Ukrainan tilanteeseen on puututtava, mutta

23.2.2015

Mynthon-mies

”Me lapsina emme edes aavistaneet miten ihana kylmän sodan maailma on”, laulettiin kun olin ihan pieni. Eivätpä tienneet kuinka oikeassa olivat ne 1960-luvun radikaalit, jotka tuota lauloivat.

Olen ikäluokkaa, joka on kirkuen raahattu 2000-luvulle ja kylmän sodan jälkeiseen maailmaan. Olin vähän päälle parikymppinen, juuri päässyt sinuiksi maailmankatsomukseni kanssa, kun Berliinin muuri murtui ja maailmaa määrittänyt idän ja lännen blokkijako katosi.

Sen jälkeen tuntui pitkään menevän hyvin. Kuvittelin, että tällainen se uusi uljas maailma nyt sitten on: moninapainen, monikulttuurinen, moniongelmainen, mutta karkeasti ottaen yhtä mieltä siitä, miten asioiden olisi syytä mennä. Kunnes kaikki alkoi mennä uuden vuosituhannen alussa pieleen. Turha edes luetella, mikä kaikki mättää.

Yksi ikävä asia nousee suoraan menneisyyden kummituskellarista. Tällaiselle kylmän sodan kasvatille Venäjän ja Ukrainan konflikti – tai miksi sitä nyt ikinä pitäisikään kutsua – on sekoitus lapsuuden painajaista ja nykyhetken kauhua.

Monet ikäiseni ja vanhemmat ovat reagoineet tapahtumaan selkäytimellä ja palanneet YYA-Suomen elkeisiin. Toiset taas pyrkivät ajamaan oikeutta. Ovathan Venäjän operaatiot Krimillä ja Itä-Ukrainassa selvästi väärin. Toinen maailmansotakin opetti, että diktaattorit olisi syytä pysäyttää alkumetreillä.

Jos nyt 1970-luvulta oppeja haetaan, pitäisi ehkä tarttua YYA-Suomen sijasta ETYK-Suomeen. Sen ideoita oli, että maiden rajoja ei muutella noin vain.

Mitä ihmeessä meidän länsiblokkilaisten pitäisi tehdä? Sitä saakin miettiä mynthon kielenpäällä. Ääripäät ovat vaarallisia. Voimme antaa Venäjän tehdä mitä tykkää ja katsoa kuinka pitkälle se aikoo mennä. Tällaista sivustakatselua on harrastettu ennenkin. Mussolini sai vallata Etiopian. Hitler sai nielaista Tšekkoslovakian. Hyvinhän se sitten päättyi.

Toinen vaihtoehto on panna kova kovaa vastaan. Tämä voi johtaa laajaan kurjuuteen Itä-Ukrainaa isommalla alueella. Lännen puuttumisen jälkeen alkaisi olla entistä lähempänä tilanne, jossa itä ja länsi kävisivät oikeasti sotimaan keskenään.

Se olisi se painajainen, joka vaivasi meitä kaikkia lapsuutemme 1970- ja 1980-luvuilla viettäneitä. Molemmilla osapuolilla on edelleenkin tarpeeksi ydinaseita kaiken elämän hävittämiseksi tältä pallolta.

Kuten Woody Allen – siinäkin yksi ongelmallinen lapsuuden sankari – joskus kirjoitti: Ihmiskunta seisoo tienhaarassa. Toinen tie vie epätoivoon ja kurjuuteen, toinen täydelliseen tuhoon. Toivottavasti meillä on viisautta valita oikein.

Toivottavasti olen väärässä. Vaihtoehtoja saisi olla enemmänkin.

Tweet