Iiro Törmä / Istockphoto

Välimeren sankarit

24.8.2015 16.06

Kati Pietarinen

Puhelu tulee kello 05.46 Sveitsin aikaan. Se soitetaan keskeltä Välimerta, satelliittipuhelinnumerosta, joka alkaa +8821 ja loppuu numeroihin 40. On perjantai, 29. toukokuuta vuonna 2015.

Aluksella on noin 650 matkustajaa, joista 200 on naisia ja 30 lapsia. Matkustajat ovat suurimmaksi osaksi eritrealaisia: he pakenevat diktatuuria, jota YK epäilee tuoreessa raportissaan rikoksista ihmisyyttä vastaan. Presidentti Isaias Afewerki on johtanut maata yli 20 vuotta rautaisella otteella.

Naapureita ja perheenjäseniä kehotetaan ilmiantamaan toisiaan. Pidätettyjä pidetään vuosia vangittuna ilman perusteita. Maasta pakenee joka kuukausi viisituhatta ihmistä.

Alus on lähtenyt liikkeelle Libyasta kahdelta yöllä. Sen sijainti on 33° 06' pohjoista leveyttä, 12° 24' itäistä pituutta. Se on edennyt Libyasta hieman yli kolmekymmentä kilometriä. Sisilian eteläpuolella sijaitsevalle Lampedusan saarelle, Italian ja EU:n maaperälle, on matkaa vielä noin 270 kilometriä.

Matkustajat ovat järkyttyneitä ja peloissaan, he pelkäävät uppoavansa. Soittaja pyytää pelastusta.

Sveitsiläinen Erlinsbach on parintuhannen hengen paikkakunta maan saksankielisellä alueella Araussa. Punakattoisia taloja ympäröivät pellot ja metsät, parkkikentän laidalla kohoaa vaalea, harmaatorninen kirkko.

Kirkossa omassa huoneessaan elävä pappi Mussie Zerai palvelee Sveitsin katolilaista eritrealaisyhteisöä. Työnantaja on Vatikaani. Eritreasta Eurooppaan teini-ikäisenä muuttanut pyöreäkasvoinen, parrakas Zerai täyttää tänä vuonna neljäkymmentä.

Yli kymmenen vuoden ajan Zerai on vastannut yksityisnumerostaan Välimereltä tuleviin hätäsoittoihin. Niitä on vuosien varrella tullut niin paljon, ettei hän osaa niitä laskea. Zerain ansiosta pelastuneita arvioidaan olevan tuhansia. Puhelintaan Zerai ei sammuta koskaan.
Joskus puheluita tulee yli kymmenen päivässä. Sitten on päiviä, viikkojakin, kun ei tule yhtäkään. 

”Ensimmäinen mitä he aina pyytävät on, että löytäisin jonkun joka heidät pelastaisi. Moni panikoi, joillekin se on ensimmäinen kerta veneessä. Jotkut ovat hyvin merisairaita, mukana voi olla myös raskaana olevia naisia ja lapsia”, Zerai kuvailee puhelimessa.

On myöhäinen iltapäivä. Aamun hätäpuhelun jälkeen hän on saanut toisenkin soiton varttia vaille kolmelta. Soittaja on hätään joutuneessa aluksessa matkaavan sukulainen. Myös tässä 400 hengen aluksessa suurin osa matkaajista on peräisin Eritreasta, joukossa on myös syyrialaisia ja etiopialaisia.

”Ensimmäinen asia on varmistaa, onko heidän satelliittipuhelimeensa ladattu rahaa, koska muuten ei ole aikaa kysyä kaikkia tietoja. Jos saan puhelinnumeron, voin ladata siihen rahaa ja kysyä loput tiedot, kun soitan takaisin.”

Libyasta Välimeren yli yrittävillä on yleensä mukanaan sateliittipuhelin. Rahan lataaminen on tärkeää, koska sateliittipuhelimeen soittaminen on kallista. Parin minuutin puhelu voi maksaa sata euroa. Satelliittipuhelimesta tavalliseen soittaminen tulee edullisemmaksi.

