Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Amos Asare. Ghanalainen perkussionisti kertoo yli 200 kertaa jaetussa Facebook-päivityksessään joutuneensa poliisin henkilöllisyystarkastuksen kohteeksi opinahjonsa Sibelius-akatemian edustalla luentotauolla viime perjantaina.
28.9.2015 17.13
PERJANTAISESTA Facebook-päivityksestä on syntynyt sosiaalisessa mediassa epäilyjä, että poliisin ulkomaalaisvalvontaa suunnattaisiin ulkonäön perusteella.
Sibelius-Akatemian maailmanmusiikkiosaston kolmannen vuoden perkussionistiopiskelija, ghanalainen Amos Asare kertoi avoimessa Facebook-päivityksessään, että poliisi pysähtyi hänen ja tansanialaisen miehen kohdalle tarkistaakseen heidän henkilöllisyytensä.
Läheisyydessä oleskelevilta valkoisilta ihmisiltä henkilöllisyyspapereita ei pyydetty, 33-vuotias Asare sanoo. Päivitystä oli jaettu tiistaina noin 200 kertaa.
Suomessa on nyt käynnissä tehostettu ulkomaalaisvalvonta koko maassa. Ulkomaalaislain mukaan henkilöpapereiden pyytämisen ainoa tai ensisijainen peruste ei voi olla henkilön etnisyys. Euroopan perusoikeusviraston aihetta koskevassa raportissa todetaan, että jos etnisyys on ainoa tai ensisijainen peruste poliisin tekemään tarkistukseen, poliisi syyllistyy lainvastaiseen syrjivään etniseen profiointiin.
Mitä tilanteessa tapahtui, Amos Asare?
Olimme
Musiikkitalon edustalla Kansalaistorin puolella, lähellä kalapatsasta
tansanialaisen opiskelukaverini kanssa. Hän on perkussionisti ja
trumpetisti.
Poliisiauto
tuli Sanomatalon suunnalta pyörätietä. Se ei tullut meitä kohti, vaan
meni oikeastaan ensin ohitsemme, ja teki sitten u-käännöksen. Autosta
nousi kaksi poliisia, mies ja nainen. He tulivat luoksemme ja pyysivät
meiltä passejamme. He puhuivat suomea, jota en ymmärrä, mutta ystäväni
osaa vähän. Ystäväni kysyi heiltä suomeksi, miksi.
Mitä poliisi vastasi?
He eivät vastanneet kysymykseen missään vaiheessa.
Miten tilanne eteni?
Kerroin,
että minulla ei ole passia mukana. Näytin opiskelijakorttiani, mutta se
ei poliisille riittänyt. Onneksi löysin kela-korttini, ja myös ystäväni
löysi henkilöllisyyskorttinsa. Poliisit veivät ne poliisiautoon. He
palasivat noin kymmenen minuutin päästä ja sanoivat että kaikki on
kunnossa, kiitos hei.
Oliko tilanteessa muita ihmisiä?
Alueella
ei ollut paljon muita, mutta lähellämme oli muistaakseni myös kaksi
valkoista ihmistä. Poliisi ei lähestynyt heitä. Meidän paperimme
katsottuaan poliisit palasivat autoon ja ajoivat pois.
Miksi luulet että teiltä kysyttiin paperit?
En
tiedä, minulle ei ole kahden ja puolen vuoden Suomessa elämisen aikana
ollut tällaista kokemusta. Ystäväni kertoi, että hänelle tällaista on
tapahtunut.
Luulen, että tämä johtuu varmaankin
pakolaistilanteesta. Minulla ei ole ongelmaa sen kanssa, että poliisi
tekee työnsä. Jos he perustelevat, että tämän ja tämän takia toimimme
näin, siinä on järkeä. Mutta jos asiaa ei perustella ja vaaditaan
henkilöllisyyspaperieta, se on loukkaavaa, hyvin loukkaavaa.
Sanoit,
että poliisi tuli suoraan luoksenne, ja että valkoisilta ihmisiltä ei
pyydetty papereita, mutta teiltä pyydettiin. Uskotko siis, että syynä
oli ihonvärinne?
Totta kai.
Jos miesten kertomus pitää paikkansa, toimiko poliisi tilanteessa lain mukaan, poliisihallituksen poliisitarkastaja Mia Poutanen?
En pysty ottamaan kantaa yksittäiseen tapaukseen. Minulla ei ole tiedossa, minkä vuoksi poliisipartio on paikalle pysähtynyt. Toimenpiteen kohteelle tulee kertoa valvonnan yhteydessä toteutettavat toimenpiteet tehtävän kiireellisyyteen ja tärkeyteen nähden riittävästi ja ymmärrettävästi.
Millaisissa tapauksissa tällainen toiminta on lain mukaan hyväksyttävää?
