Langan kulttuuritärpit loppukesään

14.8.2017 13.47

Vihreä Lanka

Manhattan

Ensimmäisen ydinpommin rakentaminen suljetussa ja salaisessa tukikohdassa, toisen maailmansodan lopun ja kylmän sodan alun limittyessä taustalla. Voiko hienompaa lähtökohtaa sarjalle olla?

Toki Manhattanista huomattava osa kuluu ihmissuhde- ja valtajuonitteluihin sekä vakoiluun ja vainoharhailuun punoutuviin sivujuoniin. Itse asiassa niinkin iso osa, että jonkinlaisena ihmeenä voi pitää sitä, että pommi kuitenkin saadaan valmiiksi.

Sarja ei ole nykytyyliin loputtomaksi kausijonoksi venyvä massiivinen jööti, vaan 23 jakson kokonaisuus. Tämä luultavasti on pelastanut tarinan pahimmilta epäuskottavuuksilta ja -loogisuuksilta, vaikka muutamassa kohdassa käsijarrua olisi voinut käyttää.

Riittävän älyllistä, riittävän viihdyttävää ja riittävästi toimintaa ja seksiä kesäsarjaksi.

Manhattan-sarja on nähtävissä maksullisessa Netflix-suoratoistopalvelussa.

War Machine

Brad Pitt vääntelee naamaansa, juoksee hassusti ja puhuu erikoisesti, mutta leffa toimii siitä huolimatta. Pitt esittää yhdysvaltalaiskenraali Glen McMahonia, joka komennetaan viime vuosikymmenen lopulla ottamaan vastaan Afganistanin ISAF-kriisinhallintaoperaation komento. Siis komentamaan miehitysarmeijaa epäsuositussa sodassa, jonka voittaminen vaikuttaa mahdottomalta.

Elokuva perustuu McMahonin esikunnan ja siviiliviranomaisten kanssa syntyvien jännitteiden satiiriselle kuvaamiselle. Pitt on hyvä paukapäisyyteen asti voitonuskoisen mutta myös tavallaan sympaattisen kenraalin roolissa. Sivuosat tukevat tarinaa pääosin näppärästi, tosin Ben Kingsleyn presidentti Karzai luisuu puskafarssihahmon puolelle.

Parissa kohtauksessa liiallinen komediallisuus imaisee elokuvalta uskottavuutta. Velka pohjana käytetylle toimittaja Michael Hastingsin Operators-kirjalle on kuitenkin niin suuri, että War Machinea katsoo osin dokumentaarisena kuvauksena.

Satiiri on vaikea laji, jossa nappiin osuminen vaatii terävyyttä ja jopa ilkeyttä, joka War Machinesta jää puuttumaan. Toisaalta se tekee elokuvasta helpommin lähestyttävän ja kevyemmän, siis juuri sopivan puoli-intelligentin kesäleffan.

War Machine nähtävissä maksullisessa Netflix-suoratoistopalvelussa.

Jäitä hattuun

Twin Peaks ei suinkaan ole ainoa tänä vuonna paluun tekevä klassikkosarja. Vuosina 2000–2011 pyörineeseen Jäitä hattuun -komediasarjaan on nimittäin luvassa uusi tuotantokausi ensi syksynä. Nyt on siis vielä juuri ja juuri riittävästi aikaa katsoa vanhat jaksot alta pois.

Jäitä hattuun on Seinfeldin luojana tunnetun Larry Davidin elämän ympärille rakennettu puolifiktiivinen komediasarja. Larry David näyttelee itseään kuten myös osa muista hahmoista. Seinfeldin tapaan sarjan huumori perustuu suurilta osin myötähäpeälle, arkielämän noloille tilanteille ja sosiaalisten normien kyseenalaistamiselle.

Jäitä hattuun eroaa kuitenkin Seinfeldista siinä, että siitä on riisuttu kaikki sitcom-sarjojen teennäiset perinteet ja kangistavat perinteet – kuten käsikirjoitus ja taustanaurut. Dokumentaarinen kuvaus ja pääosin improvisoidut kohtaukset tuovat sarjaan aivan omanlaisensa rosoisen tyylin.

Ylellä ja Areenassa pyörii parhaillaan viides kausi
vuodelta 2005. Upouusi yhdeksäs kausi HBO:lla
myöhemmin tänä vuonna.

Raptori: Moe

Kliseisen kuuma kesä, sellainen reipas, hikinen ja hävytön. Epäuskottava ja naurettavakin. Vähän sellainen on Raptorin Moe, juuri ennen 1980-luvun lopun nousukauden katkeamispistettä ilmestynyt ”ensimmäinen suomalainen rap-albumi”.

Nykyisestä rapista Raptori eroaa rajusti, onhan se määritelmällisesti huumorimusiikkia.

Raptorin ensimmäisen ja parhaiten menestyneen levyn tekstit ovat edelleen nokkelia ja kohtuullisen virtaaviakin. Taustat ovat teknisesti köyhiä, mutta paikoin kekseliäitä.
Kesämusiikkia nostalgisointiin tai nuoremmille pelottava sukellus suomalaisen rapin alkulähteeseen.

Levy on kokonaisuudessaan Youtubessa, Spotifyssa vain muutama kappale.

Bevara Sverige svenskt

Halla-ahon perussuomalaiset on julistanut lähentyvänsä ruotsidemokraatteja. Tämä pari vuotta vanha kirja käy läpi, millainen tuo veljespuolue on.

Se on puolue, joka vaatii kuria ja järjestystä ja jonka omat poliitikot jäävät jatkuvasti kiinni rikoksista.

Se on puolue, jonka poliitikot muuttavat ulkomaille, koska maahanmuutto on pilannut Ruotsin.

Ruotsidemokraatit on rakennettu väkivaltaisen äärioikeiston ja natsisympatioiden päälle. 2000-luvun alussa se päätti jättää rotuopin taakseen ja keskittyä vaatimaan maahanmuuttajia omaksumaan ruotsalaisen kulttuurin. Tällä taktiikalla puolue nousi valtiopäiville vuonna 2010. Määritelmästä, kuka on tarpeeksi ruotsalainen ja millaisia oikeuksia ruotsalaisuudella saa, väännetään Ruotsissa parhaillaankin.

Vuoden päästä Ruotsissa on vaalit. Niissä ruotsidemokraatit näyttää nousevan naapurimaan toiseksi suurimmaksi puolueeksi.

David Baas: Bevara Sverige svenskt (Månpocket 2015)

kulttuuri  kirjat