittaa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen viime syksynä valmistuneeseen selvitykseen, joka tutki positiivisen diskriminaation vaikutusta siihen, jatkaako oppilas opintoja peruskoulun jälkeen.

Tutkituissa kouluissa rahoitusta käytetään eniten koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen. Määrärahan jakoon vaikuttavat huoltajien koulutustaso, perheiden tulotaso sekä oppilaiden maahanmuuttajataustaisuus.

Tutkimuksen mukaan määräraha lisää etenkin maahanmuuttajataustaisten oppilaiden ja suomenkielisten poikien todennäköisyyttä hakeutua toisen asteen koulutukseen. Oppilaat jatkavat aiempaa enemmän myös lukioon.

Toivola uskoo, että arvosanojen muutosta tärkeämpi liikahdus tapahtuu oppilaiden tavassa hahmottaa maailman mahdollisuudet.

”Pääsenkö ikinä mudasta ylös ja hahmotanko, että maailma on auki”, Toivola kuvailee.

Uupumus ja masennus ajoivat Toivolan sairauslomalle loppuvuonna 2016.

Paha olo oli jatkunut henkisesti ja fyysisesti jo pitkään. Toivola pelkäsi sekoavansa tai saavansa sydänkohtauksen. Lopulta yhtenä joulukuisena aamuna Toivola vain päätti mennä lääkäriin. Muutamaa tuntia myöhemmin hän istui lääkärin luona ja puhui. Lääkäri otti asiasta heti kopin, kirjoitti sairauslomaa ja lähetteen psykiatrille.

”Itse vielä ajattelin että homma korjaantuisi muutamalla viikolla, mutta tuosta päivästä alkoikin monen kuukauden sairausloma.”

Niiden kuukausien aikana valo ja energia alkoivat pikkuhiljaa palata Toivolan elämään. Töihin hän palasi tänä syksynä. Nyt 15-tuntiset työpäivät ovat vaihtuneet lyhyemmiksi ja läppäri on kielletty päiväkodin portilta lapsen nukahtamiseen asti ja mieluiten sen jälkeenkin.

”Joudun muistuttamaan itselleni, että olen yhä toipilas.”

Toivola kertoo uudessa Kirja tytölleni -teoksessaan, että eduskunta on monta kertaa tuonut takaumia kivuliaisiin yläasteaikoihin. Eduskunnassa olemisen hyväksytyt sosiaaliset normit tuntuvat paikoin yhtä kapeilta ja tunkkaisilta kuin yläastevuosina.

Eduskunta on yhä heteronormatiivinen keskiluokkaisuuden ja valkoihoisuuden linnake. Toivola oli vuonna 2011 Suomen eduskunnan ensimmäinen tummaihoinen kansanedustaja.

”Merkittävä osa ulkopuolisuuden tunnetta tai vähemmistössä olemista ei ole niinkään se mitä joku konkreettisesti tekee tai mitä sanotaan, vaan se mitä ei näy tai mistä ei puhuta. Eduskunnassa tulin siitä uudelleen pitkästä aikaa tietoiseksi.”

Tämä johtuu Toivolan mielestä ainakin osittain eduskunnan kankeista normeista ja hierarkkisesta järjestelmästä, ”jonka tehtävänä on viestiä omaa uskottavuuttaan ja arvovaltaansa”.

”Eduskunnassa on joukko ihmisiä, jotka olen selkeästi kokenut kiusaajina. He muistuttavat takapulpetin poikia. Huutelevat istuntosalissa. Käyttävät epäasiallista ja herjaavaa kieltä. Käyttäytyvät huonosti. Heillä ei ole uskallusta kohdata ja katsoa silmiin”, Toivola sanoo.

Toivolan mielestä kansanedustajien moninaisuutta pitää lisätä. Yksittäiset kansanedustajat voivat haastaa turhia normeja ja yhtä totuutta ja tapaa olla.

Etenkin vähemmistöjen asemaa Toivola on halunnut ajaa kansanedustajana. Osin koska hän on kuulunut ja kuuluu moneen vähemmistöön. Nyt translaki on yksi hänen tärkeimmistä teemoistaan.

Mutta Toivola on myös osa keskiluokkaista tai ylempää luokkaa olevaa ruuhkavuosivanhempien joukkoa. Hän tietää kuuluvansa ryhmään, jonka jäsenet voivat haluamattaan olla suurimpia eriarvoistumisen vauhdittajia: niitä joilla on vara valita.

Yhä useampi hyvätuloinen vanhempi ajattelee, ettei halua laittaa omaa lastaan kotia lähimpänä olevaan kouluun, koska siellä on niin paljon maahanmuuttajien tai työttömien lapsia.

Kun tarpeeksi moni alkaa ajatella näin, suuntaamme kohti Tukholman todellisuutta. Ruotsissa koulujen eriarvoistuminen näkyy paljon selvemmin kuin Helsingissä, saati muualla Suomessa.

Koulushoppailu yleistyy meilläkin. Esimerkiksi Helsingissä siihen antoi vauhtia 1990-luvulla vapautettu kouluvalinta.

”Kuulen tuttavapiirissäni viattomia kommentteja siitä, että ’kun siellä koulussa on paljon maahanmuuttajia, mahtaakohan opetuksen taso olla riittävä’.”

Toivola muistuttaa, että eriytyminen ei ole sen ihmisen vika, joka on sen kohde.

”Haluamme nähdä itsemme hyviksinä, mutta arjessa luomme jakolinjoja.”

Se ei ole hyvä, jos halutaan, että koulu räjäyttää mahdollisimman monen nuoren tajunnan. Parhaimmillaan luokkahuone avaa näköalan aivan toiseen maailmaan. Sellaiseen, jossa tanssivasta pojasta tulee kansanedustaja ja kysytty esiintyjä.

peruskoulu  koulutus  eduskunta  Vihreät  tasa-arvo