Anna Autio

Kuka teki lounaasi?

22.12.2016 15.29

Anne Ignatius

Suomessa ihmiskauppa on yleisintä ravintola-alalla. Jos olet syönyt aasialaisessa ravintolassa, olet saattanut syödä ihmiskaupan uhrin valmistamaa ruokaa.

Viitisen vuotta sitten espoolainen yrittäjä Sanjiv Tember oli juuri sulkemassa omistamaansa baaria Helsingin Punavuoressa, kun ovi kävi. Sisään astui kaksi miestä, jotka eivät tulleet kaljalle vaan urkkimaan tietoja.

Miehet tiesivät, että Tember tekee myös tulkin töitä ja oli tulkkina oikeudenkäyntiä odottavassa tapauksessa, jossa erään ravintolan entinen työntekijä syytti silloista työnantajaansa ihmiskaupasta. Miehet halusivat tietää, mitä entinen työntekijä oli kertonut poliisikuulusteluissa.

Tilanne oli ahdistava, mutta Tember ei paljastanut tietojaan. Häntä sitoo vaitiolovelvollisuus.

Miehet inttivät ja painostivat. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun Temberiä peloteltiin hänen seitsemänvuotisen asioimistulkin urallaan. Miehet lähtivät pian pois, mutta ihmiskaupan uhreja pelotellaan jatkuvasti.

Tottele, älä sano vastaan. Vanhan kulttuurin mukaan suvun vanhinta täytyy kunnioittaa, vaikka hän olisi epäreilu, inhottava ja läheistensä pelkäämä manipulaattori.

”Moni sellainen käyttää asemaansa hyväksi”, Tember sanoo.

Tember tuntee intialaisen, nepalilaisen ja bangladeshilaisen kulttuurin. Hän on syntynyt Suomessa. Hänen vanhempansa muuttivat tänne 1970-luvulla Intiasta töiden perässä.

Vanhemmat ovat sen jälkeen työskennelleet ravintola-alan yrittäjinä ympäri pääkaupunkiseutua. He ovat muun muassa pitäneet ravintoloita ja ostaneet ravintolatiloja, joita ovat vuokranneet eteenpäin.

Myös Sanjiv Tember on pyörittänyt ravintoloita. Nykyään hänkin työskentelee kiinteistösijoittajana. Hän ostaa liikehuoneistoja ja vuokraa niitä ravintoloitsijoille.

Viranomaiset kutsuvat Temberin apuun, kun tarvitaan hindin, urdun tai punjabin taitajaa. Hän on tulkannut kymmeniä ihmiskauppaa käsitteleviä poliisikuulusteluja ja oikeudenkäyntejä. Tember tuntee ihmiskaupan uhreja myös henkilökohtaisesti. Intiasta ja Nepalista Suomeen muuttaneiden ja heidän täällä syntyneiden lapsiensa yhteisö on tiivis.

Yhden Temberin kaverin sisko on naimisissa ihmiskauppaa harrastavan yrittäjän kanssa ja itsekin ihmiskaupan uhri.

”Kaveri ei uskalla puhua huonosta tilanteestaan, koska pelkää, että hänen siskonsa joutuu kärsimään.”

Sanjiv Tember jakaa ravintoloissa tapahtuvan ihmiskaupan uhrit kahteen. Tyypillistä on, että uhrille on ennen matkalaukkujen pakkaamista luvattu työehtosopimuksen mukainen palkka ja vapaa-aika.

”Kun uhri saapuu Suomeen, todellisuus onkin jotakin aivan muuta.”

Huijatut eivät yleensä osaa edes englantia. Kielitaidottomina he pysyvät suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolella. He eivät tiedä, että lain mukaan heillä ei saisi teettää aamuyhdeksältä alkavia ja aamuneljään kestäviä työpäiviä ja maksaa vain muutaman sadan euron palkkaa.

Toinen tyyppiesimerkki on sellainen, jossa uhrille on kerrottu kotimaassa, että hän tulee tekemään pitkää päivää ja saamaan murto-osan TESin mukaisesta palkasta tietyn aikaa, esimerkiksi neljä vuotta. Työajat ja palkka ovat Suomen oloissa huonot, mutta ne ovat paremmat kuin esimerkiksi Intiassa ja mahdollistavat sopimuksen päättymisen jälkeen pääsyn paremmille työapajille.

Tilanteen epäreiluus valkenee, kun uhrit keskustelevat työoloista muiden työntekijöiden kanssa.

