Sakari Piippo / Valtioneuvoston kanslia

Kolme pointtia: näin pakolaispolitiikan kiristykset luovat ongelmia

23.11.2015 8.47

Kati Pietarinen

Arvioin toukokuussa hallituksen tuoretta maahanmuuttopoliittista linjausta ja pohdin, voittivatko perussuomalaiset siinä sittenkin: oliko linjaus sen verran salakavala, että se – useimpien kommentoijien näkemysten vastaisesti – kiristäisi maahanmuuttopolitiikkaa?

Kuusi kuukautta myöhemmin todellisuus on ajanut perussuomalaisten ohi – ja yli. Laajemman yleisön kannalta on täysin epäolennaista, että hallitus käytännössä kiristää edeltäjiensä tavoin maahanmuuttopolitiikkaa. Erityisesti pakolaisvastaisille merkitystä on vain sillä, että turvapaikanhakijoita on tänä vuonna tullut kymmenen kertaa enemmän kuin tavallisesti.

Kulunut kesä ja syksy on tehnyt monelle selväksi sen ilmeisen uuden ja hämmentävän tosiasian, että Suomea sitovat ihmisoikeussopimukset takaavat turvapaikanhakijoille mahdollisuuden hakea turvapaikkaa Suomen rajalla ja sisämaassa, istui hallituksessa mikä puolue tahansa – ja sen, ettei turvapaikanhakijoiden määrää kummemmin vähennetä vastaanottavien maiden maahanmuuttopolitiikalla. Pakolaiseksi lähtijöiden määrään vaikuttaa kotimaiden tilanne, Eurooppaan asti lähtevien määrään myös naapurimaiden tilanne.

Jos Euroopan sisällä suunnataan Suomeenkin, siitä on pitkälti kiittäminen Pisa-menestystä ja onnistunutta maabrändäystä: meidät mielletään turvalliseksi, ihmisoikeuksia kunnioittavaksi pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi, jossa on hieno koulutusjärjestelmä. (Brändi istuu lujassa: lokakuussa Unkarissa haastattelemani, Suomesta käännytetyt irkailaisturvapaikanhakijat eivät edelleenkään oikein uskoneet, ettei se hieno ihmisoikeuksien ja koulutusmahdollisuuksien Suomi halunnut heitä.)

Toki silläkin on merkitystä tänne suunnanneiden irakilaisten kannalta, että viime vuosina suurempi osuus tänne hakeutuneista irakilaisista on saanut turvapaikan kuin Ruotsissa. Siksi moni on tänä syksynä jatkanut eteenpäin tänne asti. Se ei välttämättä tarkoita, että Suomen linjaus olisi ollut avoimempi, vaan voi perustua siihen, että Suomesta saapuneet irakilaiset tulivat viime vuosina enemmän tietyistä osista maata – sieltä, missä turvallisuustilanne oli muita pahempi. Syyrialaiset taas ovat jääneet juuri heitä paremmin kohtelevaan Ruotsiin.

Suomi on monen muun EU-maan tavoin reagoinut turvapaikanhakijoiden tuloon ilmoittamalla lakihankkeista, joilla kiristetään tulijoiden oikeuksia.

Ne ovat ennen muuta viestintähankkeita, joilla pyritään vaikuttamaan niihin, jotka nyt miettivät matkoja Suomeen, tai jotka ovat liikkeellä kohti Pohjois-Eurooppaa. Toiseksi niillä pyritään tyynnyttämään omia, pakolaisvastaisia kansalaisia.

Toisessa tehtävässään viestintä on selvästi epäonnistunut: perussuomalaisten radikaalisti laskeneiden kannatuslukemien yhdeksi keskeisimmäksi syyksi on nähty turvapaikanhakijatilanne.

Entä vaikuttaako viestintä toivotulla tavalla turvapaikanhakijoihin?