Jos on olemassa vihje rikoksesta epäillystä, ja miehet täyttäisivät nämä tuntomerkit, tai jos valvonta on kohdistettu analyysin perusteella alueelle tai paikkaan, joissa perustellusti on arvioitu oleskelevan laittomasti maassa oleskelevia tai luvattomasti työtä tekeviä ulkomaalaisia. Etukäteisanalyyseissa tulee huomioida muun muassa saatuja vihje- ja tuntomerkkitietoja, kohteen käyttäytymistä sekä olosuhteita, joissa henkilö tavataan.
Voidaan varmaan olettaa, että esimerkiksi Helsingin rautatieasemalla liikkuu joskus paperittomia ihmisiä. Voiko sen perusteella pysäyttää siellä tummaihoisia ihmisiä milloin vain?
Ei voida antaa sellaista yleistä ohjetta, että kaikki tummaihoiset voisi tietyllä paikalla aina pysäyttää. Pelkkä ihonväri ei saa olla tarkastuksen peruste. Ajankohta ja paikka tai alue määritellään tapauskohtaisesti. Ajankohta voi olla vaikka kahden tunnin tai viikon tai kahden viikon mittainen.
Miten isoja nämä alueet ovat, joista on vinkkitietoa? Voidaanko vaikka koko Helsingin keskusta määritellä tietyksi ajankohdaksi sellaiseksi alueeksi, jossa tarkastuksia on mahdollista tehdä tummaihoisille, jos siellä analyysien perusteella liikkuu paperittomia ihmisiä?
Voi varmasti olla niinkin, että jos Helsingin keskustasta on vihjetietoa tai analyysia, tarkastuksia voi tehdä koko sillä alueella. Tietty fyysinen ominaisuus ei yksinään voi olla tarkastuksen peruste.
Tehostettu ulkomaalaisvalvonta alkoi viime viikolla. Miten paljon on tähän mennessä tehty sisämaassa tällaisia tarkastuksia, jossa henkilö pysäytetään erikseen tarkastamista varten?
En osaa sanoa numeroita vielä, ensimmäinen viikkoraportti siitä tulee tämän viikon aikana.
Kirjataanko pysäytykset erikseen johonkin?
Poliisin suorittama ulkomaalaisvalvonta ja valvontaan liittyvät toimenpiteet sekä tehtäviltä suoritettujen kyselyiden tulokset kirjataan hätäkeskustietojärjestelmään. Valvonnan mahdollisista jatkotoimista tehdään kirjaus Poliisiasiain tietojärjestelmään. Lisäksi tehdyistä rekisteritarkastuksista tallentuvat tiedot rekisterien lokitietoihin.
Miten nämä kaksi opiskelijaa voivat tässä tilanteessa toimia, jos he epäilevät tulleensa kohelluksi laittomasti? Kun kysyin asiasta viime viikolla, sanoit että valituksen voi tehdä poliisihallitukselle tai poliisiasemalle. Mutta miten käytännössä toimitaan? Kenelle valitus pitää kohdistaa? Onko sille olemassa lomaketta, vai tehdäänko se vapaamuotoisesti?
Valvonnan kohde voi tehdä asiasta hallintokantelun. Kantelun voi tehdä vapaamuotoisesti, mutta lähtökohtaisesti se tulee saattaa vireille kirjallisesti. Kantelu voidaan tehdä esimerkiksi paikallispoliisille, Poliisihallitukselle, eduskunnan oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille. Kantelussa kannattaa tuoda mahdollisimman tarkasti ilmi tapahtuman kulku ja epäkohdat, joiden vuoksi valvonnan kohde katsoo viranomaisen toimineen virheellisesti.
Tapahtumapaikan poliisilaitokselta tai poliisihallituksen vaihteesta voi kysyä neuvoja kantelun tekemiseen.
Pitääkö soittaa suomeksi?
Kyllä varmaan voi myös englanniksi soittaa.
Miten valitus käsitellään? Mitä siitä voi seurata?
Hallintokantelut käsitellään hallintolain mukaisesti. Kantelun seuraus riippuu siitä, todetaanko virkamiehen toimineen virheellisesti. Jos virkamiehen katsotaan toimineen asianmukaisesti, seurauksia ei ole, mutta jos toiminnassa on kyse on vakavasta lainvastaisuudesta, voidaan asiassa nostaa syyte tai lievissä tapauksissa kantelun seurauksena virkamiehelle voidaan antaa huomautus.
Onko miesten mahdollista saada siitä korvauksia, jos todetaan, että lakia on rikottu?
Myös virkamies voi joutua vahingonkorvausvastuuseen, jos sellaiseen katsotaan olevan perusteet.
Otsikko ja jutun alku päivitetty klo 18.
Tweet