Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Lasse Leipola
Kuka lymyilee kysymysmerkin takana? Petri Knapen mukaan verkkovalvonnalla pyrittäisiin selvittämään kuka Suomessa on yhteydessä ulkomaisiin epäilyttäviin kohteisiin. Ulkomaiset kohteet löydettäisiin perinteisin menetelmin, esimerkiksi yhteistyöllä muiden maiden viranomaisten kanssa.
Supo haluaa laajentaa tiedustelutoimintaansa rikoksien ulkopuolelle
27.11.2015 12.28
”Tiedustelu on palapeli ja verkkotiedustelu on siinä tärkeä palanen, joka meiltä puuttuu täysin”, sanoo suojelupoliisin apulaispäällikkö Petri Knape, jonka mukaan Suomen turvallisuustilanne on muuttunut ja yhä vaikeammin ennustettavissa.
Suomessa valmistellaan parhaillaan tiedustelulakeja kolmen ministeriön yhteistyönä ja valmistelua seuraamaan on perustettu parlamentaarinen työryhmä. Lakiuudistus vaatinee muutoksen myös perustuslakiin.
Tänään perjantaina eduskunnan kansalaisinfossa järjestetyssä tilaisuudessa puhuneen Knapen mukaan suojelupoliisin toimivalta rajoittuu nykyisin rikostiedusteluun eli konkreettisiin rikosepäilyihin, joissa myös epäilty on yksilöitävissä. Kun nämä ehdot eivät täyty, suojelupoliisi ”käyttää vain omia aistejaan”.
Knapen mukaan ongelmana on se, että laissa määritellään suojelupoliisin tehtäväksi yhteiskunnan turvallisuutta uhkaavien ”hankkeiden ja rikoksien” torjunta, mutta näiden hankkeiden määritteleminen sekä valtuudet niiden torjumiseen puuttuvat laista.
”Tiedustelu(lainsäädäntö) avaisi pelikenttää laajemmin, sillä emme olisi enää kytköksissä rikokseen tai tunnistettavaan henkilöön”, Knape sanoi.
Käytännössä suojelupoliisin haluama tiedusteluoikeus tarkoittaisi siis yhteiskuntaa uhkaavan toiminnan selvittämistä ennen kuin varsinaista rikosta on tapahtunut. Knape esitti esimerkin kuvitteellisesta tilanteesta, jossa tiedetään Suomeen saapuneen kaksi ISIS:in jäsentä, joille on annetu ohje terroriteon suorittamisessa Suomessa tai toisessa länsimaassa.
”Tässä tilanteessa olisi hyvä nähdä, mistä Suomesta ollaan yhteydessä tiettyihin internet-kahviloihin Syyriassa”, Knape sanoi ja korosti, että tiedustelussa on kyse muustakin kuin verkkovalvonnasta.
Knapen mukaan kyse ei tulisi olemaan massavalvonnasta tai massatallentamisesta, koska toiminta olisi tarkkaan rajattua ja luvanvaraista, minkä lisäksi tietoa esisuodatettaisiin automaattisesti.
Valtiosääntöoikeuteen ja ihmisoikeuksiin erikoistunut apulaisprofessori Juha Lavapuro Tampereen yliopistolta havainnollisti tilaisuudessa kohdennetun ja kohdentamattoman valvonnan eroa sanomalla, että kohdennetussa pyritään selvittämään dataa jotakin kohteesta, kun taas kohdentamattomassa pyritään datan perusteella selvittämään kohde.
”Euroopassa ei ole ollut mitään ongelmaa ensimmäisessä, mutta Edward Snowdenin paljastuksien valossa kohdentamaton valvonta voi nousta ongelmalliseksi”, Lavapuro sanoi.
Hän muistutti, että perustuslaista löytyy yksityiselämän suojan lisäksi myös oikeus turvallisuuteen, jolla voidaan perustella laajempia tiedusteluvaltuuksia.
”Viranomaisten vallan pitää kuitenkin olla rajoitettua eikä kansallinen turvallisuus voi olla mikään valttikortti”, Lavapuro sanoi.
Verkkotiedustelun puolustajat vetoavat usein siihen, että valvonta kohdistuu ensisijaisesti välitystietoihin eikä viestinnän sisältöön.
”Viestissä voi kirjoittaa ihan mitä tahansa, mutta metadata on usein kiinnostavampaa, koska se ei valehtele. Tästä syystä se kajoaa myös yksityisyydensuojaan”, Lavapuro muistuttaa.
Tweet
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
