Kapteeni kentältä

Joonas Brandt

2.4.2017 21.37

Sammeli Heikkinen

Ennakkoäänestyksen tulos loisti ruudulla. Vihreät 6,4 prosenttia.

Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö vietti vaalivalvojaisia kotivaalipiirissään, turkulaisessa Pub Erikissä. Vihreiden vaalivalvojaisväki oli odottanut parempaa tulosta, muttei  lannistunut. Edellisissä vaaleissa 2007 koko maan ennakkoääniosuus oli ollut suurin piirtein sama ja lopputuloksena 15 kansanedustajaa.

Puoli kymmeneltä tullut Ylen ennuste hyydytti viimeisetkin hymyt: kymmenen paikkaa vihreille. Puoliltaöin oli selvää, että lopputulos oli ennusteen mukainen. Turun vaalipiirin ainoaksi edustajaksi jäi Niinistö.

Vuoden 2011 huhtikuun 17. päivän eduskuntavaalien tulos oli kaikkien aikojen pahin vaalitappio vihreille. Katkeruutta sakeutti se, että vihreiden vaalikamppailussa vastustajakseen ottama perussuomalaiset ylsi historiallisen hurjaan vaalivoittoon.

Ilman tuota huhtikuun mustaa iltaa Niinistö ei olisi nyt vihreiden pitkäaikaisin puheenjohtaja.

”Jos vaalitappiota ei olisi tullut, en olisi pyrkinyt puheenjohtajaksi. Kannatin Annia (Sinnemäki), eikä vaalitappiota voinut kokonaan hänen syykseen panna. Vaisto sanoi, että ehdolle oli lähdettävä ja jotain muutettava.”

Vuoden 2011 puoluekokouksesta tuli yllättäen puheenjohtajavaali, jossa Sinnemäen haastoivat Niinistön lisäksi Outi Alanko-Kahiluoto ja Mika Flöjt.

Pari viikkoa ennen puheenjohtajavaalia julkaistussa Vihreässä Langassa Niinistö kertoi, että hänen johtamissaan vihreissä olennaisinta olisi kristallinkirkas visio, jossa ihmisille tarjotaan reilua, kestävää ja onnellista yhteiskuntaa. Selvä ydinsanoma oli siis Niinistön mielessä jo tässä vaiheessa. Toteutuksen vaikeudesta hänellä tuskin oli aavistusta.

Niinistö sai jäsenäänestyksessä yli puolet äänistä. Tuore puheenjohtaja pääsi unelmatyöhönsä ympäristöministeriksi, kun vihreät nousi yllättäen hallitukseen perussuomalaisten jättäydyttyä rannalle.

Kuudessa vuodessa Niinistö kehittyi monimutkaisiin puheenvuoroihin taipuvaisesta nuoresta poliitikosta näppärästi sosiaalisessa mediassa sivaltelevaksi opposition kärkipoliitikoksi.

Samaan aikaan vihreä puolue nousi vaalitappion aiheuttamasta kaaoksesta väkevästi organisoiduksi järjestöksi, jonka viestintä perustuu yli vaalikausien kurkottavaan strategiaan, oman viestin toistamiseen ja vahvaan ennakkosuunnitteluun. Puolueen kannatus on pysynyt 2015 heinäkuun jälkeen Taloustutkimuksen mittauksissa jatkuvasti yli 12 prosentissa, välillä jopa liki 15 prosentissa.

Puolue ja sen puheenjohtaja ovat kasvaneet rinnakkain ja yhdessä. Symbioosista puhuminen on ehkä liioittelua, mutta vain ehkä.

”Olen pikemminkin ajatellut sitä, mitä mieltä vihreät on, kuin sitä, mitä mieltä itse olen”, Niinistö sanoo.

Kasvaminen johtajaksi vei aikansa. Puheenjohtaja ja puolue alkoivat voida hyvin vasta kun puheenjohtaja nöyrtyi jakaamaan vastuutaan muillekin.

”Vuonna 2013 tuli ensimmäinen hetki puheenjohtajakaudella, kun elämä tuntui siedettävältä.”

Kaksi ensimmäistä vuotta puheenjohtajana ja ministerinä olivat jatkuvaa kiirettä. Avioliitto Ruotsin vihreiden puheenjohtajan
Maria Wetterstrandin kanssa päättyi 2012. Lapset olivat vuoroviikoin isällä ja äidillä.

Hallituskumppaneiden kanssa käydyt neuvottelut luonto- ja ympäristökysymyksistä olivat tiukkoja ja kireitäkin.

”Hallitustyö oli riitaisaa. Se oli kovaa vääntöä.”