Seuraavaksi tärkein tieto on aluksen sijainti. Zerai neuvoo rauhallisesti, kuinka gps-paikannus löytyy satelliittipuhelimen valikosta.

Vasta sen jälkeen muilla tiedoilla on merkitystä: paljonko aluksella on matkustajia, onko mukana raskaana olevia naisia, lapsia, sairaita; onko alus metallia, puhallettava kumilautta vai puinen kalastusalus, onko se ylikuormitettu, toimiiko moottori, tuleeko alukseen vettä – ja jos tulee, miten nopeasti.

”Puhelun jälkeen soitan heti Italian ja Maltan rannikkovartiostoon, ja usein YK:n pakolaisviraston UNHCR:n toimistoon Roomaan. Seuraamme tilannetta, kunnes ihmiset on pelastettu”, Zerai kertoo rauhallisesti, arkisesti.

Välimeren yli pyrkivistä ihmisistä on puhuttu viime huhtikuusta lähtien poikkeuksellisen paljon. Silloin viidessä eri turmassa kuoli yhteensä arviolta 1 200 ihmistä parin viikon aikana. Mereen on parissa kymmenessä vuodessa kuollut ainakin 20 000 ihmistä.

Vaarallinen meritie on tulijoille ainoa, koska EU-lainsäädäntö ei salli matkustajien saapua ilman viisumeja Eurooppaan. Pienipalkkaisiin töihin aikoville ja turvapaikkaa hakeville kriisimaiden asukkaille viisumeja ei myönnetä. Teoriassa pakolaiset saisi päästää lentokoneisiin papereiden puuttumisesta huolimatta – mutta niistä, joille turvapaikkaa ei myönnetä, lentoyhtiö joutuu maksamaan tuhansien eurojen käännytyskulut. Siksi turvalliset reitit ovat tukossa.

EU pyrkii vähentämään merikuolemia motittamalla tulokkaat esimerkiksi sisällissotaa käyvään Libyaan, jossa Amnestyn toukokuisen raportin mukaan siirtolaisia vangitaan, kidutetaan ja raiskataan. Kesäkuussa alkoi ensimmäinen vaihe unionin merisotaoperaatiosta, jonka päämääränä on iskeä salakuljettajia vastaan meren ylitysten estämiseksi.

Siirtolaisasiantuntijat ja ihmisoikeusjärjestöt ovat tuominneet hankkeen. Wikileaksin vuotamissa suunnittelupapereissa myönnetään, että operaatioon liittyy suuria riskejä, ja että sen päämäärien saavuttaminen ei ole varmaa: todennäköisesti salakuljettajat vain muuttavat reittejään.

Lisäksi EU riitelee tulijoiden vastaanottamisesta. Toukokuussa EU-komissio ehdotti 40 000 Kreikkaan ja Italiaan saapuneen turvapaikanhakijan pakollista jakamista muihin jäsenmaihin, mikä synnytti ilmiriidan: esimerkiksi Suomen hallitus vastusti hanketta.

Zerai päätyi valvomaan Välimeren hätäpuheluita puolittain sattumalta. Hän oli vähän alle kolmekymppinen ja asui Roomassa vuonna 2003, kun toimittaja Gabriele del Grande otti yhteyttä. Zerai oli jo usean vuoden tehnyt vapaaehtoistöitä auttamalla siirtolaisia tulkkaamalla ja täyttämällä virallisia papereita.

Parikymppinen del Grande oli haastatellut libyalaisiin säilöönottokeskuksiin vangittuja eritrealaispakolaisia, ja hän tarvitsi käännösapua. Del Grande tunnetaan nykyään kirjailijana, dokumenttiohjaajana, aktivistina ja erityisesti Fortress Europe -blogistaan. Se kerää Välimerellä kuolleista listaa, johon niin tutkijat, toimittajat kuin poliitikotkin viittaavat.

