Kikherneitä vaatehuoneessa

18.4.2008 0.00

Laura Häkli

Y2K sai minut ostamaan elämäni ensimmäiset joditabletit. Kun media pauhasi lintuinfluenssasta, hankin ylimääräisen pärekorillisen ruokaa vaatehuoneeseen. Siellä ne riisipussit, kikherneet ja pastapaketit ovat edelleen, hautautuneina muun rojun alle. Aurinkokuivatut tomaatit olen pelastanut vanhentumasta. Jos oikea kriisitilanne tulisi, pelkällä pastalla en taida pitkälle pötkiä. Toista maata on esimerkiksi appiukkoni, jolla on aina kaksi pakastinta täynnä hirvenlihaa, vara-agregaatti ja kolmen vuosikymmenen Economistit autotallissa.

Varautuminen on vähän noloa. Siihen on suhtauduttava vähätellen ja naureskellen, koska tosissaan suureen katastrofiin valmistautuminen on liian pelottavaa. Suuronnettomuuden ajatteleminen tuntuu epäluottamuslauseelta viralliselle optimismille ja suomalaiselle hyvinvoinnille.

Suuri osa ihmisistä taitaa olla kanssani samaa mieltä. Sisäministeriön tuoreen tutkimuksen mukaan 94 prosenttia kansalaisista arvioi pelastusjärjestelmän nopeaksi, tehokkaaksi, luotettavaksi ja ammattitaitoiseksi. Luottamus on niin suurta, että harva vaivautuu noudattamaan viranomaisten ohjeita esimerkiksi kotivarasta. Vain 39 prosenttia kotitalouksista on hankkinut elintarvikkeita kriisien varalle, ja viranomaisten suosittelemia joditabletteja on lääkekaapissa joka kymmenennellä.

Edes Huoltovarmuuskeskuksen ylijohtaja Mika Purhonen ei mielellään puhu tulevaisuuden uhkakuvista, mutta kärttämällä hän suostuu nimeämään kolme asiaa, joihin on varauduttava: laaja nettihyökkäys, influenssapandemia ja ydinonnettomuus. Viimeksi mainittua hän nimittää kierrellen lähilaskeumatilanteeksi.

Tässä lehdessä puheenvuoron saa kolme ihmistä, joille varautuminen ei ole nolo juttu. Heidät ja heidän varastonsa löydät sivuilta 8–13.