Temberin käsityksen mukaan joissain harvoissa tapauksissa työntekijä tietää jo kotimaassaan, että tulevat työolot lähentelevät ihmiskauppaa.

Silloin työntekijä suostuu tahallaan uhriksi ja syyttää esimerkiksi neljän vuoden oleskeluluvan saamisen jälkeen työnantajaansa ihmiskaupasta, jotta saa hänelle kuuluvan palkan ja päälle tuntuvat korvaukset. Työnantaja ja työntekijä vedättävät toinen toistaan.

Ihmiskauppaa hyödyntävät ravintoloitsijat Tember jakaa kolmeen. Osa riistää työntekijöitä tahallaan.

”On erinomainen bisnes pyörittää tuottoisaa ravintolaa, jossa ei tarvitse maksaa työntekijöille palkkaa.”

Osa taas kokee, että heillä on oikeus teettää pitkää päivää, koska he ovat auttaneet työntekijää järjestämällä hänelle työpaikan ja sitä kautta pääsyn Suomeen. Moni ihmiskauppaan syyllistynyt on itsekin aikaisemmin ollut ihmiskaupan uhri.

Sitten on vielä ryhmä, joka ei riistä työntekijöitään Suomessa vaan kotimaassaan. He teettävät Suomessa lainmukaisia työpäiviä ja maksavat työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Heidän liikeideansa on se, että he vaativat työntekijöiltään etukäteismaksun jo työntekijän kotimaassa. Työntekijän pitää maksaa esimerkiksi 15 000 euroa ennen lähtöä, jotta työnantaja tarjoaa hänelle töitä Suomessa. Joissakin tapauksissa työnantaja naamioi summan esimerkiksi asiakirjakuluksi.

Usein työnantajia ja työntekijöitä yhdistää se, että he ovat sukua keskenään.

”Suku on todellakin pahin", Tember sanoo.

Kukaan ei tiedä, kuinka paljon Suomessa on ihmiskaupan uhreja. Asiantuntijat arvioivat, että heitä on satoja, mutta tuskin tuhansia.

”Ihmiskauppa on tyypillisesti rikos, joka tehdään piilossa”, sanoo yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa työskentelevä ylitarkastaja Venla Roth. Yksi hänen työtehtävistään on ihmiskaupan seuraaminen.

Tänä vuonna viranomaisten tietoon on tullut ihmiskaupan uhreja tai sellaisiksi epäiltyjä enemmän kuin koskaan ennen: 77 ihmistä. Määrä selittyy ennätyssuurella turvapaikanhakijoiden määrällä. Viranomaisten tietoon tulee vain pieni osa uhreista.

Suurin osa Suomeen päätyvistä ihmiskaupan uhreista on joutunut uhriksi muualla kuin Suomessa. Uhri on saattanut lähteä kotimaastaan sotaa tai köyhyyttä pakoon ja joutunut polveilevan matkan varrella esimerkiksi halpatyövoimaksi Turkkiin, kotiapulaiseksi Saudi-Arabiaan tai seksibisnekseen Italiaan.

Usein rikos tulee ilmi, kun uhri ottaa yhteyttä viranomaiseen muusta syystä. Hänelle ei esimerkiksi ole maksettu palkkaa pitkään aikaan.

”Usein uhri ei edes tajua olevansa ihmiskaupan uhri. Hän ei tiedä, että Suomessa ei saa teettää ylipitkiä työpäiviä tai että ei ole normaalia, että kokki asuu ravintolassa.”

Tällainen käytäntö oli esimerkiksi Helsingin Kalliossa sijainneessa ravintola-baarissa, jossa omistaja teetti Bangladeshista Suomeen tulleella sukulaisellaan pitkiä työpäiviä ilman vapaata ja käski tämän asua ravintolan takahuoneessa.

Kokki, tiskari tai baarin myyjä. Sanoista ihmiskaupan uhri ei tule ensimmäisenä mieleen ravintolatyöntekijä vaan seksityöntekijäksi pakotettu nainen. Mielikuvassa julmannäköiset miehet hakkaavat naista ja pitävät tätä vangittuna huoneessa, jossa on vain patja lattialla.

Stereotypiaa ylläpitää media, joka kuvittaa ihmiskauppaa käsittelevät juttunsa usein samalla tavalla. Kuvissa hento nainen makaa alusvaatteisillaan sikiöasennossa, vartalo mustelmilla, kädet kahleissa, suu ehkä peitettynä.

