Kukaan ei ole vapaa

30.9.2016

Milja Henttonen

Kirjoittaja Milja Henttonen on pokkanainen, joka syttyy tuleen tietokonepeleistä, feminismistä ja rohkelikoista.

Mulle feminismissä – ja hyvässä elämässä ihan yleisestikin – on aina ensisijaisesti ollut kyse vapaudesta.

Vapaudesta tavoitella ja saavuttaa itselleen tärkeitä asioita, elää miten haluaa. Vapaudesta ilmaista sukupuoltaan, seksuaalisuuttaan ja sitä syvintä omaa itseään juuri sillä tavalla kuin itselle on ominaista.

Vapaus on mulle ensisijaisesti sitä, että ei tarvitse pelätä.

Mä en ole vapaa. Harva meistä on täysin. Ja tällä hetkellä tuntuu, että koko ajan mennään kauemmas siitä unelmasta.

Oikeistopopulistiset liikkeet ovat nousseet viime vuosina ympäri Eurooppaa – Suomessakin – historiastamme huolimatta.

Maahanmuuttokritiikiksi nykyään jo naurettavan huonosti verhoillulla avoimen rasistisella narratiivilla on luotu yhteistä vihollista jo pitkään. Ihmisiin on systemaattisesti istutettu pelko tulevaisuudesta ja tätä käytetään törkeästi hyväksi viholliskuvan oikeutukseen.

On luotu yhteinen vihollinen, jota on helppo syyttää, koska ei tunneta. Vihollinen, jota on helppo vihata, koska se on erilainen. Vihollinen, jota on helppo sortaa, koska se on voimaton vastaamaan.

Yhtäkkiä naapuri, jonka kanssa on lainattu ruohonleikkureita ja vahdittu lapsia vuorotellen, onkin niitä ”toisia”. Ne sanoo, että se on syypää – siksi vihollinen. Oli se sitten rodullistettu, muslimi, feministi, antirasisti tai muuten vaan jollain tavalla ”suvakki”.

Oikeistopopulistien rallissa ensimmäisenä kärsijänä ovat aina ihmisoikeudet.

Pakolaisilta viedään oikeus perheeseen ja oikeusturvaan. Maailman sotaisimmat maat julistetaan turvallisiksi. Paperittomat saavat jäädä vain haaveilemaan edes väliaikaisesta katosta pään päälle, terveydenhuollosta nyt puhumattakaan. Kieltäydytään puuttumasta eduskunnasti asti kaikuvaan rasistiseen mölinään, vaikka kaikki keinot olisivat käytettävissä.

Vihapuheesta on tullut normaalia ihmisten välistä kanssakäymistä ja väkivaltaan yllyttäminen on vain tapa purkaa paineita ja vähän vaan vitsailla. Kaiken tämän rasistisen öyhötyksen takia emme edes pääse keskustelemaan niistä oikeista rasistisista rakenteista, joita yhteiskuntamme on pullollaan.

Ihmisarvon kunnioittaminen, empatia, inhimillisyys, heikompien puolustaminen. Mihin nämä ovat unohtuneet?

Sanat luovat todellisuutta. Sanat eivät ole vain sanoja. Sanat ovat ensimmäinen askel tekoon ja nyt kannamme niiden seurauksia.

Tosiasiassa nyky-Suomessa vapaudella on vain yksi todellinen vihollinen: äärioikeisto.