Iiro Törmä

Suuri harppaus

8.1.2015 12.37

Lasse Leipola

Joulukuun alussa järjestettyyn Liman ilmastokokouksiin lähdettiin suurin odotuksin, sillä vain muutama viikko ennen kokouksen alkua Yhdysvallat ja Kiina paljastivat neuvotelleensa kaikessa hiljaisuudessa ilmastonmuutoksen vastaisista toimista.

Yhdysvallat lupasi vähentää päästöjään 26–28 prosenttia 2025 mennessä ja Kiina puolestaan, että sen päästöt saavuttavat huippunsa 2030 mennessä. Sopimusta pidettiin merkkinä siitä, että ilmastoneuvotteluiden vastakkaisten leirien johtajat ovat nyt samalla puolella, päästöjä vastaan.

Optimistinen ajatus siitä, että ilmastoneuvotteluja perinteisesti repinyt raja kehittyvien talouksien ja teollisuusmaiden välillä olisi katoamassa, osoittautui kuitenkin ennenaikaiseksi. Kiina oli nimittäin Limassa kehitysmaajoukon mukana vaatimassa, että suurin vastuu päästövähennyksistä kuuluu jatkossakin vuoden 1992 jakolinjan mukaisille teollisuusmaille.

Tosin kokouksen päätöstekstiin lisättiin lopulta muotoilu, joka oli kopioitu suoraan kahden suurvallan kuukautta aiemmin tekemästä kahdenvälisestä julistuksesta. Tuo muotoilu laajentaa pitkään ilmastoneuvotteluiden jakolinjan pohjana ollutta fraasia ”yhteisistä mutta eriytetyistä vastuista” lisäämällä sanat ”erilaisten kansallisten tilanteiden valossa”.

Tämän on katsottu purkavan pysyvää jaottelua ottamalla huomioon maiden muuttuvat tilanteet.

Kehitysmaaryhmän perusväite, että perinteisillä teollisuusmailla on historiallinen vastuu päästöistä, saattaa pitää paikkansa Saharan eteläpuolisen Afrikan valtioiden kohdalla, mutta Kiinalla ei enää ole varaa vedota tuohon argumenttiin. Paitsi että se on absoluuttisissa päästöissä mitattuna maailman suurin päästelijä, myös sen väestöön suhteutetut päästöt ovat ohittaneet esimerkiksi EU:n.

Viime vuonna tehdyn Hollannin ympäristöviraston, Euroopan komission ja Ecofys-tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan Kiinan päästöt teollistumisen alkamisesta lähtien ovat jo nyt Yhdysvaltain ja EU:n jälkeen maailman kolmanneksi suurimmat ja se saavuttaa ykkössijan pian vuoden 2030 jälkeen. Samaisen tutkimuksen mukaan kehitysmaiden ja perinteisten teollisuusmaiden historialliset päästöt ovat jo samaa kokoluokkaa.

On sitä paitsi arvioitu, ettei Kiina luvannut mitään mikä ei olisi jo muutenkin toteutumassa. Joidenkin arvioiden mukaan päästöhuippu voisi ajoittua jo vuoteen 2025, mikä tarkoittaisi, että Kiina jätti lupaukseensa viiden vuoden turvamarginaalin.

Kiinan päästökehitystä tutkinut dosentti Jari Kaivo-oja Turun yliopistossa sijaitsevasta Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta pitää kuitenkin epätodennäköisenä, että Kiina oikeasti saisi päästönsä laskuun 15 vuoden kuluttua.

”Tutkimuksemme perustuu Kiinan kommunistisen puolueen viralliseen linjapaperiin. Otimme sieltä talouskasvuun, energiapolitiikkaan ja kaupunkipolitiikkaan liittyvät luvut ja ne johtivat tällaiseen lopputulokseen. Toki on todennäköistä, että näistä tulee jossain vaiheessa myös uudet politiikkalinjaukset ja niitä vastaavat vaikutusarviot”, Kaivo-oja
kertoo.

Hän muistuttaa myös, ettei pelkkä tavoite päästöjen kääntämisestä laskuun kerro vielä paljoa, kun Kiina ei ole tarkasti ilmoittanut, mille tasolle ne sitä ennen nousevat.

”On vaarallista olla kysymättä tätä. Todennäköisesti päästöt nostetaan hyvin korkealle tasolle. Jos niin ei tapahdu, olen aidosti yllättynyt.”

Pelkkien päästöjen lisäksi Kiinan lupaukseen sisältyi myös päästöttömän energiantuotannon – uusiutuvien ja ydinvoiman – osuuden kasvattaminen 20 prosenttiin.

