Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
25.9.2017
Suomen puolustus on tulevina vuosina tärkeiden valintojen edessä. Sotilaallisesti arvaamaton ja aggressiivinen naapurimaamme Venäjä luo Itämeren alueelle kasvavaa turvattomuutta, ja puolustusvoimat vaativat miljardi-investointeja ylläpitääkseen uskottavaa puolustuskykyä. Ongelmia aiheuttavat myös huoltovarmuuskysymykset.
Sotilaallinen liittoutuminen olisi tärkeää turvallisuuden takaamiseksi. Se pitäisi tehdä mahdollisimman nopeasti. Suomen geopoliittisen aseman vuoksi on epärealistista odottaa, että kykenisimme pysymään irrallaan mahdollisesta Euroopassa syttyvästä sotilaallisesta konfliktista.
Turvallisuusratkaisuista tehokkain olisi puolustusliitto Natoon liittyminen. Monista muista puolustuksellisista vaihtoehdoista käydään myös keskustelua. Tapetilla ovat esimerkiksi olleet EU:n yhteinen puolustus, Britannian johtamat valmiusjoukot ja puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa. Nämä vaihtoehdot eivät ole Naton veroisia.
EU:n puolustus olisi käytännössä vain päällekkäinen ja heikompi järjestelmä Natoon verrattuna. Noin 95 prosenttia EU-kansalaisista asuu Nato-maissa, ja EU:n yhteisestä puolustuksesta puuttuisivat Naton vahvimmat jäsenet, USA ja Iso-Britannia. EU:n puolustuksen kehittäminen turvallisuutta takaavalle tasolle vaatisi valtavia taloudellisia panostuksia, uusien järjestelmien luomista sekä vuosien yhteistoimintaa ja harjoittelua. Valtioiden puolustusbudjettien ollessa muutenkin riittämättömiä, tuntuu rahan syytäminen päällekkäiseen puolustusliittoon älyttömältä.
Osa ihmisistä kokee EU:n jollakin tavalla pysyvämmäksi toimijaksi kuin Naton. Viimeaikaiset ongelmat talouskriiseistä Brexitiin eivät kuitenkaan tue näkemystä pysyvyydestä. Puolustusliiton tulisi olla myös poliittisesti yhtenäinen ja vahva. Karrikoidusti voisi sanoa, että Nato on jo EU:n yhteinen puolustus.
Suomen ja Ruotsin puolustusliitto ei olisi sotilaallisesti tai poliittisesti riittävän vahva verrattuna Natoon. Kummankaan maan päättäjiltä ei tunnu löytyvän erityistä intoa virallisen puolustusliiton muodostamiseen. Ison-Britannian johtama JEF-valmiusjoukko, johon Suomikin on liittynyt, on taas tarkoitettu reagoimaan nopeasti äkillisiin uhkiin, mutta ei ole ratkaisu mahdolliseen pitkään sotilaalliseen kriisiin.
Venäjä on usein viestittänyt liittoutumattomille naapurimailleen, että Natoon liittyminen kostautuisi näille. Puolustusliiton aggressiivinen vastustaminen kuitenkin lähinnä osoittaa, että Suomen ja muiden maiden nimenomaan kannattaa liittyä Natoon. Valtiolla ei ole kovin montaa syytä vastustaa naapurimaidensa itsenäisiä turvallisuuspoliittisia ratkaisuja, elleivät ne olisi esteitä valtion omille aggressiivisille sotilaallisille ja voimapoliittisille toimille. Osa ihmisistä pitää Venäjän reaktioita argumentteina Natoa vastaan, vaikka niihin tulisi suhtautua argumentteina Naton puolesta.
Ylipäänsä Nato-vastaiset argumentit pelaavat usein lähinnä Venäjän pussiin. Suomi ei esimerkiksi Natoon liittyessään kiristäisi Itämeren tilannetta - Euroopan ja Itämeren tilanne on kireä siksi, että Venäjä kiristää sitä omilla toimillaan. Venäjä laskee Suomen jo valmiiksi Naton leiriin, ja tätä asennetta olisi järjetöntä yrittää muuttaa.
Suomi on sopimuksineen, yhteensopivuuksineen ja harjoituksineen jo hyvin lähellä virallista Nato-maata. Nato-optiosta jauhaminen ei turvaa Suomea mitenkään, kun taas liittyminen takaa turvatakuiden ohella yhteiskunnan sekä puolustusvoimien kriisiajan tarpeet.
Nato ei tietenkään ole toimijana ongelmaton, eikä esimerkiksi turvatakuiden toimivuutta ole koskaan vielä voitu kokeilla valtavan sotilaallisen kriisin äärellä. Toisaalta se, että yhteenkään Nato-maahan ei ole hyökätty, voi olla myös meriitti - Nato koetaan niin tehokkaana poliittisena vaikuttajana, että se ja siinä oleminen jo itsessään ehkäisee sotien syttymistä.
nato  puolustuspolitiikka 
Tweet