Lokakuun alussa koko vuoden tulijamäärä arvioitiin hämmentävän korkealle, 50 000:een. Pari viikkoa myöhemmiin tiedotettiin tulijamäärien vähentyneen ja arviota laskettiin kymmenellä tuhannella. Maahanmuuttovirastosta kerrottiin tulijoiden määrän vähenemisen johtuvan keskeisesti Suomen politiikasta, vaikka syistä ei tietenkään ollut mitään oikeaa tietoa. Tulijamäärät kasvoivatkin taas marraskuun alussa. (Nyt ne tosin ovat taas laskeneet, kun Ruotsi viime viikolla aloitti rajatarkastukset.)

Mutta mikä on viestintätarpeisiin tehdyn politiikan inhimillinen ja yhteiskunnallinen hinta?

Vaikka unohdettaisiinkin hallituksen aloite alhaisemman sosiaaliturvan maksamisesta turvapaikan saaneille, jonka on jo lähtökohtaisesti arvioitu olevan ristiriidassa perustuslain kanssa, muut kiristämishankkeet aiheuttavat suurta kärsimystä.

Ne ovat ainakin kolmella tapaa yhteiskunnallisesti arvioiden älyttömiä.


1. Ensimmäisenä kärsii turvapaikanhakijoiden oikeusturva. Poliittinen tavoite turvapaikanhakijoiden määrän vähentämiseksi uhkaa jyrätä kaiken muun.

Kuvaavaa on, että kolmisen viikkoa sitten ulkoministeri Timo Soini (ps) totesi Afganistanin tilanteen huononevan. Kolme päivää aiemmin maahanmuuttovirasto oli tiedottanut päivittävänsä Afganistanin turvallisuusarviotaan, minkä on ennakoitu tarkoittavan, että virasto julistaa maan entistä turvallisemmaksi.

Lokakuun lopulla maahanmuuttovirasto julkaisi uuden analyysinsa Irakin turvallisuustilanteesta, jonka mukaan ”monien Irakin alueiden turvallisuustilanne on lieventynyt”. Se tarkoittaa, että yhä harvemmalta Irakin alueelta tulevalle myönnetään oleskelulupa kotialueen yleisen turvallisuustilanteen takia.

Bagdadista sanottiin kryptisemmin, että turvallisuustilanne  kaupungissa on edelleen ongelmallinen, "mutta kaikkien sieltä tulevien ei voida katsoa olevan henkilökohtaisessa väkivallan vaarassa" – eli käytännössä ihmisiä kohdellaan niin, kuin turvallisuustilanne olisi parantunut.

Raportin Bagdadia käsittelevä osuus on puolentoista sivun pituinen. Siinä  turvallisuusuhista, eli päivittäisistä pommi-iskuista, kidnappauksista ja tienvarsipommi-iskuista Bagdadin kaupungissa ja laajemmin Bagdadin läänissä kerrotaan kahdeksan rivin verran. Muu teksti käsittelee kaupungin asukasryhmiä, tapahtumia vuonna 2006–2008, liikenneruuhkia, työttömyyttä ja vihreällä vyöhykkeellä sijaitsevia rakennuksia.

Tekstissä esitetään kaksi sellaista faktaa, jotka viittaavat turvallisuustilanteen parantumiseen: yksi on se, että kymmenen vuotta voimassa ollut öinen ulkonaliikkumiskielto keskustassa lopetettiin helmikuussa. Turvallisuusarviossa lainataan yksittäistä kahdeksan kuukauden takaisen BBC:n lyhyen uutisjutun lausetta, jonka mukaan syy ulkonaliikkumiskiellon lopettamiselle on arvio siitä, että Isisin uhka kaupunkia kohtaan on vähentynyt. BBC:n lauseen loppu, ”vaikka itsemurhapommittajat iskevät Bagdadiin jatkuvasti”, on arviosta tiputettu pois.

Toinen fakta turvallisuustilanteen kohentumiselle on Washington Postin uutinen siitä, että suljetun hallinto- ja eliittialueen eli Bagdadin vihreän vyöhykkeen läpi kulkeva katu avattiin lokakuun alussa. Guardianin mukaan vihreälle vyöhykkeelle on muuten edelleen rajattu pääsy.