Del Granden välittämät tarinat muuttivat Zerain elämän.

”Kun kuulin näiden ihmisten tarinat julmuuksista, välivallasta ja hyväksikäytöstä, en saanut rauhaa. En voinut pysyä hiljaa. Koin, että minun on annettava heille ääneni. Pysyin yhteydessä säilöönottokeskuksessa elävien kanssa: he levittivät puhelinnumeroani. Kun joku heistä pääsi vapaaksi ja pyrki meren yli, minulle soitettiin.”

Zerain numero välittyi ihmiseltä seuraavalle. Sitä levitetään Facebookissa, tuttavat kertovat sen eteenpäin meren ylitystä suunnitteleville, se on kirjoitettu Libyan siirtolaisvankiloiden seiniin, se on kerrottu eritrealaisyhteisön radio-ohjelmissa.

Vuosien varrella Zeraista on tullut niin merivartiostojen kuin siirtolaisaktivistien tuttu. Hän on puhunut seminaareissa, tavannut ministereitä, esiintynyt EU-parlamentissa, ja häntä on haastateltu kymmeniin lehtiin. Helmikuussa Oslon rauhantutkimusinstituutin johtaja Kristian Berg Harpviken nimesi Zerain ykkössuosikikseen tämän vuoden Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. 

Aamulla 29. toukokuuta Zerai välittää saamansa tiedon 650 matkustajan aluksesta ensin merivartiostolle Italiaan ja Maltalle. Seuraavaksi hän ottaa yhteyttä Watch the Med Alarm Phone -palvelun vapaaehtoisiin.

”Olen vapaa sunnuntaina, voit soittaa silloin. En ole mikään pappi :)”, saksalainen Marion Bayer tekstaa.

36-vuotias sosiaalityöntekijä elää Frankfurtin kupeessa sijaitsevassa 90 000 asukkaan Hanaun kaupungissa. Viimeisen kuuden vuoden ajan Bayer on seurannut Välimeren tragediaa Welcome to Europe -verkoston vapaaehtoisena Kreikan ja Turkin rajalla.

Viime syksynä Bayer oli mukana kansainvälisessä joukossa suunnittelemassa uutta tapaa olla avuksi. Lokakuussa 2014 ruohonjuuritason aktivistit käynnistivät Watch the Med Alarm Phonen: ympärivuorokautisen hätäpuhelinnumeron, johon soitetut puhelut ohjautuvat eri puolilla Eurooppaa ja Pohjois-Afrikkaa päivystäville noin sadalle vapaaehtoiselle. He tekevät yhteistyötä Mussie Zerain kanssa.

Päivystysvuoro kestää kahdeksan tuntia, ja varmuuden vuoksi vahtivuorossa on aina kahden hengen tiimi. Jotkut parit toimivat samassa huoneessa, toiset päivystävät eri maissa ja ovat yhteydessä vain Skypen välityksellä.

”On stressaavaa vastata hätäsoittoon. Vapaaehtoiset valitsevat itse, miten he haluavat toimia, mikä rauhoittaa heitä eniten.”

Vapaaehtoiset ovat kaikenikäisiä, enemmistö on naisia. Mukana on paljon niitä, jotka ovat itse aikanaan joutuneet ylittämään Välimeren salakuljettajien aluksilla. Hanaussa toimivassa Alarm Phonen vapaaehtoisryhmässä heitä on enemmistö: joukossa on Turkista Kreikkaan matkannut afgaanimies, Lampedusan kautta vuonna 2013 saapunut eritrealainen, ja lapsena Turkista veneellä tullut parikymppinen kurdinainen.

”Ystävilleni se on ollut tapa päästä meren ylityksen muistosta yli. Heidän tiedoistaan on hyötyä muille.”

Soittajien kanssa Bayer pärjää yleensä englannilla tai ranskalla. Suurin ongelma on puhelinten akkujen loppuminen: se, ettei soittajiin enää myöhemmin saakaan yhteyttä. Ja paniikki.

