Iiro Törmä

Planeetan tärkein vaali

1.4.2016 10.33

Lasse Leipola

Yhdysvalloissa valitaan ensi marraskuussa presidentti, joka voi jatkaa Barack Obaman kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa tai romuttaa kaiken – myös Pariisin ilmastosopimuksen.

Reilun seitsemän kuukauden päästä noin 130 miljoonaa yhdysvaltalaista äänestäjää ratkaisee Pariisin ilmastosopimuksen kohtalon. Väite on liioitteleva, mutta vain hieman.

Euroopan unioni ja Kiina antoivat Pariisin ilmastosopimuksessa sitoumukset, jotka ovat linjassa niiden ilmastopolitiikan kanssa. EU:n päästöt ovat olleet jo pitkään laskussa ja Kiina lienee lähellä pistettä, jossa senkin päästöt kääntyvät laskuun. Kummankaan ilmastopolitiikkaa eivät uhkaa yllättävät äkkikäännökset. Molemmat tulevat todennäköisesti saavuttamaan sen, minkä ne Pariisissa lupasivat.

Siksi niin paljon on kiinni kolmannesta keskeisestä päästäjästä, Yhdysvalloista. Presidentti Barack Obaman hallinnon sitoumus edustaa amerikkalaisen ilmastopolitiikan äärilaitaa.

Yhdysvaltain lupaus 26–28 prosentin päästövähennyksistä nojaa olemassa olevan lainsäädännön käyttämiseen, erityisesti presidentin alaisen ympäristövirasto Epan oikeuteen rajoittaa voimalapäästöjä ilmansaasteina. Tätä on pidetty Obaman ainoana mahdollisuutena leikata päästöjä.

Eurooppalaistyyliset ilmastolait tai kansallisesti sitovat päästörajat vaatisivat uutta lainsäädäntöä, jota kongressi ei hyväksyisi helpolla.

Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Antto Vihman mukaan presidentinvaalien merkitys on suuri. Obaman antamat Epaa ohjeistavat asetukset on mahdollista kumota. Tämän monet republikaanien ehdokkaat ovat jo ehtineet lupaamaankin.

”Kyse ei ole pelkästään siitä, miten omia päästöjä vähennetään. Obama on tuonut asiaa arvovallallaan myös maan ulkopolitiikkaan. Ilman Obamaa Kiinan lupaus saattaisi olla heikompi”, Vihma sanoo.

Hän muistuttaa, että Yhdysvalloilla on paljon paitsi taloudellista myös diplomaattista vaikutusvaltaa.

”Ilman Yhdysvaltain diplomaattista ponnistusta Pariisin kokous olisi ollut vaikeampi.”

Yhdysvalloista on kiinni myös se, miten sopimusta lähdetään toteuttamaan eri puolilla maailmaa. Vihman mukaan monessa maassa seurataan hyvin tarkkaan, mitä Yhdysvaltain sisäpolitiikassa tapahtuu.

”Esimerkiksi Intiassa, jossa olen työskennellyt, ilmastonmuutoksesta käytävän keskustelun populismi liittyy vahvasti siihen, ettei Yhdysvallat tee mitään. Samalla tavalla kuin meillä puhutaan Kiinasta”, Vihma sanoo.

Ilmastonmuutos ei kuitenkaan ole toistaiseksi noussut esiin kuumimmissa vaalikeskusteluissa. Ehdokkaat käyvät toistaiseksi puolueiden sisäisiä taistoja, joissa erot ovat pieniä. Ympäristökysymyksistä on ollut esillä lähinnä vesien saastuminen Michiganin Flintissä. Tilanne voi muuttua loppukesän ja syksyn aikana, kun kisa tiivistyy kahden kärkiehdokkaan väliseksi.

Sijoitusrahastoilla omaisuutensa luonut miljardööri Tom Steyer käytti vuoden 2014 välivaaleissa noin 74  miljoonaa dollaria ilmastonmuutokseen vakavasti suhtautuvien ehdokkaiden tukemiseen. Tänä vuonna hän aikoo käyttää edellisiä vaaleja enemmän rahaa. Pääpaino on Iowassa, joka on tärkeä vaa’ankieliosavaltio vaaleissa.