Sen sijaan Bagdadia käsittelevässä kohdassa ei tarkemmin eritellä sitä, kuinka moni kaupungin asukas on viime aikoina menehtynyt väkivaltaisissa iskuissa. Määrä on hurja: maahanmuuttovirastonkin siteeraaman Iraq Body Count -projektin mukaan marraskuussa on tähän mennessä tapettu noin kaksisataa ihmistä. Pommi-iskuissa ja tulituksissa kuolee ihmisiä lähes joka päivä. 

Vielä hämmentävämpää on, että kun maahanmuuttoviraston oma, huhtikuun lopussa julkaisema 44-sivuinen raportti kertoo yksinomaan Bagdadin aseistautuneiden shiiaryhmien toiminnasta ja niiden tekemistä iskuista ja ihmisoikeusrikkomuksista, joiden uhreina on kaupungin sunniväestö, nykyisessä tilannearviossa shiialaisten aseryhmien läsnäolo ja yhteistyö turvallisuusjoukkojen kanssa esitetään positiivisessa valossa, vaikka lauseen verran myönnetään, että shiiaryhmät tekevät summittaisia kostoiskuja sunneja kohtaan.

Käytännössä turvallisuusarvio voi tulla Suomelle ihan turhaan kalliiksi: kielteisen päätöksen saavat turvapaikanhakijat valittanevat hallinto-oikeuteen, jossa päätökset voivat hyvin muuttua. Irakin väkivaltaisuutta kun ei parilla uutisjutun sitaatilla todellisuudessa kumota.

Valituksen käsittelyn kanssa turvapaikkaprosessi voi hyvin kestää pari vuotta tai enemmänkin. Kuten joka puolella toistellaan, sen pitkittyminen ei ole kenenkään etujen mukaista. Vastaanottokeskuksiin juuttuneet ihmiset eivät pääse normaalin elämän alkuun tai kotouttamistoimien piiriin. Odotusajan epävarmuus tulevaisuudesta syö ihmisiä psyykkisesti ja vaikeuttaa uuteen maahan sopeutumista.


2. Paperiton väestö kasvaa. Uusien turvallisuuslinjausten seurauksena todennäköisesti entistä harvempi tulija saa Suomesta oleskeluluvan, minkä voi ennakoida kasvattavan Suomen noin neljäntuhannen hengen suuruiseksi arvioitua paperitonta väestöä merkittävästikin. Paperittomilla ei ole pääsyä perusoikeuksiin, laillisiin töihin tai suurimmassa osassa maata terveydenhoitoon.

Jo ennen turvallisuuslinjauksien muutoksia noin viidesosa tämän vuoden päätöksistä on ollut niin sanottuja varsinaisia kielteisiä päätöksiä. Kiristysten jälkeen kielteisiä päätöksiä annettaneen jopa 10 000:lle tänä vuonna tulleelle ihmiselle.

Määrää saattaa lisätä hallituksen pikavauhtia edistyvä, parhaillaan lausuntokierroksella oleva lakialoite humanitaarisen oleskelulupakategorian poistamisesta. Humanitaarisia lupia on viime vuosina myönnetty vähän: tänä vuonna se on annettu vain prosentille myönteisen lupapäätöksen saaneista, 20:lle Libyasta, Irakista, Jemenistä, Somaliasta ja Ukrainasta tulleelle ihmisille. On kuitenkin olemassa riski, että maahanmuuttoviraston uudet turvallisuuslinjaukset johtavat tilanteeseen, jossa yhä useammalle ei myönnetä toissijaista suojelua – ja kun humanitaarisetkin luvat poistuvat, yhä isompi ihmisjoukko jää tyystin ilman lupia.

Euroopasta on viime vuosina käännytetty vain harvoja ihmistä Irakiin ja Afganistaniin. Suomeen tänä vuonna tulijoista yli 80 prosenttia on saapunut juuri näistä maista. Siksi on epätodennäköistä, että kielteisen päätöksen saaneet käytännössä käännytetään, vaikka Suomi neuvotteleekin parhaillaan turvapaikanhakijoiden takaisinottosopimusta Irakin kanssa. Ruotsilla on takaisinottosopimus, mutta siitä huolimatta Irak on käytännössä ottanut vastaan viime vuosien aikana vain kolme pakkopalautettavaa tämän vuoden huhtikuuhun asti.

