Tällainen on mies, joka pelasti Kansalliskirjaston säästöiltä

Anna Autio

33. ylikirjastonhoitaja. ”En halunnut olla heikoin lenkki kirjaston historiasta. Jos olisin hyväksynyt säästöt, olisin jättänyt talon tuuliajolle", Ekholm sanoo.

8.4.2016 10.37

Riikka Suominen

Riihimäen kirjasto kasvatti yksinhuoltajan pojasta Kansalliskirjaston johtajan. Tänä keväänä Kai Ekholm nousi julkisesti taistelemaan sivistyksen puolesta. Se kannatti.

”Hyvät avajaisvieraat, Ärade gäster. Olen varma että muistamme tämän päivän vielä pitkään.”

Aurinko paistoi. Kansalliskirjaston kupolisali oli täynnä avajaisvieraita, jotka kuuntelivat ylikirjastonhoitaja Kai Ekholmin puhetta. Oli maaliskuun ensimmäinen päivä. Muutaman tunnin kuluttua Ekholm oli tehnyt jotain, minkä muistaisi loppuelämänsä.

Avajaisissa kaikki meni kohdalleen. Ihmiset iloitsivat 19 miljoonan euron remotin tuloksista ja kertoivat, miten merkittävä kirjasto heille oli. Kaksi vieraista ilmoitti tekevänsä testamentin talolle.

Muutama tunti myöhemmin Ekholm seisoi kännykkä korvallaan kerrosta ylempänä Heikki A. Reenpään mukaan nimetyssä huoneessa.

Seiniä kiertävät täyspuiset kirjavitriinit, lattialla on itämaisia mattoja, seinillä vanhoja karttoja ja ikkunasta näkyy Yliopistonkatu. Ekholm oli vetäytynyt huoneeseen antamaan uutistoimisto STT:lle haastattelun, joka muuttaisi hänen uransa.

Avajaisissa hän oli nähnyt ihmisten tarpeen kirjastolle. Siksi hän päätti sanoa toimittajalle: ”olen tällä minuutilla päättänyt, etten suostu säästöjen vaatimiin irtisanomisiin”.

”En ole koskaan ollut niin varma asiastani. Enkä koskaan niin yksin”, sanoo Ekholm kahta viikkoa myöhemmin työhuoneessaan.

Myymälänhoitaja-äiti oli töissä kuuteen saakka. Isää ei kotona ollut näkynyt sen jälkeen, kun Kai Ekholm oli vauva. Kouluikäinen poika viihtyi kavereidensa kanssa kotitalon vastapäisessä Riihimäen pääkirjastossa.

Se oli ruskea ruma rakennus, jossa vallitsi rikkumaton hiljaisuus. Kirjojen takasisäkannessa oli pieni tasku, jossa olevaan lappuun virkailija kirjoitti kirjastokortin numeron ja korvasi sen toisella lapulla, johon oli merkitty eräpäivä. Hienointa oli saada kirja tuoreeltaan, ennen muita ja saada oma numeronsa ensimmäiseksi korttiin.

Painomusteen tuoksuisessa lasikopissa Ekholm luki Parnassoa, Signumia, Kanavaa ja Suomen Kuvalehteä.

”Luin ihaillen Olli Alhon, Pekka Gronowin ja Peter von Baghin kirjoituksia. He osoittivat, että kulttuuri voi olla miehelle arvostettava ammatti. Myöhemmin heistä tuli ystäviäni.”

Von Baghia Ekholm kävi tapaamassa vielä Terhokodissa, otti vastaan kuolevan von Baghin kirjaston ja lupasi toimittaa tämän keskeneräiset kirjat loppuun.

Kirjasto kasvatti Ekholmin ja muiden duunariperheiden lapset ja antoi eväät hakea yliopistoon, ensimmäisinä suvuistaan. Ekholm väitteli Oulussa ja päätyi Helsinkiin Kansalliskirjaston johtajan työn myötä vuonna 2001.

Kansalliskirjaston perustehtävä on pysynyt samana viimeiset 375 vuotta. Se on painetun kulttuuriperinnön tallentaminen. Kaikki mitä Suomessa julkaistaan, päätyy kirjastoon.

”Se pitää tallentaa, koska se muodostaa kansallisen identiteetin.”

Kirjasto digitoi ja mikrofilmaa suomalaista kulttuuria. Muuten sitä ei voi tulevaisuudessa kukaan tutkia, sillä kirjat ja lehdet ovat sadan vuoden kuluttua pelkkää selluloosaa.

”Tulevaisuus pitää tallentaa, ei menneisyyttä.”

Talon perusrahoitus tulee opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja Helsingin yliopistolta. Se on kasvanut viidessä vuodessa noin viisi prosenttia, mutta kirjaston pitää kerätä yhä enemmän hankerahaa ja yksityistä rahoitusta. Tässä Ekholmia pidetään etevänä. Jo 15 vuotta sitten hän perusti Pelasta kirja -kampanjan. Kansalliskirjastolla on omia kummeja ja 300 ystävää jotka auttavat osaamisellaan ja varoillaan kirjastoa.