Seksityön ja ihmiskaupan asiantuntijajärjestön Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen uskoo, että kuvilla on hyvä tarkoitus. Päämäärä on auttaa uhria.

”Mutta kuvien luoma mielikuva ei ole totta. Stereotypioiden luominen enemmän piilottaa kuin avaa ongelmaa.”

Moni ihmiskaupan uhri näyttää tavalliselta. He käyttävät tavallisia vaatteita, eikä vaatteiden alle kätkeydy mukiloitua kehoa. Suurin osa kulkee vapaasti kaupungilla. He asuvat itsenäisesti, liikkuvat kodin ja työn välillä ja saattavat opiskella.

”Tämä tekee uhrin tunnistamisesta vaikeaa, koska hän ei vastaa meille tuotetun ihmiskaupan uhrin mielikuvaa.”

Ihmiskaupan uhri ei ole aina maahanmuuttaja. Viime vuoden joulukuussa saatiin päätökseen Itä-Suomessa tapahtunut rikosvyyhti, jossa keski-ikäinen kantasuomalainen mies käytti hyväkseen mallinurasta haaveilevia tyttöjä.

Oikeudessa miestä vastaan oli kaikkiaan 25 asianomistajaa eli hyväksikäytettyä tyttöä. Suurin osa syytti miestä seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai raiskauksista. Kolmen tytön kohdalla syytenimike oli myös ihmiskauppa.

Yksi heistä oli kotona asuva 18-vuotias. Hän löysi työ- ja elinkeinoministeriön sivuilta työpaikkailmoituksen, joka veisi hänet lähemmäs unelmiaan. Hän halusi malliksi.

Työhaastattelussa mies vaati tytön riisuutumaan alasti. Se oli muka tavallista ei vain Suomessa vaan myös maailmalla, jotta vartalon muodot tulevat kunnolla esiin.

Tyttö sai työn.

”Pikku hiljaa työsuhde alkoi saada outoja piirteitä”, kertoi yhdenvertaisuusvaltuutetun ylitarkastaja Maija Koskenoja Helsingissä lokakuussa järjestetyssä pohjoismaisessa ihmiskauppakonferenssissa.

Kaikki työkeikat eivät suinkaan olleet mallintöitä tai kauneuskilpailuita vaan yksityisiä strippiesityksiä, joihin sisältyi seksuaalista hyväksikäyttöä.

Tyttö jatkoi työtä. Hän oli allekirjoittanut työsopimuksen, joka velvoitti hänet ottamaan töitä vastaan. Työn luonteesta hän ei uskaltanut kertoa kenellekään, ei edes kotona, vaan eli näennäisesti normaalia elämää.

Strippauskeikat jatkuivat, ja seksuaalinen hyväksikäyttö kävi entistä pahemmaksi. Tyttö alkoi voida psyykkisesti huonosti.

Lopulta hän sai apua kaupungin nuorten etsivän työn ja kansalaisjärjestön avulla. Koskenoja tapasi tytön yli 20 kertaa ennen kuin poliisikuulustelut voitiin aloittaa.

”Hän oli psyykkisesti hyvin huonossa kunnossa eikä pystynyt kertomaan ehyttä tarinaa siitä, mitä oli tapahtunut.”

Oikeusprosessi kesti reilut viisi vuotta, ja sitä käsiteltiin kaikissa kolmessa tuomioistuimessa.

Käräjäoikeus oli sitä mieltä, että kyse oli törkeästä ihmiskaupasta. Hovioikeuden mukaan kyse oli ihmiskaupasta, mutta ei törkeästä. Korkein oikeus hylkäsi hovioikeuden päätöksen ihmiskaupan osalta eli päätti, että rikoksessa ei ollut kyse ihmiskaupasta. Koskenoja uskoo, että jos tuomio annettaisiin nyt, ihmiskauppatuomio olisi pysynyt. Laki on sittemmin muuttunut.

Mies sai yli 10 vuotta vankeutta muun maussa raiskauksista ja pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Ihmiskauppatuomio jäi voimaan yhden, alaikäisen tytön kohdalla. Mitä tapahtui tytölle?

Häntä hoidetaan yhä psykiatrisessa sairaalassa. Myös tytön perheen hyvinvointi järkkyi.

”Näillä rikoksilla on massiiviset vaikutukset ihmisten elämään ja yhteiskuntaan.”