”Kun ihmisiä kuolee, se johtuu yleensä siitä, että he nousevat, kun he näkevät pelastajien tulevan, ja alus kaatuu. Valmistelemme ihmisiä pelastamista varten. Rauhoittelemme, että teidän pitää pysyä paikoillanne, teidät pelastetaan yksi kerrallaan.”

Soittojen alut ovat vaikeita.

”Joskus ihmiset vain huutavat, että he selviävät enää viisitoista minuuttia, he tarvitsevat heti helikopterin. Emme kerro koskaan aluksi, että todennäköisesti kestää 3–4 tuntia, ennen kuin apu tulee. Kun on paniikissa, se tuntuu ikuisuudelta.”

Vapaaehtoiset päivystävät, soittavat takaisin, ja varmistavat, että apu on tulossa. Pelastamisen jälkeen satelliittipuhelin yleensä sammutetaan. Marokosta Espanjaan yrittävät ja Turkista Kreikkaan tulevat soittavat kännykkänumeroista, joten heihin voidaan olla yhteydessä myös jälkeenpäin.

”Marokossa Marokon rannikkovartiosto on usein se, joka pysäyttää tulijat. Heidät palautetaan maihin. Sitä ei koeta pelastukseksi, koska matka on vielä edessä. Ihmisten kanssa on tärkeä puhua.”

Bayer kertoo olevansa yleensä rauhallinen puheluihin vastatessaan.

”Tunnen itseni voimakkaaksi. Voin tehdä jotain omaa avuttomuuden tunnettani vastaan. Siinä hetkessä tekee jotain, ei vain seuraa ihmisten kuolemaa. Se on lohduttavaa.”

Toukokuun 29. aamuna Alarm Phonen väki ei saa ensi yrittämällä yhteyttä alukseen. He onnistuvat aamukahdeksan aikaan, jolloin matkustajat välittävät uudet sijaintitietonsa.

Puhuttuaan matkustajien kanssa Alarm Phonen vapaaehtoiset ottavat yhteyttä Rooman meripelastuskeskukseen sähköpostitse ja puhelimitse.

Keskuksessa puheluun vastannut ei ole halukas yhteistyöhön: hän vaatii Alarm Phonen aktivistien nimiä ja puhelinnumeroita, uhkaa ottavansa yhteyttä poliisiin ja syyttää vapaaehtoisia ihmiskauppaan osallistumiseta.

Vapaaehtoiset pyytävät keskittymään pelastustehtävään ja toimimaan heti. Pelastuskeskuksesta kerrotaan aluksen olevan Libyan aluevesillä ja kehotetaan ottamaan yhteyttä Libyan lähes olemattomaan rajavartiostoon.

Meripelastuskeskuksessa lyödään luuri kiinni.

Vapaaehtoisille ei kerrota, aiotaanko pelastusoperaatio aloittaa.

Vaikka Alarm Phone on alusta alkaen pyrkinyt tekemään yhteistyötä viranomaisten kanssa, se ei aina onnistu. Yhdeksi syyksi Marion Bayer arvelee sitä, että eurooppalaisen kansalaisyhteiskunnan aktivoituminen viimeisen vuoden hermostuttaa viranomaisia.

Elokuussa 2014 italialais-yhdysvaltalainen Catrambronen yrittäjäpariskunta käynnisti paavin innoittamana yksityisen avustushankkeen Välimerellä: Migrant Offshore Aid Stationiksi eli Moasiksi ristitty hanke kertoo elokuun alkupäiviin mennessä pelastaneensa lähes 9000 henkeä.

Toukokuussa Moas aloitti yhteistyön Lääkärit ilman rajoja -järjestön kanssa. Keskisellä Välimerellä partioi touko-lokakuun ajan Moasin 40-metrinen pelastusalus, jossa on kahdenkymmenen hengen miehistö, kaksi puhallettavaa alusta ja lennokkikameroita. Mukana on kaksi lääkäriä ja sairaanhoitaja. Lääkärit ilman rajoja on toukokuusta lähtien operoinut myös toista pelastusalusta, jonka miehistössä on 26 ihmistä. Sille mahtuu 350 pelastettavaa.

