Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Keskusta ilmastoteemalla kunnallisvaaleihin

28.4.2008 9.41

Lasse Leipola

Keskusta haluaa kunnat ja kuntalaiset kantamaan vastuunsa ilmastonmuutoksesta. Keskustan puoluevaltuuskunnan eilisessä tiedotteessa todettiin, että päästöjen vähentämistä ei voi jättää yksin teollisuuden ja energiantuotannon vastuulle.

Tiedotteen mukaan keskustalaiset ovat niin kuntapäättäjinä kuin kuntalaisinakin valmiita osallistumaan ilmastotalkoisiin. Kunnallisvaalit järjestetään lokakuun lopussa.

Monet kunnat ovat jo vastanneet tai vastaamassa ilmastonmuutokseen. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulle on tehty ilmastostrategia, jonka tavoitteena on vähentää päästöjä kolmanneksella.

Vihreä Lanka kertoi perjantaina ilmastotalkoista Uudessakaupungissa, joka on yksi viidestä päästövähennyshankkeeseen osallistuvasta kunnasta.

ilmastonmuutos  kunnat 




Viite