Ihmiskaupan määritteleminen ei ole yksiselitteistä. Törkeimmissä tapauksissa hyväksikäyttäjä pystyy murentamaan uhrin tahdon ja pitämään tätä lieassaan manipuloimalla. Uhri kokee syyllisyyttä ja alkaa uskoa, että hänen kuuluukin tehdä kuten hyväksikäyttäjä käskee.

Häikäilemättömimmät rikokset ovat kuitenkin poikkeus. Suuri osa rikoksista tapahtuu harmaalla alueella, jolla on usein hankalaa määritellä, onko kyse ihmiskaupasta vai hyväksikäytöstä.

Jos työnantaja teettää esimerkiksi pimeää työtä eikä työpäivien pituudesta olla muutenkaan tarkkoja, pienikin notkahdus vielä heikompaan suuntaan saattaa muuttaa tilanteen niin, että lipsahdetaan ihmiskaupan puolelle.

Sanjiv Temberin kokemuksen mukaan uhri suostuu kohtuuttomiin työoloihin, koska hän pelkää. Hän pelkää, että suku hylkää. Hän pelkää, että hänen oleskelulupansa evätään ja että hänet lähetetään takaisin kotimaahan.

Uhrin suku on saattanut myydä maansa, jotta voi lähettää nuoren ulkomaille töihin paremman elämän toivossa. Lähdöstä hyötyvät myös sukulaiset, koska työntekijän on tarkoitus lähettää heille rahaa päästyään kiinni Suomen tulotasoon.

”Tällaisessa tilanteessa olevat eivät kehtaa kertoa, että heitä on huijattu.”

Temberin mukaan monet työnantajat vain esittävät, että pitävät huolta työntekijöistään. He väittävät, että tuntevat poliisin ja tuomarin ja että työntekijän käy huonosti, jos menee puhumaan poliisille. Intiassa sellainen on mahdollista, joten uhri ei osaa epäillä.

Eräs Temberin tuntema ravintoloitsija oli ottanut turvapaikanhakijan töihin ravintolaansa. Turvapaikanhakija oli ajatellut, että voi tehdä vuoden töitä huonoillakin työehdoilla, koska sen jälkeen saa oleskeluluvan. Työnantaja oli kuitenkin teettänyt pimeää työtä, joten turvapaikanhakijalla ei ollut mitään virallista todistusta siitä, että hänellä on työ ja palkkaa. Hän joutui palaamaan kotimaahansa.

Otetaan Suomen kartta ja merkitään siihen mustia plänttejä. Ne tarkoittavat alueita, joilla ihmiskaupparikoksia on tullut ilmi.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa työskentelevän Venla Rothin mukaan kartta osoittaa, mihin tutkinta on keskittynyt. Pääkaupunkiseudulla ja Pohjanmaalla on tapauksia, Itä-Suomessa ja Pohjois-Suomessa ei.

”Onko niin, että tietyillä alueilla ei ole ihmiskauppaa vai että sitä ei tutkita?” Roth kysyy ja vastaa itse.

”Olisin hämmästynyt, jos Suomessa olisi alueita, joilla ei ole ihmiskaupan uhreja. Ilmiö on levittäytynyt koko maahan.”

”Mitä enemmän ihmiskaupparikoksia etsitään, sitä enemmän niitä löydetään”, hän sanoo.

Rothin ja hänen kollegoidensa mielestä Suomessa ei panosteta riittävästi ihmiskaupparikosten paljastamiseen ja tutkintaan. Todennäköisesti rikokset jäävät vähälle huomiolle siksi, että niiden tutkiminen on työlästä ja vaatii erityisosaamista.

Muissa Pohjoismaissa poliisilla on ihmiskauppaan keskittyneitä tutkintayksikköjä. Suomessa ihmiskauppaa tutkitaan muiden rikosten kanssa samassa yksikössä, vaikka ihmiskauppa on täysin omanlaistaan rikollisuutta.

Roth sanoo, että ihmiskaupparikosten tutkimisessa pitäisi ottaa mallia seksuaalirikosten tutkimisesta. Poliisin seksuaalirikospuolella on kokemusta vakavaa väkivaltaa ja hyväksikäyttöä kohdanneiden uhrien puhuttamisesta. Uhrin tarinalla on iso merkitys rikoksen selvittämisen kannalta. Tutkinnassa ei kuitenkaan voi tyytyä ainoastaan uhrin tarinaan, vaan on aktiivisesti etsittävä muutakin näyttöä.