Irakin ja Afganistanin kaltaisten kriisimaiden kanssa Suomella ei ole neuvotteluissa kummempaa vipuvoimaa. Epämääräisen kaoottisessa tilanteessa olevilta mailta on vaikea vaatia yhteistyötä: kun suuremmatkaan EU-maat eivät ole asiassa onnistuneet, mitä sellaista tarjottavaa Suomella on Irakille, jota se juuri nyt kaipaa? Siksi kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden pakkopalautukset tuskin edistyvät.

Suomessa on perinteisesti myönnetty niin sanottuja tilapäisiä B-lupia niille ihmisille, jotka eivät saa kansainvälistä suojelua, mutta joita ei voida käännyttääkään. Tilapäisen luvan saavilla ei ole oikeutta perheenyhdistämiseen.  Luvat myönnetään kerrallaan vuodeksi, minkä jälkeen kotimaan tilannetta tarkastellaan uudestaan. Kahden vuoden jälkeen lupa muuttuu jatkuvaksi.

Viime syksynä hallitus kiristi järjestelmää säätämällä niin sanotusta vapaaehtoisesta paluusta: sen seurauksena sellainen henkilö, jota ei pystytä käännyttämään pakolla, on velvollinen itse palaamaan vapaaehtoisesti. Jos ihminen ei palaa, esimerkiksi siksi, että pelkää kotimaan tilanteen vuoksi, hän jää paperittomaksi ja putoaa palveluiden piiristä.

Osa kielteisen päätöksen saavista varmasti palaakin ”vapaaehtoisen pakollisesti” kotiin. On kuitenkin suuri kysymys, miten suuri joukko jää silti yrittämään elämää Suomeen – ja mitä heille käy.

Millä tapaa vaikkapa 8 000 paperittoman joukko vaikuttaisi  pääkaupunkiseudun työmarkkinoihin? Millaista siitä tulee, kun merkittävä joukko lapsia kasvaa yhteiskunnan syrjässä, vailla oikeuksia? Mitä tehdään, kun paperiton henkilö jää kiinni? Euroopassa on esimerkkejä siitä, että kielteisen päätöksen saaneet ihmiset, joita ei voi pakkopalauttaa, päätyvät vuosien noidankehään. Jos he jäävät kiinni, heidät vangitaan ja yritetään taas käännyttää. Kun se ei onnistu, heidät päästetään enimmäissäilöaikojen jälkeen vapaiksi - mutta kiinnijääminen vie taas telkien taakse.

3. Kolmanneksi kärsii kotoutuminen, kun perheiden yhdistämistä vaikeutetaan. Kiristämishankkeen tavoite on, että yhä harvempi niin sanottua toissijaista suojelua saanut kriisimaasta paennut ihminen onnistuu tuomaan perheensä Suomeen. Sen jälkeen, kun on koko syksy kohkattu turvapaikanhakijoiden olevan lähinnä miehiä, halutaan varmistaa, että miesten vaimot ja lapset eivät pääse isien luo.

Rajoitus ei voi YK:n pakolaissopimuksen perusteella kohdistua varsinaisen turvapaikan saaneisiin, joita on myönteisen luvan saaneista noin puolet. Ajatus on, että pakolainen tarvitsee suojaa ja hänellä on oikeus elää perheen kanssa tuloista riippumatta. Uudempi toissijaisen suojelun kategoria ei kuulu pakolaissopimuksen piiriin, joten sen varassa elävien asema on heikompi. Juuri tämän ryhmän perheenyhdistmäismahdollisuuksia nyt kiristetään.

