Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
29.9.2015 15.31
"Tiettyyn ominaispiirteeseen, kuten rotuun, etniseen alkuperään tai uskonnolliseen vakaumukseen, perustuva profilointi synnyttää haitallisia ja epätosia stereotypioita ja johtaa syrjintään", Euroopan perusoikeusviraston raportissa sanotaan.
Profiloinnin lainvastaisuutta perustellaan sillä, että se vahingoittaa yhteiskunnan eri ryhmien välisiä suhteita ja loukkaa ihmisarvoa. Se leimaa tarkastusten kohteeksi valikoituvan ryhmän jäsenet rikollisiksi.
Lisäksi profilointi voi jopa kasvattaa rikosten kokonaismäärää, koska sellaiset ryhmät, joita ei yhdistetä tietyn tyyppisiin rikoksiin, voivat tehdä kyseisiä rikoksia kaikessa rauhassa poliisin keskittäessä huomionsa muihin ryhmiin. Esimerkiksi merkittävä osa Suomessa ilman papereita maassa oleskelevista lienee valkoihoisia, koska venäläiset ovat maan suurin ulkomaalaisryhmä.
Näkyviin vähemmistöihin tarkastukset ovat tutkimusten mukaan johtaneet poliisin ja vähemmistöjen välien kiristymiseen monissa maissa. Poliisin pysäytykset olivat esimerkiksi merkittävä Lontoon vuoden 2011 mellakoiden taustasyy. Syrjintä alkuperän pohjalta kielletään esimerkiksi Suomen perustuslaissa sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksessa.
Jos poliisi pyytää papereita ennalta määrätyllä alueella, jossa ennakkoanalyysin tai vihjetietojen perusteella on perusteltua syytä epäillä olevan paperittomia siirtolaisia, keihin tahansa kohdistuvat henkilöllisyystarkastukset ovat poliisihallituksen mukaan kuitenkin lähtökohtaisesti lainmukaisia.
Käytännössä tarkastukset voivat siis kohdistua etupäässä tai pelkästään näkyviin vähemmistöihin kuuluviin ihmisiin, kunhan ensisijaiseksi syyksi pysäytykseen määritellään muu peruste kuin ihmisen ulkonäkö, esimerkiksi alueeseen liittyvä vihje- tai analyysitieto paperittomien läsnäolosta.
Tweet