”Olisi viisasta keskittää ihmiskaupan tutkinta yhteen yksikköön. Se auttaisi rikosten selvittämisessä.”

Poliisihallitus ei innostu ehdotuksesta. Perustelu on, että poliisilla ei ole resursseja perustaa erillisiä tutkintayksikköjä.

Poliisitarkastaja Mia Poutasen mielestä siinä ei ole mitään erikoista, että ihmiskaupparikoksia ilmenee eri määrä eri puolella Suomea. Sama koskee kaikkia rikoksia.

Juttujen jakautuminen poliisilaitoksiin ei välttämättä kerro siitä, missä jutun tapahtumat ovat tulleet ilmi. Suurin osa poliisin tietoon saatetuista ihmiskaupparikoksista on tapahtunut ulkomailla ennen kuin rikoksen uhri on tullut Suomeen.

Mitä asialle voi tehd? Yksittäinen ihminen ei voi auttaa ihmiskaupan uhria kuin korkeintaan kertomalla, mistä voi saada apua, tai ottamalla yhteyttä viranomaisiin. Vääränlaisella sekaantumisella voi vain pahentaa tilannetta.

Auttaminen on viranomaisten tehtävä. Lain mukaan auttamisesta vastaa uhrin kotikunta yhdessä ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän kanssa.

Se on valtion ylläpitämä järjestelmä, joka esimerkiksi auttaa uhria tekemään rikosilmoituksen ja joskus myös majoittaa uhrin tiloihinsa Joutsenon vastaanottokeskukseen.

”Uhri voi asua missä tahansa, mutta joskus esimerkiksi hänen turvallisuutensa vuoksi on parasta, että hän majoittuu Joutsenoon”, sanoo ihmiskaupan uhrin auttamisjärjestelmän ylitarkastaja Katri Lyijynen.

Hyvin harvoin uhri ilmoittautuu itse järjestelmään. Tavallisesti hänet ohjaa sinne poliisi, Rajavartiolaitos, järjestöt, seurakunnat tai Maahanmuuttovirasto.

Lyijysen mielestä viranomaisia pitäisi kouluttaa entistä enemmän tunnistamaan uhrit, koska mitään tyypillistä uhria ei ole.

Rikosten kitkemiseksi tarvitaan myös poliittista tahtoa. Monet kuitenkin vähättelevät ongelmaa sanomalla, että ulkomaalaiset ovat tottuneet huonoihin työoloihin.

”Ei se niin ole. Vaikka kulttuurit eroavat, ihminen on pohjimmiltaan samanlainen. Ulkomaalainen ei kestä vuosien työtä ilman vapaa-aikaa sen paremmin kuin suomalainenkaan. Siinä menee toimintakyky, oli kotoisin mistä hyvänsä.”

Toinen vähättelyn tapa on sanoa, että ihmiskauppa on tuontirikollisuutta. Lyijysen mielestä ongelmaa ei kuitenkaan voi ulkoistaa.

”Meidän yhteiskuntamme mahdollistaa ihmiskaupparikokset. Ja keitäs ne asiakkaat sitten ovat?”

Työntekijöitä hyväksi käyttävät rikolliset pitää saada kiinni ja oikeuteen. Sanjiv Tember ei kuitenkaan usko, että tuomiot pysäyttävät roistot.

”Poliisitutkinnan ja oikeuskäsittelyn jälkeen he osaavat varoa.”

Helsingin Kalliossa ravintola-baaria pitänyt yrittäjä maksoi palkan työntekijän tilille, jotta kirjanpidossa kaikki näyttäisi olevan kunnossa. Ravintoloitsija kävi jälkikäteen nostamassa rahat työntekijän tililtä eikä huomioinut, että nostot tallentuivat pankkiautomaatin turvakameraan.

”Nyt rikolliset tajuavat, että kannattaa käskeä työntekijä nostamaan rahat ja antamaan ne käteisenä ravintoloitsijalle.”

Temberin mielestä rangaistukset ovat heikkoja rikoshyötyyn verrattuna. Hän uskoo, että eniten oikeudenkäyntiä pelkäävät uhrit ja todistajat, jotka saattavat työskennellä samassa paikassa. He pelkäävät, että ihmiskauppaa harrastava yrittäjä tekee jotain heille tai heidän perheelleen.

”Tiedän tapauksen, jossa uhrin lähipiiriin kuuluva henkilö on yritetty tappaa hänen kotimaassaan.”

