Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Minä, aivovuoto
29.8.2017
Muutin toissa viikolla Alankomaihin opiskelemaan maisterintutkintoa.
Jos kansainvälistyminen olisi porttiteoria, olisin koukussa jo auttamattoman koviin aineisiin. Vietin 17-vuotiaana lukukauden vaihto-oppilaana Espanjassa: märisin koti-ikävää, opin pilkkomaan patonkia suupaloiksi ja sekoittamaan punaviiniä kokikseen. Hankin kandidaatintutkintoni Suomesta, mutta ehdin kirjatenttejä pakoillessa vaihtoon Itävaltaan, kesätöihin Sveitsiin ja työharjoitteluun Norjaan. Tutkinto-opiskelu ulkomailla oli minulle vain seuraava, aika itsestäänselvä askel.
En ole yksin. Tunnen kymmeniä suomalaisnuoria, jotka ovat lennähtäneet ulkomaille opiskelemaan. Opetusministeriön julkaisu ulkomailla tutkintoa suorittavista suomalaisopiskelijoista kertoo että Suomen opintotukea myönnetään 8 000 ulkomailla opiskelevalle. Viimeisen kymmenen vuoden aikana määrä on kaksinkertaistunut.
Suomesta lähtee maailmalle enemmän korkeakouluopiskelijoita kuin mitä Suomeen saapuu. Sama suunta on myös korkeasti koulutetun työvoiman muuttoliikkeessä. Kyse on aivovuodosta – ilmiöstä, jota ajatellessa tulee ensin mieleen koulutetun eliitin pako Iranista 70-luvulla tai toisinajattelijoiden muuttoaalto Neuvostoliitosta.
Eurokriisin syvennyttyä 2000-luvulla aivovuoto saapui Eurooppaankin. Kielitaitoisimmat Maríat ja Josét nostivat kytkintä Espanjan nuorisotyöttömyyskurimuksesta ja löysivät koulutustaan vastaavan työn esimerkiksi Saksasta.
Aivovuoto hyydyttää Suomen taloutta: kilpailukykyä, innovaatioita ja tieteentekoa. Täällä tarvitaan ammattitaitoista työvoimaa nostamaan taloutta ja paikkaamaan suurten ikäluokkien jättämät aukot työelämässä. Suomen huoltosuhde on heikentymässä, joten korkeakoulutettujen veroäyrejä kyllä kaivattaisiin. Luulisi, että arvokkaita tulevaisuuden asiantuntijoita ja veronmaksajia tuettaisiin, mutta Sipilän hallitus on päinvastoin leikannut sekä opintotukea että yliopistojen rahoitusta.
Aivovuodon tukkimiseksi Suomen tulisi joko houkutella jo lähteneet takaisin tai korvata heidät ulkomaisilla osaajilla. Tulijoita on tuskin jonoksi asti. Mikäli pitkä talvi ja korkea hintataso eivät karkota kiinnostuneita, viimeistään uudet ulkomaisten opiskelijoiden lukukausimaksut muuttavat mielen.
Mutta Suomella on yksi oljenkorsi: kokonaismaahanmuutto on plussan puolella. Tulijat pitää vain ensin kotouttaa ja kouluttaa.
Yliopistoleikkausten seurauksena opetushenkilökuntakin on hypähtänyt Helsinki-Vantaan madonreiästä sinne, missä heidän työtään sekä arvostetaan että rahoitetaan runsaammin. Kenties seuraavan Nokian keksivät sittenkin suomalaiset – sveitsiläisessä ajatushautomossa.
Jokainen suomalaisnuori on kymmenien tuhansien eurojen satsaus. Neuvolat, päiväkodit, peruskoulut, hammashuollot ja opintotuet katoavat savuna ilmaan, jos maailmalle oppimaan lähteneet eivät palaakaan Suomen työmarkkinoille. Kenelläkään ei kuitenkaan ole moraalista velvollisuutta maksaa takaisin yhteiskunnalle, koska kukaan ei pääse valitsemaan, syntyykö Harareen vai Sysmään. Sitä paitsi kaikki nuoret eivät identifioidu suomalaisiksi: Erasmus-sukupolvi kokee itsensä eurooppalaisiksi tai maailmankansalaisiksi.
Kansainväliset seikkailuni tekevät minut onnelliseksi. Minulle ei ole väliä, puhuvatko ystäväni suomea: enemmän meitä yhdistää se, että hekin katsovat Game of Thronesia, rakastavat vegaanisia kakkuja tai treenaavat maratonille. Unelmatyössäni ihailisin Tonavaa työhuoneeni ikkunasta Wienin YK-kaupunginosassa ja lähtisin viikonloppuvaellukselle Alpeille. Onnea vaan sille, joka yrittää vakuuttaa minut mukaan panemaan Suomea kuntoon.
Tweet
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