”Rahaakin merkityksellisempää on henkinen tuki. Jokainen voi tulla Kansalliskirjastoon ja sanoa henkilökunnalle, että teette merkittävää työtä.”

Yksityisen rahoituksen roolia on vaikea kasvattaa. Ekholmin mukaan ”varakkaita, jotka ymmärtävät kulttuuriperinnön päälle on Suomessa harvassa”.

Jo viime keväästä saakka oli Helsingin yliopistolla, johon Kansalliskirjastokin kuuluu, huhuttu säästöistä. Ekholm ei uskonut, että ne osuisivat kohdalle.

”Kuvittelin että yliopistolla olisi fiksuutta.”

Lukuvuoden alussa tammikuussa sähköpostiin tuli tieto säästöistä ja kehotus varata työntekijöiden kanssa ajat irtisanomisilmoituksiin. Ekholm alkoi nukkua huonosti.
Arvostava irtisanominen -kurssilla Ekholm harjoitteli parityöskentelynä potkujen antamista.

”On tärkeä sanoa, että tehtävä, jossa olet ollut, lakkaa. Ei niin, että sinut irtisanotaan.”

Ekholm vastusti säästöjä alusta saakka, mutta ajatteli, että kirjasto selviäisi kohtuullisilla irtisanomisilla. Sitten selvisi, että Kansalliskirjaston pitää lakkauttaa neljännes työtehtävistä, joista 25 irtisanomisilla jo maaliskuun lopussa.

Se oli liikaa.

”Jos meiltä olisi viety neljännes henkilökunnasta niin meillä ei ole käsiä. Nytkin osa painotuotteista jää laatikoihin nurkkiin purkamatta.”

Digitointityötä ei voi ulkoistaa Kiinaan tai Intiaan.

Kulttuuriaineistolaki velvoittaa sen tapahtuvan Suomessa.

”Kokoelmasta säädetään lailla, kulttuuriperintö on suojeltu. Tämän talon jokainen neliösentti on suojeltu, jopa aita tuossa ulkopuolella. En voi ymmärtää, että jos talo nauttii perustuslainsuojaa kulttuuriperinnölle, niin miksi henkilökunta on lainsuojatonta.”

Tähän Ekholm ei voinut suostua.

”Mahtipontista hurjastelua liki Dan Brownin suuren maailman tyyliin.” Näin kuvaili Helsingin Sanomien kriitikko Antti Majander Ekholmin ensimmäistä dekkaria.

Nyt Ekholmin työpöydällä on pino juuri ilmestynyttä toista dekkaria Tähtisilmää. Se on nopealiikkeinen, yhteiskuntakriittinen ja sanankäytössään vänkä. Vähän kuin kirjoittajansakin.

”Eivätkö kaikki halua olla kirjailijoita? Virkamies palvelee muita. Ei kukaan aina viihdy sellaisessa työssä. Kun on antanut paljon, tulee olo, että mitäs minä tästä sain. Silloin kirjoittaminen eheyttää”, Ekholm sanoo.

Kirjoittaminen on totuusleikki. Kirjailijan pitää selvittää suhteensa uskontoon, kuolemaan ja vanhempiinsa, ennen kuin hän voi kirjoittaa niistä. Sen jälkeen tarina kirjoittaa itse itsensä.

”Kirjailijana hän ei turhia kumartele vaan antaa kuulua, jos joku on väärin”, sanoo dekkarit kustannustoimittanut Kanerva Eskola.

Hän luonnehtii Ekholmia suurten linjojen mieheksi, "ihmiseksi joka varmasti hyötyy sihteeristä".

”Kain kaikkea tekemistä leimaa suuri innostuneisuus”, todistaa kirjailija Kai Linnilä, Ekholmin ystävä 25 vuoden takaa.

Säästöpaineiden alla Ekholm ei tosin käyttäytynyt itselleen tyypillisesti vaan oli ystävän mukaan lähes sietämätön. Kriisi on näkynyt poikkeuksellisen hermostuneena käytöksenä.
Ekholm on loistava haastateltava, joka tarjoilee herkkupalasitaatteja. Haastattelutilanteessa stressin ja univelan huomaa siitä, että ajatus katkeilee ja ärtymys on nousta pintaan.

Hallituksen koulutusleikkaukset ovat aiheuttaneet mielenosoituksia ja vastustusta, mutta Ekholm oli ensimmäinen yliopiston johtaja, joka iski kannat lattiaan. Yliopisto teki hänestä tyhmästi, kun se jyvitti säästöt tasaisesti, niin että myös tukitoiminnoista höylätään.

”Ei viedä vain leipää pöydästä, vaan myös uuni.”

Erityisesti Ekholm kiihtyy opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen teoista. Päivä sen jälkeen, kun Ekholm kieltäytyi irtisanomisista, ministeri ilmoitti, että

”Kansalliskirjaston rahoitus turvataan”.