Kesäkuun lopulla toimintansa aloitti kahden saksalaisliikemiehen Sea Watch: 21-metrisellä aluksella on kahdeksan vapaaehtoisen miehistö, juomavettä ja ensiapuvälineet. Mukana on myös lääkäri.

”Toivomme, että muut matkivat meitä. Toivomme, että Välimeren tuhannet jahdinomistajat tulevat tietoisemmiksi ongelmasta projektimme vuoksi. Sadat ihmiset kysyvät joka päivä, miten he voivat auttaa”, Sea Watchin liikemiehistä toinen, Matthias Kuhnt sanoi Washington Postin haastattelussa toukokuussa.

Alarm Phonen Bayerin mielestä vapaaehtoisten läsnäolo merkitsee paljon.

”Merivartiostolle olemme tarpeellisia ja avustamme on hyötyä. Läsnäolomme takia on myös vaikeampi piilottaa sellaisia asioita, joita he eivät halua näkyville.”

Esimerkiksi Kreikan ja Turkin välisellä Egeanmerellä on viime vuosina kuollut useita satoja ihmisiä. Osa kuolemista olisi voitu estää: ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet Kreikan merivartioston pakottaneen aluksia takaisin avomerelle, jonne ne on jätetty oman onnensa nojaan.

Amnestyn haastattelemien selviytyjien mukaan kahdeksan lasta ja kolme aikuista hukkui Famakonisin saaren edustalla tammikuussa 2014, kun Kreikan rajavartiosto hinasi siirtolaisten aluksen Turkin vesille. Elokuussa 2015 turkkilainen Hurriyet-lehti julkaisi kalastajien kuvaaman videon noin viittäkymmentä syyrialaispakolaista kuljettavan aluksen uppoamisesta kreikkalaisten rajavartioiden aluksen lähellä. Kalastajien mukaan rajavartijat puhkaisivat puhallettavan aluksen teräväkärkisellä kepillä.

Kuuluisin tapaus on toukokuussa 2012 pelastamatta jätetty alus, jolle annettiin julkisuudessa nimi The Left to Die Boat. Se ajelehti kaksi viikkoa Välimerellä, vaikka eurooppalaiset viranomaiset olivat saaneet siitä tiedon. Aluksen 72 matkustajasta vain yhdeksän selvisi hengissä.

Alarm Phonen vapaaehtoiset saavat aamukymmenen aikaan uudestaan yhteyden alukseen. Matkustajat kertovat nähneensä helikopterin ja suuren aluksen ja pyytävät soittamaan uudestaan Rooman meripelastuskeskukseen sen selvittämiseksi, voisiko heidän pelastaa alukselle. Tämän jälkeen yhteys matkustajiin katkeaa.

Keskipäivällä vapaaehtoiset soittavat Maltan merivartiostoon, jossa tiedetään jo aluksesta. Merivartiosto ei suostu kertomaan, onko pelastusoperaatio käynnissä vai ei.

Vapaaehtoisille lyödään luuri korvaan.

Iltapäivällä Alarm Phonen vapaaehtoiset kuulevat toisesta aluksesta Mussie Zerailta. Useasta yrityksestä huolimatta matkustajiin ei saada yhteyttä. Tiedot välitetään Lääkärit ilman rajoja -järjestölle.

Sisilian Catania Etnan kupeessa: kaupungin rakennukset ovat tulivuoren tuhkan tummentamia.

Tuulisina päivinä tuhka peittää kadutkin. Tänne, hieman ränsistyneeseen kolmensadantuhannen hengen kaupunkiin tuodaan moni mereltä pelastetuista siirtolaisista. Usein heitä on vastassa 27-vuotias yhteiskuntatieteiden opiskelija ja tulkki Nawal Soufi.