Niinistö yritti huolehtia kaikesta ja ajoi itseään piippuun. Hän koki, että vaalitappiosta yllätyshallituspaikkaan päätynyt puolue ei tukenut puheenjohtajaansa, vaan lähinnä asetti tälle enemmän vaatimuksia.

”Se, missä itse epäonnistuin kaksi vuotta puheenjohtajana, oli se, etten kyennyt luomaan kannustavaa ilmapiiriä puolueeseen. Olin varmasti aika nurkkaanajetun oloinen. Tunnen nyt tiettyä sympatiaa Juha Sipilää kohtaan. Jos johtaja loukkaantuu ja kokee, ettei häntä tueta, se on resepti katastrofiin.”

Viime vuoden joulukuussa Niinistö tiivisti puheenjohtajakautensa alkupuolen ongelmat Radio Helsingin Tasavalta-ohjelmassa sanomalla ”Olen ollut paska johtaja, tyypillinen suomalainen mies ja tyypillinen Niinistö” ja kertoi käyttäneensä aliupseerikoulusta saamiaan oppeja johtamiseen.

Vaikeuksista huolimatta puolueen asettamia kovia tavoitteita myös saavutettiin. Ympäristöministeriössä virkamiehistöä kannustettiin toimimaan rohkeasti ja ympäristönsuojeluun vähemmän innostuneilta hallituskumppaneilta väännettiin myönnytyksiä lainsäädäntötyössä.

”Se mitä saavutettiin, oli yhtä vihreää ilotulitusta”, Niinistö sanoo.

Läheltä Niinistön työskentelyä seurannut kehuu hänen paneutumistaan ja perehtymistään työhönsä. Neuvottelutyyliä voi hänen mielestään kutsua näkökulmasta riippuen peräänantamattomaksi tai piinalliseksi, tuloksekkaaksi joka tapauksessa.

Niinistö sanoo, että jatkuva kiire vei ajan puolueen toiminnan syvemmältä pohtimiselta.

”Luova ihminen vaatii aikaa, mieli vaatii aikaa toimiakseen”, Niinistö sanoo.

Mitään yksittäistä hetkeä Niinistö ei osaa nimetä heräämiselle siihen, että jotain on muutettava. Hän puhuu nöyrtymisestä siihen, että tekemistä on jaettava. Myös se vaikutti, että ministeriössä tuloksia tuli ihmisiä kannustamalla ja rohkaisemalla.

Vuonna 2013 muutos tuli.

”Rupesin antamaan Katariinalle (valtiosihteeri Katariina Poskiparta) ja erityisavustajille vastuuta. Aloin myös olla toipua avioerosta.”

Kun puheenjohtaja tunsi voivansa hengittää, puoluekin alkoi voida paremmin.

Vaalitappion jälkeen strategiaksi oli sovittu paluu perusasioihin: ympäristönsuojeluun ja tasa-arvon edistämiseen. Jytkyn jälkeen puolueeseen oli liittynyt paljon uusia jäseniä ja Haavisto-ilmiö vuodenvaihteessa 2011–12 oli nostanut hetkellisesti puolueen kannatusta.

Pysyvä suunnanmuutos ei kuitenkaan tullut presidentinvaalikampanjasta.

Muutos pohjustettiin viiden hengen ryhmässä. Kesän 2013 kynnyksellä puoluesihteeriksi valittiin Lasse Miettinen, Niinistön ystävä vuosien takaa. Sulavakäytöksinen ja aina kohtelias ja hymyilevä Miettinen oli jo tuossa vaiheessa kokenut organisaattori.

Miettisen lisäksi Niinistön puolueen uudistamista pohtineeseen tiimiin kuului silloinen ministerin esikunta: Timo Juurikkala, Emma Kari ja Erkki Perälä. Tässä ryhmässä ryhdyttiin pallottelemaan ideoita ja luomaan vihreiden tarinaa. Hiomaan strategiaa, joka ei tähtää seuraaviin vaaleihin, vaan sopii joka tilanteeseen.

Niinistö korostaa, ettei kyse ollut sisäpiiristä.

”Ydinnyrkki on hahmottanut asiat ja ne on sen jälkeen palloteltu valmiiksi puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän kesken.”

Keskeinen opin ja inspiraation lähde oli Itävalta, jossa vihreät nousivat 2013–14 merkittäväksi poliittiseksi voimaksi.

Samalla kun puolueen strategiaa hiottiin, paranneltiin myös Niinistön esiintymistaitoja. Puheenjohtajauransa alkuvaiheissa Niinistö oli pahamaineisen pitkäpuheinen esiintyjä ja haastateltava. Kuten puoluetutkija ja vihreä aktiivi Rauli Mickelsson sanoo, ongelmana ei ollut se, etteikö puheessa olisi ollut sisältöä. Ongelmana oli se, että Niinistö ei kiteyttänyt sisältöä.

