Happotesti nimeltä Trump

2.12.2016

Sammeli Heikkinen

Sammeli Heikkinen on Vihreän Langan toimituspäällikkö.

Yhdysvaltain presidentiksi tulee mies, joka voi olla sekopää tai jonkin sortin fasisti. Tai molempia. Vaihtelevasti vaaralliset ja natsaavat oikeistopopulistit saavat jalansijaa Manner-Euroopassa. Britanniassa on vallassa porukka, joka halusi eroon EU:sta, muttei saa aikaan edes eroprosessiin johtavaa julistusta.

Onko länsimainen demokratia tullut tiensä päähän?

Ei ole eikä tule, jos järjestelmä toimii, kuten sen pitää. Edessä on happotesti, jossa selviää, onko systeemi todella kultaa.

Kunnolliseen demokraattiseen järjestelmään on rakennettu sisään melkoinen muutosvastarinta. Sillä estetään se, että yksittäinen hurmahenki tai sekopää romuttaa koko roskan. Se on sitä paljon puhuttua resilienssiä, sitkeyttä ja kykyä selvitä vaikeuksista.

Yhdysvalloissa presidentillä on poikkeuksellisen laajat valtaoikeudet. Pääministeriäkään ei ole, vaan presidentti poimii hallituksensa mielensä mukaan kuin irtokarkit laatikoista. Systeemissä presidentin liekana ja vastapainona toimii kongressi, joka tosin on nyt republikaanien hallussa.

Mutta varsinainen resilienssi on itse liittovaltion rakenteessa. Osavaltiotasolla on valtavasti valtaa, johon liittovaltion on vaikea puuttua. Yleensä tämä systeemi vaikuttaa hankalalta ja kaikkia uudistuksia jarruttavalta. Nyt se tuntuukin järkevältä.

Sama pätee suomalaiseen kunnalliseen itsehallintoon.

Laaja kunta-autonomia mahdollistaa Kittilän sekoilun. Toisaalta se on taannut sen, että nykyisen hallituksen huonoja päätöksiä on voitu pehmentää kuntatasolla. Esimerkiksi hallituksen leikkaukset varhaiskasvatukseen on saatu torjuttua Helsingissä ja joissain muissa suurissa kaupungeissa.

Suomessa ja monessa muussakin maassa valtaheilahtelut ovat muutenkin maltillisempia kuin kaksipuoluesysteemeihin nojaavissa Yhdysvalloissa ja Britanniassa. Toki Suomessakin perussuomalaisten nouseminen hallitukseen on koventanut maahanmuuttopolitiikkaa. Mutta perusrakenteita ei ole rikottu: persut voidaan pudottaa seuraavissa vaaleissa ja kääntää kehityksen suuntaa.

Jos Yhdysvaltain järjestelmä kestää, edessä on neljä pahimmillaan vaikeaa ja vaarallistakin vuotta. Muttei peruuttamatonta vahinkoa demokratialle.

Demokratian murenemisesta ja liukumisesta kohti autokratiaa on tietenkin esimerkkejä ilman Hitler-kortin pelaamistakin. Ajatellaan vaikka Unkaria, jossa valtapuolue on voinut reivata systeemiä itseään suosivaksi.

Tällainen kehitys on edelleen poikkeus eikä sääntö. Demokratia ei pilaannu, jos sitä ei päästä pilalle.

Kun ulkomailla homma kusee, kuntavaalien hehkuttaminen kovana juttuna voi tuntua itseensä käpertymiseltä ja todellisuuspaolta.

Ainoa hyödyllinen neuvo, jonka olen työelämän konsultilta saanut, meni suurin piirtein niin, että pitää keskittyä muuttamaan niitä asioita, joihin voi vaikuttaa. Äänestäminen on uskomista siihen, että voi vaikuttaa.

Ja ilman uskoa ja toivoa ei ole mitään.