Kuten Mussie Zerai, Soufi tunnetaan kansainvälisesti merihädässä olevien pelastajana: ”Lady SOS”:n puhelinnumero on viimeisen kahden vuoden aikana levinnyt merta ylittävien joukossa. Facebook-sivuillaan Soufilla on yli 35 000 fania.  Pienikokoisen, hipahtavasti pukeutuvan naisen on arvioitu pelastaneen merestä tuhansia parin viime vuoden aikana.

Se ei riitä Soufille. Marokkolaisvanhempien italialaistytär käy säännöllisesti kotikaupunkinsa rautatieasemalla etsimässä Sisiliasta pohjoiseen pyrkiviä pelastuneita. Hän haluaa päihittää salakuljettajat, jotka höynäyttävät siirtolaisia maksamaan satoja euroja minibussimatkasta Milanoon. Soufi selvittää matkareittejä, auttaa sim-korttien ja peruselintarvikkeiden hankkimisessa, kerää ruokaa ja vaatteita ja antaa opastusta siitä, mitä tuleman pitää matkalla pois Sisiliasta.

”Kun opastan ihmisiä, olen kuin sieni. Samalla kun ostan lippuja, kerron ihmisille missä on vessa ja kävelen heidän kanssaan Western Unionille, imen sisääni kaiken: miehen, joka kertoo, että ’he mestasivat kolme lastani silmieni edessä; he teloittivat poikani, he tappoivat äitini, he raiskasivat siskoni’”, hän kertoo TedX Lake Como -tapahtumassa viime marraskuussa pitämässään puheessa.

Lapsia varten Soufi kantaa taskuissaan ilmapalloja.

”Lapsi katsoo, kun puhallat ilmapalloa. Tajuat, ettei hän ole ehkä nähnyt sellaista kolmeen vuoteen. Aikuiset kiittävät sanoilla, toistavat kiitoksena. Lasten kiitos on kosketus niskaan, se ei ole oikea halaus. Mutta se palauttaa kaikki voimat.”

Vasta kahdelta iltapäivällä Alarm Phonen vapaaehtoiset saavat tiedon, että ensimmäisen aluksen 650 matkustajaa ollaan pelastamassa.

Aikaisin illalla Maltan rajavartiosto vahvistaa vapaaehtoisille tietävänsä myös toisesta, 400 hengen tapauksesta. Vartioston mukaan he tietävät vain sen, että Rooman meripelastuskeskus on lähettänyt pelastusaluksen alueelle. Twitter-tilillään Italian laivasto kertoo usean pelastusoperaation olevan käynnissä Lampedusan eteläpuolella.

29. toukokuuta pelastetaan kaikkiaan 4243 ihmistä 22 eri pelastusoperaatiossa, joihin osallistuu useiden EU-maiden laivastojen ja rajavartioiden aluksia. Se on vuoden 2015 toistaiseksi suurimpia määriä yhtenä päivänä. Aluksista kolmetoista on puisia kalastusveneitä, yhdeksän moottorilla varustettuja kumiveneitä.

Pelastetuista 93 henkeä viedään seuraavana päivänä Italiaan, Sardinian saarella sijaitsevaan Carbonian kaupunkiin, jossa heidät majoitetaan koulutuskeskukseen. Paikkakunta on saaren köyhimpiä: nuorisotyöttömyys on lähellä 75 prosenttia.

”Meillä oli vain pari tuntia aikaa valmistautua”, Ranskan tietotoimiston haastattelema koulutuskeskuksen johtaja Susanna Steri kertoo sanomalehti Le Pointin kesäkuun lopulla julkaisemassa artikkelissa.

Paikalliset saapuvat lahjoituskasojen kanssa: vaatteita, vaippoja, pyyhkeitä, lasten leluja, shampoota, pesuaineita, hammastahnaa kertyy pinoittain. Kirkko ja kaupunki yhdessä järjestävät ruokailun.

”Oikea ongelma oli löytää tilaa kaikille vapaaehtoisille, ei siirtolaisille”, Steri kuvailee.