”Kyllä mua sparrattiin siinä. Kun asioita pallotellaan porukalla ja arvopohja on kunnossa, on helppo ottaa kantaa”, Niinistö sanoo.

Vihreän Langan haastattelemien vihreiden vaikuttajien mielestä puolue on Niinistön kaudella aikuistunut. Organisaatio toimii, eikä repiviä ristiriitoja ole.

Vuoden 2015 eduskuntavaalien vaalivoitto vahvisti Niinistön asemaa puoluejohtajana. Uudistunut ja kasvanut eduskuntaryhmä on toiminut varsin yhtenäisesti.

Julkisuudessa ainoa isompi irtiotto oli Outi Alanko-Kahiluodon dramaattinen luopuminen puolueen puheenjohtajuuden tavoittelusta joulun välipäivinä. Sekään ei lopulta nostanut suuria laineita.

Niinistö on kehittynyt paitsi esiintyjänä, myös sosiaalisen median toimijana. Facebookissa Niinistöä seuraa noin 70 000 ihmistä, Twitterissä 56 000. Niinistön mukaan hän tavoittaa Facebookissa viikottain keskimäärin miljoona palvelun käyttäjää.

Niinistö käyttää pari–kolme tuntia päivittäin sosiaalisessa mediassa keskusteluun.

”Some on valtava palautetyökalu poliitikolle. Voin laittaa someen meidän ajatuksiamme, katsoa mitä mieltä niistä ollaan, keskustella ja ottaa opiksi. Ja hioa ajatuksia sen pohjalta.”

Vihreissä oli päätetty jo syksyllä 2011, ettei politiikkaa enää tehdä jotain vastaan. Tappiollisissa eduskuntavaaleissa vastustajaksi oli otettu perussuomalaiset, mikä potkaisi pahasti takaisin.

”Me päätimme, että olemme hyvän puolella ja tasa-arvoisuuden puolella, emme ketään vastaan.”

Vuosien 2013 – 14 strategiatyössä hahmoteltiin osin itävaltalaisten oppien pohjalta tapaa vastata populismin haasteeseen. Populismin ytimessä eivät ole faktat, vaan tunteisiin vetoaminen.

”Vihreiden arvot nojaavat inhimillisyyteen ja keinot tavoitteiden saavuttamiseen nojaavat tietoon. Mutta ei riitä, että on oikeassa. Myös edistyksellisten on vedottava tunteisiin.”

Koko kansaan vetoaminen, ulospäin suuntautuminen ja vaihtoehtojen tarjoaminen on ollut Niinistön mukaan avain puolueen nousuun.

Vihreiden ja Niinistön tyylin muuttuminen ei miellytä kaikkia. Melkoisena mustavalkoistajana tunnettu Ben Zyskowicz (kok) yltyi vuoden 2015 marraskuussa syyttämään Niinistöä eduskunnan johtavaksi populistiksi. Viime kesänä populisminsyytöksen sinkosi vihreistä eronnut Helsingin vihreiden entinen viestintäsihteeri Tuomas Saloniemi.

Onko Niinistöstä tullut populisti?

”Ei ole populismia kuunnella ihmisten huolia ja olla aina huolissaan olevan kansalaisen puolella. Me olemme tehneet todella paljon töitä sen eteen, että saadaan viesti yksinkertaiseksi ja tehdään arvot aina näkyviksi.”

Niinistön mielestä asioista suoraan puhuminen on Suomessa niin harvinaista, että suora puhe vaikuttaa terävältä tai purevalta.

”En pelkää sanoa suoraan sitä, mihin uskon. Tarjoamme aina kuitenkin vaihtoehdon. Toisin kuin populistit, emme halua lietsoa ihmisiä toisiaan vastaan.”

Palataan vielä vihreiden arvoihin, sillä niiden hiominen ja tuominen esiin jokaisessa julkisessa puheenvuorossa on olennainen osa sitä, millaiseksi Niinistö ja vihreät ovat yhdessä kehittyneet. Puolue ja etenkin sen vuoden 2015 vaalivoiton jälkeen vahvistunut viestintäosasto ovat ”jatkuvassa kampanjamoodissa”.

Niinistön selittää, että keskeistä oli saada vihreät sisäisestä keskustelukierteestä ja suuntautumaan ulos.

”Aina kun puhun julkisesti tai viestin somessa, suuntaan puheen koko Suomen kansalle, en vain vihreille. Viesti on se, että mukaan voi tulla kuka vain.”

Jatkuvan kampanjamoodin avulla vihreät sai temmattua itselleen opposition johtavan roolin heti vaalien jälkeen, kun demarit ja vasemmistoliitto vasta käynnistelivät konettaan.