Steyer sanoi Politico-verkkolehden haastattelussa, että hänen perustamansa NextGen Climaten rahoitus kuitenkin kalpenee perinteisen teollisuuden asiaa ajavien Kochin veljesten rahoituksen kanssa.

”He ovat sanoneet käyttävänsä 900 miljoonaa dollaria ja aiemmin he ovat käyttäneet noin puolitoistakertaisesti sen, mitä ovat ilmoittaneet. Se on valtavasti enemmän kuin mitä me voimme käyttää.”

Steyerin mukaan vaaleissa nähdään, voittaako raha vai totuus.

Ehdokkaiden ilmastonäkemykset

Demokraatit: Molemmat demokraattien kärkiehdokkaat, Hillary Clinton ja Bernie Sanders, uskovat ilmastonmuutokseen ja pitävät sitä vakavana uhkana. Heidän eroaan voisi kuvailla siten, että siinä, missä Sanders ja Obama käyttävät varsin kunnianhimoista retoriikkaa, on Hillary Clinton puheissaan lähempänä sitä linjaa, jota Obama on käytännössä noudattanut. Suurin ero Clintonin ja Sandersin välillä koskee särötystä, kiistanalaista tapaa tuottaa maakaasua. Clinton kannattaa särötystä, koska maakaasulla voidaan korvata kivihiiltä. Sanders vastustaa särötystä, koska se aiheuttaa muita ympäristöongelmia. Lisäksi maakaasu on fossiilinen polttoaine.


Republikaanit: Republikaanien ehdokasjoukossa ei ole yhtään puolueen peruslinjasta merkittävästi poikkeavaa kantaa ilmastonmuutokseen. Skaalan yhdessä päässä on ilmaston muutoksen kiistäminen joko kiinalaisten (Donald Trump) tai liberaalien (Ted Cruz) salaliittona, jolla yritetään tuhota joko amerikkalaisten työpaikat (Trump) tai lisätä liittovaltion valtaa (Cruz). Skaalan toisessa päässä on jäljellä enää John Kasich, joka pitää ilmastonmuutosta pääosin todellisena ilmiönä, mutta alkaa kierrellä, kun puhutaan ihmisen osuudesta siihen. Kenenkään republikaaniehdokkaan mielestä ilmastonmuutosta ei pitäisi hillitä liittovaltion toimilla.

Presidentti on vahva, muttei yksinvaltias

Yhdysvaltain ilmastopolitiikka on soppa, jota keittämässä on
monta kokkia.

Kahdeksan vuotta sitten, kun Barack Obama varmisti paikkansa demokraattien presidenttiehdokkaana, hän nosti ilmastonmuutoksen hillinnän yhdeksi kärkitavoitteekseen.

”Tämä on hetki, jolloin merten nousu alkaa hidastua ja planeettamme alkaa parantua.”

Muutamaa kuukautta myöhemmin Obama valittiin presidentiksi ja todellisuus iski päin kasvoja. Kävi selväksi, ettei kongressi tulisi hyväksymään ilmastolakia vaan päästöjä pitäisi vähentää toisin keinoin – presidentin oman toimivallan turvin.

Näitä keinoja Obama on pyrkinyt käyttämään ahkerasti. Elvytyspaketti suunnattiin osittain vähäpäästöiseen kehitykseen, autojen polttoainetehokkuutta on parannettu vähitellen tiukkenevilla määräyksillä ja Pariisin ilmastokokouksen alla Obama esitteli suunnitelmansa voimalaitosten päästöjen vähentämisestä.

Yrityksestä huolimatta Yhdysvaltain päästöt eivät ole juuri laskeneet sen jälkeen, kun maa alkoi toipua viime vuosikymmenen lopun talouskriisistä. Öljyn hinnan laskeminen viime vuosina on saanut amerikkalaiset ostamaan jälleen isompia ja suuripäästöisempiä autoja. Toisaalta Obaman toimien todellinen teho näkyy vasta lähivuosina.