Le Pointin artikkeli kuvaa, kuinka seitsemänvuotiaat Sierra Leonesta paenneet kaksoset kuuntelevat kiinnostuneena tulkkia, joka kertoo vapaaehtoisten lapsille järjestämästä juhlasta, johon odotetaan pelleä ja puhallettavaa pomppupatjaa.

”Ihmiset täällä ovat uskomattomimpia, joita olen elämässäni tavannut”, tietotoimiston haastattelema 32-vuotias nigerialainen Rosalin sanoo. Hän kertoo paenneensa Boko Haramin islamisteja.

Vastaanotosta huolimatta puolet tulokkaista on jo jatkanut matkaansa todettuaan, ettei paikkakunnalta löydy töitä. Myös Rosalin suunnittelee lähtöä pohjoiseen.

”Mieheni kuoli matkalla. Olen raskaana. On jumalan kiitos, että olemme täällä, mutta minun on jatkettava kehittyneemmälle alueelle.”

Kaikki eivät sinä perjantaina selviä Välimereltä. 17 ihmistä tukehtuu bensiinihöyryyn aluksen moottorin hajotessa.

Lääkärit ilman rajoja jakaa Twitterissä valokuvan ruumisarkkujonosta Augustan satamasta Sisiliasta. Järjestö kertoo antaneensa psykologista apua onnettomuudesta selvinneille 18 ihmiselle, jotka näkivät ystäviensä ja perheenjäsentensä kuoleman matkan aikana.

Pari viikkoa myöhemmin sisilialaiseen mediaan leviää tieto, että kaupungin sairaalaan ruumishuoneesssa muovipusseihin ja veren ja eritteiden peittämiin kankaisiin käärityt kuolleet on tungettu pinoon sairaalaan kylmäkaappiin. Lattiaa peittää kuivunut verilammikko.

Sisilian terveysministeri kuvaa haastatteluissa ruumiiden kohtelua ihmisarvon vastaiseksi ja lupaa käynnistää selvityksen asiasta.

Kyse on niistä seitsemästätoista ihmisestä, jotka kuolivat 29. toukokuuta.

Mussie Zerai: Ratkaisu on olemassa

”Tärkeintä olisi, että EU keskittyisi ratkaisujen etsimiseen ihmisten kotimaassa. En ole tyytyväinen siihen, että ihmiset siirretään Eurooppaan. Se edistää maiden köyhtymistä, kun koulutetut lähtevät ensimmäisenä. Mutta tämä vaatii pitkäjänteistä työtä: ei ole helppoa löytää ratkaisua Syyriassa, Eritreassa, Somaliassa tai Sudanissa.

Toiseksi pitää löytää tapa suojella ihmisiä naapurimaissa. Libanonissa elää suuri osa Syyriasta paenneista, Etiopiassa on valtavasti eritrealaisia. Tarvitaan rahaa siihen, että nämä ihmiset voivat elää ihmisarvoisesti ja turvallisesti.

Kolmas askel olisi kiintiöpakolaisohjelma, jolla ainakin 100 000 ihmistä siirrettäisiin EU-maihin joka vuosi.

Sen rinnalle tarvitaan humanitaarista käytävää. Ihmisillä tulisi olla mahdollisuus saada viisumeja turvapaikanhakuun, jotta he pääsevät EU-maihin perille turvallisesti.

Tiedotusvälineet keskittyvät Välimeren kuolemiin. Kukaan ei puhu siitä, kuinka moni kuolee aavikolle: Etelä-Libyaan, Nigeriin, Tšadiin. Tärkeää on saada näille ihmisille turvalliset väylät liikkua.

Pakolaisille on avattava ovet ilman ehtoja: niillä, jotka pakenevat tulta tai vainoa on oikeus turvapaikkaan ilman kysymyksiä. Niille, jotka tulevat paremman palkan ja elämän perässä voi asettaa ehtoja: voi olla kiintiöitä sen perusteella, miten paljon tarvetta työvoimalle on.

