Tiede ja varovaisuus

20.5.2016

Satu Hassi

Satu Hassi on vihreä kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja.

Vihreän liikkeen alkuaikoina 1980- luvulla puhuttiin paljon tieteenfilosofiasta. Siis tieteen paradigmasta, ajattelulinssistä, jonka läpi maailmaa tulkitaan. Tuolloin monet ajattelivat, että luonnontieteen ja tekniikan suhde luontoon voi olla vain tuhoava - ja ettei diplomi-insinööri voi olla vihreä.

Feministifilosofit, kuten fyysikkotaustainen Evelyn Fox Keller, analysoivat luonnontieteen valtavirta-ajatteluun sisäänrakennettua herruusajattelua. Sitä, että tieteen itsestäänselvänä tavoitteena pidettiin luonnon – ja muiden ihmisten – hallitsemista.

Suomessa keskustelun iso nimi oli filosofian professori Georg Henrik von Wright, jonka kirjaan Tiede ja ihmisjärki olen tehnyt satoja alleviivauksia.

Itsekin kirjoitin luonnontieteilijöiden ja insinöörien keskuudessa yleisestä ajattelutavasta, jonka mukaan oikeaa todellisuutta on vain se, mikä on mitattu ja todistettu. Kun monimutkaisten ilmiöiden mittaamisessa ja tutkimuksessa kehitytään, uusia asioita pääsee ”oikeiden tosiasioiden” piiriin.

Sittemmin tiede on kehittynyt valtavasti monimutkaisten systeemien tutkimisessa. Ilman sitä ei olisi nykytietoa ilmastonmuutoksesta tai ekosysteemeistä.

Ympäristöajattelun kehittyessä yhdeksi johtavaksi periaatteeksi hyväksyttiin varovaisuusperiaate. Se on syntynyt kokemuksesta. Kun keksitään uusia asioita, kylkiäisenä voi tulla uudenlaisia riskejä, joita ei aluksi edes osata tutkia.

Röntgensäteet keksittiin 1895. Röntgeniä käytettiin lääkinnässä jo ensimmäisessä maailmansodassa. Riskien ymmärtämiseen meni kauan.

Olen lapsena 1950-luvulla työntänyt jalkani hienon kenkäkaupan läpivalaisulaitteeseen, jotta vanhemmatkin näkivät, sopiko kenkä. Vielä 1979 odottavat äidit määrättiin keuhkoröntgeniin. Sen säteilyannos oli monikymmenkertainen nykyiseen verrattuna.

CFC-aineiden, eli freonien, käyttö jäähdytyskoneissa alkoi 1930-luvulla. 1980-luvulla tajuttiin, että ne vahingoittavat kaikelle elämälle tärkeää yläilmakehän otsonikerrosta. Vuonna 1987 päätettiin poistaa nämä aineet käytöstä.

Vuonna 1948 annettiin lääketieteen Nobel siitä, että oli keksitty ennestään tunnetun DDT:n toimivan myös hyönteismyrkkynä. Suomessa on 1950-luvulla pesty lasten päitä DDT:llä, ja ainakin maalla pahvinen ”Täystuho”-rasia oli joka kodissa. 1960-luvulla Rachel Carsonin kirjan Hiljainen kevät myötä alettiin vähitellen ymmärtää DDT:n ja pysyvien biokertyvien myrkkyjen vaikutukset ympäristöön ja ihmisiin. Aine kiellettiin useimmissa teollisuusmaissa 1970- ja 1980-luvuilla.

Asbestia käytettiin Suomessa rakentamisessa 70 vuotta, 1990-luvulle. Nyt se on kielletty ja asbestipurkutöissä vaaditaan tarkkoja turvatoimia.

Tieteestä on tullut ympäristönsuojelijan tärkein liittolainen. Kannattaa silti edelleen muistaa varovaisuusperiaate. Uusien keksintöjen kylkiäisinä voi edelleen tulla uudentyyppisiä riskejä, joiden ymmärtämiseen voi mennä aikaa.

Edit. Juttuun korjattu 20.5.2016 klo 19 röntgen-säteiden keksimisvuosi. Aiempi 1885 oli virheellinen.