Ilmastopolitiikan näkökulmasta Obaman kahdeksan vuotta kestäneen presidenttiyden merkittävimmäksi perinnöksi jäänee Pariisin ilmastosopimus. Presidentti edisti sitä paitsi arvovallallaan myös suurvallan massiivisilla diplomaattiresursseilla.

Se, miten Obaman perintöä kunnioitetaan, jää täysin hänen seuraajansa käsiin.

Kongressi: Yhdysvaltain kongressi on 2000-luvulla jakautunut niin, ettei mitään kiistanalaista lainsäädäntöä saada hyväksyttyä. Marraskuun vaaleissa valitaan presidentin lisäksi myös kolmannes senaatista ja koko edustajainhuone. Sekä senaatti että edustajainhuone ovat viime vuosina olleet republikaanien hallussa, mutta tilanne tasoittunee jonkin verran. Päästöjä rajoittavaa lainsäädäntöä ei kannata odottaa. Ilmastoasioissa perinteinen jako republikaaneihin ja demokraatteihin säröilee. Osa demokraateista tulee osavaltioista, joissa hiilivoima on merkittävä työllistäjä, ja vastustaa siksi päästöjen hillitsemistä.

Osavaltiot: Ilmastopolitiikan osalta Yhdysvaltain osavaltiot eroavat toisistaan kuin EU:n jäsenvaltiot. Moni on seurannut Kalifornian esimerkkiä ja ottanut käyttöön joko oman tai naapureiden kanssa yhteisen päästökaupan. Päästöjäkin on vähennetty. Esimerkiksi New York ja Tennessee ovat leikanneet päästöjään 2000-luvulla noin neljänneksellä. Toisaalta hiiliosavaltiot, kuten esimerkiksi West Virginia ja Wyoming, ovat kuten Puola EU:ssa. Ne jarruttavat ja toimivat vain pakon edessä. Näissä osavaltioissa kukoistaa myös ilmastoskeptisyys. West Virginiassa on esimerkiksi väännetty pitkään siitä, pitääkö tai saako koulussa kertoa ilmastonmuutoksesta.

Korkein oikeus: Obaman ilmastopolitiikka iskee amerikkalaisen yhteiskunnan ytimeen, sillä kyseessä on liittovaltion yritys ohjata osavaltioiden toimintaa. Peräti 29 osavaltiota – yhdessä yritysten ja etujärjestöjen kanssa – on vienyt ympäristövirasto Epan suunnitelmat voimalapäästöjen rajoittamisesta oikeuden ratkaistavaksi.

Valitus käsitellään alemmassa oikeusasteessa, mutta korkein oikeus päätti helmikuussa äänin 5–4 poikkeuksellisesta linjauksesta, jonka mukaan Obaman antamaa asetusta ei tarvitse noudattaa ennen kuin asia on käsitelty loppuun. Oikeuskäsittelyn on määrä alkaa kesäkuussa, mutta asia saattaa päätyä vielä uudelleen korkeimman oikeuden ratkaistavaksi.

Helmikuussa kuollut Anthony Scalia oli yksi Obaman politiikkaa vastaan äänestäneistä tuomareista, joten nykyisellään äänet jakautuisivat tasan 4–4. Tällöin alemman oikeusasteen erittäin todennäköisesti Obamalle suosiolle päätös jäisi voimaan. Republikaanit tekevät kaikkensa, jotta ratkaisevan tuomarin valinta jäisi Obaman seuraajan tehtäväksi. Obama yrittää kuitenkin saada Merrick Garlandin hyväksyttyä senaatissa virkakautensa aikana.
Garlandia pidetään maltillisena keskitien ehdokkaana, jonka myös republikaanit voisivat kelpuuttaa. New Scientist -lehden analyysin mukaan Garland on ympäristöasioissa varsin edistyksellinen ja antanut usein ympäristölainsäädäntöä tukevia tuomioita. a

Tweet