Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Iiro Törmä

Kiitoksia kaikille. Tavastian lavalla Pekka Haavisto kiitteli kampanjatoimistoaan ja vihreitä. Mukana oli puoliso Antonio Flores.Iiro Törmä

Kiitoksia kaikille. Tavastian lavalla Pekka Haavisto kiitteli kampanjatoimistoaan ja vihreitä. Mukana oli puoliso Antonio Flores.

Haavisto: Istuvan presidentin haastaminen oli vaikeaa

29.1.2018 0.21

Riikka Suominen

Pekka Haavisto otettiin riemuiten vastaan vihreiden vaalivalvojaisissa Tavastialla sunnuntai-iltana.

”En tunne hävinneeni”, Haavisto sanoi. Kiitospuheessaan hän muisteli vierailemiaan paikkakuntia ja kohtaamisia ihmisten kanssa.

”Ristijärvellä tuli 30 ihmistä tapaamaan. Sanoivat, ettei edes Merja Kyllönen ollut siellä pysähtynyt”, Haavisto naureskeli.

Seuraavaksi hän aikoo ottaa yhteyttä kaikkiin niihin pienillä paikkakunnilla juttusille tulleisiin ihmisiin, jotka halusivat mukaan politiikkaan. 

”Vuoden 2012 vaaleissa vihreisiin tuli mukaan uutta porukkaa ja näissä vaaleissa se tapahtui taas. Epäillys siitä, onko vihreät maaseudun asialla rikkoutui.”


Käydyissä vaaleissa luonteenomaista
oli puolueiden vähäinen rooli. Haaviston mukaan kuuden vuoden päästä voidaan hyvin nähdä kehityksen jatkuvan tai ehdolle nousevan Trumpin tyylisiä populisteja.

Paavo Väyrysen ja Laura Huhtasaaren kannatusta ei kannata Haavistosta laskea yhteen. Ehdokkaiden äänestäjissä on eroa.

”Väyrysellä on muitakin tukijoita kuin muukalaisvastaisia. Siellä on tiukkoja EU-kriitikoita ja protestia Juha Sipilän keskustaa vastaan”, Haavisto arveli sen pohjalta, mitä oli vaalikentillä äänestäjiltä kuullut.


Toinen vaalien leimallinen piirre
olivat keskustan (4,1 %)  ja sosiaalidemokraattien (3,3 %) ehdokkaiden surkeat tulokset. Haaviston mukaan vaalin alkuasetelma eli istuvan presidentin poikkeuksellisen vahva kannatus vaikutti jo lähtötilanteeseen.

”Joillain meni ehkä pupu pöksyyn eikä puolueilla ollut ulkopoliittisia tykkejä ehdolle. Erikoista oli esimerkiksi sinisten päätös olla asettamatta ehdokasta vaikka puolue on ulkoministeripuolue.”

Presidentinvaaleissa istuva presidentti on aina voittanut, jos hän on ehdolle lähtenyt. Nyt vaalikeskusteluja hallitsi odotus siitä, että muut ehdokkaat haastavat istuvan presidentin. 

Pekka Haavistosta tehtävä oli vaikea.

”Ensin vaatimalla vaadittiin haastamista, mutta jos joku sitä yritti tehdä, niin haastaja lytättiin heti”, Haavisto hämmästelee.

Esimerkiksi, kun Matti Vanhanen ihmetteli, miksei Sauli Niinistö puuttunut Donald Trumpin virheelliseeen väittämään Suomen ostamista amerikkalaishävittäjistä, sai Vanhanen kommentistaan paljon kritiikkiä.

”Kun julkisuus käsitteli Vanhasen haastoyritystä niin tylysti, se teki minut varovaiseksi.”

Haastajien roolia vaikeutti myös spekulointi siitä, että olisi turvallisuuspoliittisesti ongelmallista, jos presidentin uskottavuutta heikennetään.

”Presidentin haastamisessa on isänmaallinen raja. Ei ole kenenkään etu, jos hän jatkaa heikentyneenä ja mustamaalattuna”, Haavisto sanoo.


Yksi vaalikamppailun kipakimmista
sananvaihdoista käytiin, kun Niinistö kimpaantui siitä, että Haavisto nosti esiin aktiivimallin. Siihen keskusteluun Haavisto on tyytyväinen.

”Kentällä moni tuli sanomaan, että heräsi vaaleihin vasta, kun aktiivimallikeskustelu alkoi. Se on peruspäivärahalla toimeentulevissa perheissä iso aihe”, Haavisto sanoo.

presidentinvaalit 




Viite