Politiikan pitäisi perustua todelliseen välittämiseen, ei geopoliittisiin tai strategisiin tavoitteisiin. Sen pitäisi tukea kaikkein köyhimpiä maita. Tänne töihin tulevien kotiin lähettämät rahat ovat tärkeä tapa kehittää lähtömaata. 90 prosenttia eritrealaisista selviytyy sukulaisten lähettämillä rahoilla.

Perheenyhdistämisviisumeja pitäisi myöntää helpommin. Nyt vaaditaan dokumentteja, joita ihmisillä ei välttämättä ole. Siksi Välimeren yli yrittää lastensa kanssa paljon naisia, jotka pyrkivät kumppaninsa luo Eurooppaan.

Jos ajattelen idealistisesti, rajat ovat modernin ajattelun epäluonnollinen kehitelmä. Varsinkin viimeisen 20 vuoden aikana ne ovat olleet merkittävä este kehitykselle. Toivon, että tulevaisuudessa meillä ei ole minkäänlaisia rajoja. Sen aikaan saaminen on pitkä prosessi: jos rajat avataan ilman tarkkoja suunnitelmia, riskinä on sota. Sitä ei voi tehdä nopeasti, ilman ehtoja. Mutta se on unelmani.”

Mitä tehdä?

Vihreä Lanka kysyi Mussie Zerailta ja Marion Bayerilta, mitä Suomessa voi tehdä Välimeren ylittäjien hyväksi.

Klassikkovastaus think global, act local – ajattele globaalisti, toimi paikallisesti – pätee ihmisoikeusaktivistien mukaan myös Välimereen.

”Kyse ei ole vain hukkumisten estämisestä, vaan myös siitä, mitä ihmisille käy ennen ja jälkeen merimatkan”, Bayer sanoo.

Hänen mielestään myös kaukana Välimereltä olevissa määränpäämaissa on ymmärrettävä, että moni kantaa kokemusta merestä selviämisestä.

”On tärkeää, että heille luodaan tervetullut tunnelma, jossa on mahdollista puhua matkan kokemuksista myös julkisesti, jossa he voivat olla yhteydessä paikallisiin.”

Myös Zerai painottaa paikallisen tuen tärkeyttä.

”Kun ihmiset saapuvat pohjoisen maihin, Tanskaan, Ruotsiin ja Norjaan, he jäävät liian yksin, yhteiskunnan laidalle. Pitää luoda yhdistyksiä, jossa on paikallisia mukana – tukea kielen oppimisessa, saada heidät mukaan uuden maan elämään.”

Bayer kannustaa tiedon levittämiseen: puhumiseen kouluissa ja naapurustoissa, jotta ihmiset tietävät mitä rajoilla tapahtuu. Zerai korostaa, että mediassa tulisi kertoa yksittäisten ihmisten tarinoita hukkuneiden määrien sijaan.
Bayer pitää tärkeänä siirtolaispolitiikan, kuten EU:n Välimeren merisotaoperaation seuraamista.

”Frontex pyrki kaventamaan pelastusaluettaan, mutta se ei ollut mahdollista, koska yhteiskunta painosti heitä. Sen ansiosta ihmisiä pelastetaan edelleen lähellä Libyan rannikkoa.”

Watch the Med Alarm Phone, Moas, Sea Watch ja Lääkärit ilman rajoja keräävät lahjoituksia internetsivuillaan.

”Meillä on tilaa vapaaehtoisille, mutta emme ole hakeneet ketään. Näihin puheluihin vastaaminen on erittäin stressaavaa, ja on tärkeää, että niihin vastaavat tiedetään todella tasapainoisiksi ihmisiksi”, Alarm Phonen Bayer sanoo.

Jutussa on käytetty lähteenä haastattelujen lisäksi Zeraista ja Soufista kirjoitettuja juttuja sekä Watch the Med Alarm Phonen raportteja vapaaehtoisten toiminnasta 29.5.

Tweet