Uhrit eivät tiedä, mitä heille tapahtuu, jos he nostavat syytteen ja työ päättyy. Jos heillä ei ole oleskelulupaa, saavatko he jäädä Suomeen?

Temberin mielestä uhreille pitäisi tehdä selväksi, että heidän ei tarvitse poistua maasta, jos rikos tulee ilmi. Käytännöistä pitäisi kertoa jo lähtömaassa.

Hänestä esimerkiksi Suomeen tuleville ulkomaalaisille pitäisi kertoa jo Suomen suurlähetystössä, millainen työlainsäädäntö Suomessa on ja mitä ihmiskauppa tarkoittaa. Pitäisi kertoa, että poliisi ei hakkaa eikä tuomareita voi lahjoa.

”Nyt siellä keskitytään siihen, osaako kokiksi lähtevä todella laittaa naanleivän tandor-uuniin. Sen sijaan pitäisi kertoa perusasioita Suomesta ja lainsäädännöstä.”

Keitä uhrit ovat?

Keitä ravintoloissa pakkotyössä olevat ihmiskaupan uhrit ovat?

Suurin osa on Aasiasta lähtöisin olevia miehiä ja naisia. Ihmiskaupan uhreja työskentelee etenkin etnisissä ravintoloissa.

Mistä ihmiskauppa johtuu?

Ahneudesta. Ravintolan omistaja haluaa pitää kulut matalina ja maksaa mahdollisimman pientä palkkaa mahdollisimman suurta työmäärää vastaan.

Seksuaalisessa hyväksikäytössä taas on usein kyse taloudellisesta hyödystä tai vallantunteesta, että saa uhrit tekemään melkein mitä tahansa. Ihmiskaupassa on kyse vallan väärinkäyttämisestä. Tekijä käyttää valta-asemaansa heikossa tilanteessa olevan uhrin hyväksikäyttämiseen.

Pohjimmiltaan ihmiskaupan taustalla ovat rakenteelliset syyt: köyhyys ja ihmisten eriarvoisuus.

Tajuavatko työnantajat tekevänsä väärin?

Usein työnantajat toimivat suunnitelmallisesti ja peittelevät toimintaansa esimerkiksi vääristelemällä työaikakirjanpitoa. He siis yleensä tietävät, mitä laki edellyttää.

Mistä asiakas voi päätellä, että ravintolassa työskentelee ihmiskaupan uhri?

Sitä on mahdoton tietää. Usein uhri työskentelee asiakkaiden katseiden ulottumattomissa, esimerkiksi keittiössä.

Ruuan hinnastakaan on vaikea päätellä mitään, vaikka hyvin halpa hinta voi kertoa siitä, että työntekijöille ei makseta lain ja työehtosopimusten mukaista palkkaa.

Kysymyksiin vastasi ylitarkastaja Venla Roth
yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta.

Onko asunnossasi ikkuna?

Kun työntekijä ottaa yhteyttä viranomaiseen ja kertoo, että hänelle ei esimerkiksi ole maksettu palkkaa pitkään aikaan, pitää viranomaisen olla valppaana ja esittää jatkokysymyksiä.

Miten olet tullut Suomeen? Ai sukulainen auttoi. Miten hän auttoi sinua? Miten hän kuvaili tulevaa työtäsi? → Usein uhrille annetaan kuva hohdokkaista työoloista ja vähintään TESin mukaisesta palkasta.

Miten rahoitit matkan? Ai otit velkaa. Kenelle olet velkaa ja kuinka paljon? → Uhrille saatetaan esimerkiksi väittää, että työlupa tai matka Suomeen maksaa kymmeniä tuhansia euroja. Kielitaidoton ja mahdollisesti lukutaidoton työntekijä ei pysty tarkistamaan asioiden oikeaa laitaa.

Missä asut? Ai kellarissa. Onko siellä ikkunaa, suihkua, vessaa ja lämmitystä? → Usein ihmiskauppatapauksien työntekijä asuu ravintolassa, työnantajan kotona tai jakaa pienen tilan useiden muiden työntekijöiden kanssa.

Kuinka paljon teet töitä? Sinullako ei ole vapaa-aikaa lainkaan? Autteletko työnantajaa myös työpäivän jälkeen? Siivoatko ja laitatko ruokaa sielläkin? → Monen uhrin pitää tehdä toinen työvuoro työnantajan kotona.

Lähde: ylitarkastaja Venla Roth yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta.

ihmiskauppa 

Tweet