Se ei lämmittänyt. Kommentti koski perusrahoitusta, ei niitä yliopiston säästöjä, jotka uhkasivat neljännestä henkilöstöstä. Ja jotka johtuivat hallituksen leikkauslinjasta.

Ihmismuuri suojasi Alexandrian kirjastoa riehujilta Egyptin kansannousun aikana alkuvuonna 2011.

”Somessa suomalaiset ihmiset linnoittautuivat Kansalliskirjaston ympärille”, Ekholm sanoo.

Sen jälkeen kun hän ilmoitti, ettei suostu toteuttamaan säästöjä, hänet hukutettiin tuenilmauksiin.

”Paleface julisti mut guruksi, varmaan puoli miljoonaa ihmistä on peukuttanut sitä.”

Puoli miljoonaa on liioiteltu luku, mutta suurta innostusta Ekholmin protesti nostatti. Sadat ihmiset soittivat ja kirjoittivat. Kirjastoseura lanseerasi adressin Kansalliskirjastolle. Oikeusoppineet lupasivat tukea, jos asiasta pitäisi riidellä oikeudessa. Facebookissa Ekholmia tituleerattiin Matti Wuoren henkiseksi perijäksi.

Molemmissa tätä juttua varten tehdyissä haastatteluissa Ekholm mainitsee arvostavansa vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön toimintaa. Niinistö reagoi nopeasti sekä säästöihin että kulttuuriministerin viestintään rahoituksesta.

Ekholmia ei pelottanut protestoida. Eläkeikään ei ole kovin montaa vuotta. Potkuihin hän ei uskonut, eikä varoitus tai huomautus huolestuttanut. Huonoimmillakin hetkillä hän ajatteli, että ainakin kansakunta on nyt kuullut, mikä on Kansalliskirjasto.

”On turha jupista peilille. Astrid Lindgren on sanonut hyvin, että joskus täytyy uskaltaa tehdä asioita, muuten olet vain koirankikkare.”

Pääsiäisviikolla Ekholm sai raskaiden neuvottelujen jälkeen sovittua yliopiston johdon kanssa, että Kansalliskirjaston leikkauksia kohtuullistetaan. Opetus- ja kulttuuriministeriö lupasi lisärahoitusta. Suuri osa irtisanomisista peruuntuu.

”Tämä on torjuntavoitto”, Ekholm sanoo tilanteesta nyt.

Yöunetkin palasivat heti. 

”En halunnut protestillani loukata, mutta minua sapetti vetoaminen siihen, että säästöjen edessä kaikki olisivat kädettömiä. Pyövelilläkin on kaksi vaihtoehtoa, sanoi jo Sartrekin.”

Ekholm ei osaa sanoa, olisiko muiden akateemisten laitosten kannattanut protestoida enemmän. Perustuslain antama suoja tekee Kansalliskirjastosta erityisen.

”Ehkä muiden kollegoiden on protestini jälkeen helpompi julkisesti puolustautua.”

Illalla Ekholm palaa Riihimäen kirjastoon, tällä kertaa puhumaan dekkaristaan

Suomalaisella kirjastolla ja Kai Ekholmilla on paljosta kiittäminen toisiaan.

Kai Ekholm

• Perheeseen kuuluu vaimo ja kolme aikuista poikaa sekä Manda-niminen kääpiösnautseri.
  
  
• Keräilee 1950- ja 60-luvun musiikkilaitteita. Hänellä on talonsa yläkerrassa ”miesluola”, joka on lattiasta kattoon täynnä hifi-laitteita, äänitteitä ja kitaroita.
  
  
• Viimeksi kuultu osuva sanonta: ”Maailmassa on paljon argumentointia, mutta meitä arvioidaan vaan tekojemme kautta.”
  
  
• Käy kuntosalilla ja elokuvissa ja soittelee kitaraa.
   
  
• Missä olet epäonnistunut? ”Sanon aina alaisillenikin, että ei ihmisiä muisteta epäonnistumisista vaan siitä, missä olemme onnistuneet. Mutta joskus olen kyllä liian vähäisin tiedoin, liian suurella innolla ja liian pienellä itsekritiikillä lähtenyt kirjaprojekteihin. Sellainen hävettää.”
  
  
• Kirjoista opittua: ”Muistan lukeneeni Haightin Jooga-kirjan, josta opettelin 16-vuotiaana useimmat asanat, jopa lootusasennossa päälläseinonnan, mitä kukaan ei varmaan usko. Samoin erilaisia omituisia vatsaliikkeitä.”
  
  
• Mihin kirjaan tuhlaamaasi aikaa olet katunut? "Minulla on metrin pino kirjoja, joissa olen päässyt sivulle 15. On paljon kirjallista sipsiä, kuten vaikka Gilian Flynnin teokset. Flynnillä on valtava taito tuottaa merkityksetöntä tekstiä, jota kuitenkin huomaa lukevansa."

Kansalliskirjasto  yliopiston säästöt  Kai Ekholm  kirjasto