Niinistö kertoo, että puolueen johto ja viestintä olivat varautuneet muutamaan skenaarioon siitä, mihin toimiin hallitus ryhtyy. Kun koulutusleikkauksista tuli tieto, vihreillä oli pelikirja auki ja vastaiskuun voitiin ryhtyä saman tien. Omaa vaihtoehtoa ja puolueen arvoja korostaen, kuten strategiaan kuuluu.

Hallituksen toimien tuomitseminen ei ole Niinistön mukaan populismia, vaan pakko. Hän puhuu oikeiston, etenkin kokoomuksen ainakin 15 vuotta harjoittamasta menestyksellisestä politiikasta, jossa politiikka on piilotettu.

”Etenkin Jyrki Katainen oli tässä hyvin taitava. Leikkaaminen esitetään pakkona ja ainoana vaihtoehtona. Arvot jäävät toiselle sijalle.”

Ajan tärkeimpänä asiana Niinistö pitää edistyksellisten ja taantumuksellisten voimien kamppailua. Sitä, miten populismin ja suvaitsemattomuuden nousuun voidaan vastata.

”Vihreät on keskeisin uudistusliike. Meillä on iso tilaus hyvinvointivaltion uudistajana ja avoimen suvaitsevaisen yhteiskunnan puolustajana.”

Ville Niinistö on vihreiden pitkäaikaisin puheenjohtaja. Kukaan aiemmista ei istunut virassa neljää vuotta pitempään. Puolueen ytimessä Niinistö on ollut vielä pidempään. Tänä vuonna tulee 14 vuotta täyteen vihreiden puoluehallituksessa. Vaikka puolueen uusi nousu on ryhmätyön ansiota, sen kasvot ulospäin ovat Niinistön.

Helsingin Sanomien kokenut politiikan toimittaja Marko Junkkari arvioi joulukuussa, että Niinistön näkyvyys alkaa haitata vihreitä. Puolueen sisältä taas kuului vielä viime vuonna vaatimuksia siitä, että Niinistön olisi hyvä jatkaa, sillä vastaavaa seuraajaa ei löydy.

Rauli Mickelsson arvioi, että rotaatiosääntö ja puolueen johtajan vaihtuminen ovat hyväksi, Niinistön menestyksestä huolimatta. Mickelsson viittaa sosiologi Max Weberin ajatukseen karisman väsymisestä, siis siitä, ettei nousu jatku loputtomiin.

Kun puheenjohtaja Niinistön vaiheet ja kasvaminen ovat noudatelleet niin tarkasti puolueen kehitystä, jonkinlaista yhteenkasvamista on varmasti tapahtunut. Niin Niinistö itsekin sanoi.

Miten tuskallista on irtautua puolueen syleilystä ja luopua vallasta? Ryhtyä kansanedustaja Niinistöksi, ehkä jopa kansalainen Niinistöksi.

”Jo junnuna olin futisjoukkueen kapteeni. Puolueen johdossa olen oppinut siihen, että puheenjohtajanakin olen ollut joukkueen kapteeni. Nyt on luonteva hetki vaihtaa kapteenia, kun puolueen kannatus on hyvä ja organisaatio kunnossa. Hyvä seuraaja löytyy varmasti”, Niinistö sanoo.

”Ensi kertaa vuosiin on sellainen tilanne, ettei ensi syksyä tai talvea ole tässä vaiheessa aikataulutettu. On aika hengähtää vähän.”

Kevään ja kesän aikana pitää kirjoittaa loppuun ensimmäinen kirja Löytöretkeilijä. Alun perin sen piti ilmestyä toukokuussa, mutta Niinistö ja kustantaja sopivat lykkäyksestä lokakuuhun.

Kuntavaalit on käytävä ensin. Niinistö on ehdolla Turun kunnanvaltuustoon. Kansanedustajan uraa on jäljellä ainakin seuraaviin vaaleihin.

”Olen valmis auttamaan uutta puoluejohtoa, jos niin halutaan. On selvä, etten enää kommentoi samalla tavalla päivänpolitiikkaa somessa. Uudelle johtajalle on annettava tilaa.”

Vaikuttaa, että Niinistö haluaa siirtyä päivänpolitiikan ytimestä vanhemman valtiomiehen roolin suuntaan. Hän puhuu siitä, että haluaisi vaikuttaa suuriin linjoihin, mahdollisesti auttaa yli vihreiden puoluerajojen yltävää, tasa-arvoa ja hyvinvointivaltion uudistamista ajavaa kansanliikettä.

Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa kesän jälkeen? Nythän Ville Niinistö voi olla jotain muuta kuin mitä vihreät haluaa. Mitä se siis on?

”En mä osaa sanoa. Puheenjohtajuuden opetus on, että kun pysyy uteliaana ja on kiinnostunut ihmisistä, seuraa hyvää.”