Käytännössä näiltä ihmisiltä alettaneen vaatia samaa tulotasoa kuin tänne töihin saapuvilta perheen tuomiseksi. Esimerkisi puolison ja kahden lapsen saaminen Suomeen vaatisi täällä olevalta puolisolta noin 2 600 euron nettopalkkaa. Sen lisäksi vaaditaan mahdollisesti sitä, että perhettä varten olisi valmiiksi tarpeeksi suuri asunto. Suomeen saapuvia perheenjäseniä voidaan vaatia opiskelemaan kieltä etukäteen. Sellainenkin mahdollisuus on, että perheenyhdistämisen saisi vasta kahden vuoden maassaolon jälkeen.

Kiristystä perustellaan perheenyhdistämisten vähennysten lisäksi sillä, että esterata motivoisi ihmisiä kotoutumaan Suomeen tehokkaammin. Melko varmasti käy päinvastoin.

Eri maissa tehtyjen tutkimusten mukaan merkittävä osa pakolaisista kärsii psyykkisistä ongelmista, kuten post-traumaattisista stressioireista ja masennuksesta. Saksan psykoterapiayhdistyksen mukaan Saksassa elävistä pakolaisista 40–50 prosenttia kärsii näistä oireista ja jopa 40 prosenttia on suunnitellut tai yrittänyt itsemurhaa.

Neljän vuoden takaisessa suomalaisselvityksessä haastateltiin kuutta perheenyhdistämisessä onnistutta perhettä, jonka jäsenet olivat joutuneet elämään keskimäärin seitsemän vuotta erossa toisistaan ennen perheenyhdistämistä. Selvityksen mukaan kaikki perhettään Suomessa odottaneet haastateltavat kertoivat, ”etteivät pystyneet keskittymään mihinkään kunnolla, koska ajatukset pyörivät perheessä. Keskittymisvaikeudet heijastuivat erityisesti suomen kielen oppimiseen.”

Jo nykyisen lainsäädännön mukaan pakolaistaustaisten perheenyhdistäminen on hankalaa: esimerkiksi tänä vuonna vain hieman yli puolet puolisonsa Suomeen halunneista on saanut myönteisen päätöksen. Kolme neljäsosaa alaikäisistä, jotka toivoivat vanhempiaan Suomeen, sai kielteisen päätöksen, samoin 80 prosenttia ihmisistä, jotka hakivat lupaa esimerkiksi täysi-ikäisen vanhemmalle tai sisarukselle. 

Jos kiristykset tulevat voimaan, mitä käy niille tuhansille ihmisille, jotka eivät vaikka kymmeneen vuoteen tai ehkä koskaan yllä yli 3 000 euron kuukausiansioihin? Miten kotoutumiseen vaikuttaa tieto siitä, ettei saa nähdä puolisoaan tai lapsiaan enää koskaan? Millainen suhde kehittyy siihen valtioon, joka myöntää tulijan tulevan paikasta, minne palauttaminen voisi asettaa hengenvaaraan – mutta jonka mielestä tulijan puolison ja lasten kuuluu jäädä sinne?

Vaikka useimmat surevat kohtaloaan hiljaa, epäoikeudenmukaisuuden ja ahdistuksen kokemuksia on myös helppo käyttää hyväksi. Yle selvitti kesällä, että Isiksen värvärit ovat Suomessa keskittyneet erityisesti sellaisiin alaikäisinä yksin Suomeen tulleisiin nuoriin, jotka eivät aiempien perheenyhdistämisten kiristysten vuoksi saaneet vanhempiaan ja sisaruksiaan Suomeen. Esimerkiksi tänä vuonna vain viisi huoltajaa on saanut luvan tulla lapsensa perässä Suomeen. Ilman vanhempia jääviä nuoria on viime vuosina ollut satoja.

Tällaisessä tilanteessa olemme: samalla kun sisäministeri Petteri Orpo (kok) muistaa joka haastattelussa vaatia, että pakolaiset saapuisivat Euroopaan "laillisia reittejä pitkin", hänen johdollaan kiristetään sitä ainoaa laillista reittiä, jolla kriisimaista tänne voi tulla. Kiristyksillä taataan, että myös täällä jo olevien ihmisten puolisot ja lapset joutuvat matkustamaan tänne hengenvaarallisesti. Salakuljettajat varmasti kiittävät.

Tweet