Nykyisin pelkkien uusiutuvien osuus on noin 10 prosenttia, joten myös tämän tavoitteen kunnianhimon voi kyseenalaistaa. Kansainvälinen uusiutuvan energian tuottajien etujärjestö Irena arvioi marraskuussa, että uusiutuvien osuus voisi nousta 25 prosenttiin 2030 mennessä.

Kiinalta odotetaan täydennystä ja tarkennusta tavoitteisiinsa vielä Pariisin ilmastokokouksen alla. Liman ilmastokokouksen yhteydessä Kiinan delegaation kuuluva Gao Feng vakuutti lehdistölle, että Kiinan Pariisin kokoukseen antama sitoumus sisältää muutakin kuin viime vuonna annetun lupauksen vuoden 2030 päästöhuipusta.

”Sitoumus sisältää myös tavoitteet hiili-intensiteetin ja metsien suhteen. Ne julkaistaan alkuvuodesta 2015”, Gao sanoi.

Siitä riippumatta, kuinka kunnianhimoinen Kiinan lupaus on tai miten Kiina käyttäytyy ilmastoneuvotteluissa, on yksi asia selvä: maassa on alkanut muutos, joka hakee historiasta vertaistaan. Talouskasvuun suhteutetut päästöt kääntyivät kansainvälisen energiajärjestö IEA:n lukujen mukaan laskuun jo 2005.

Eikä suuren käännöksen taustalla ole vastuuntunto yhteisestä ilmastosta, vaan perinteiset vaikuttimet: raha ja valta. Ensinnäkin maan talouskasvu vaatii järjettömästi energiaa. Niin paljon, ettei mikään ratkaisu yksin riitä. Vaikka tuuli- ja aurinkovoimaan perustuva sähköntuotanto yli satakertaistui 2002–2012, moninkertaistui myös hiili-, vesi- ja ydinvoimaan perustuva sähköntuotanto samana ajanjaksona.

Vuoden 2012 noin viiden miljoonan gigawattitunnin sähköntuotannosta tuotettiin hiilivoimalla noin 76 prosenttia, vesivoimalla 17 prosenttia, tuulella ja ydinvoimalla noin kaksi prosenttia kummallakin sekä aurinkovoimalla noin 0,1 prosenttia. Kaivo-oja ei näe lähivuosikymmeninä uskottavaa vaihtoehtoa fossiilisen energian valta-asemalle.

”Ydinvoimaloiden rakentaminen on ollut siellä vaatimatonta ja sen suhteen sielläkin seurataan tarkkaan, mitä Suomessa tapahtuu – erityisesti ydinjätteen osalta. Uusiutuvat ovat iso juttu Kiinalle. Absoluuttisesti mitattuna Kiina tuottaa jo enemmän energiaa uusiutuvilla kuin Yhdysvallat tai EU. Siitä huolimatta hiili, maakaasu ja öljy ovat ne, joiden varassa kansantalous pyörii seuraavat 15 vuotta.”

Kaivo-oja uskoo, että Kiinassa tehdään parhaillaan laskelmia siitä, kuinka paljon uusiutuvaan energiaan kannattaa investoida.

Valtakysymys liittyy puolestaan maan sisäiseen vakauteen. Nopeasti kasvaneet teollisuuden aiheuttamat ympäristö- ja terveysongelmat ovat jo niin massiivisia, että maan hallinnon on puututtava niihin vähentämällä riippuvuutta likaisesta tuotannosta.

Maassa on jo vuosien ajan leimahtanut saasteita vastustavia mellakoita ja mielenosoituksia, joiden taustalla on ennen kaikkea huoli terveydestä, sillä ilmansaasteiden arvioidaan johtavan vuosittain yli miljoonan kiinalaisen ennenaikaiseen kuolemaan.
Terveysvaikutuksilla on myös hintalappunsa. Syksyllä julkaistun Better Growth, Better Climate -raportin mukaan ilmansaasteiden aiheuttamat ennenaikaiset kuolemat verottavat jopa 10–13 prosenttia maan bruttokansantuotteesta.

Kaivo-oja pitää ratkaisevana sitä, kuinka suurilta osin talouskasvu on immateriaalista ja miten suuri osa urbanisaatiosta keskittyy niin sanottuihin ekokaupunkeihin. Merkittäväksi hän nostaa myös sen, mitä yhden lapsen politiikalle tehdään.

”Jos siitä luovutaan, on sillä niin valtava päästödraivi, että oksat pois. Tästä ei kuitenkaan puhuta, koska se on poliittisesti niin arka aihe. Paineita rajoituksen purkamiseen on erityisesti modernisoituvissa kaupungeissa.”

Kaivo-oja näkee kuitenkin muutaman mahdollisuuden. Ensinnäkin palveluihin perustuva talouskasvu ei nosta päästöjä niin merkittävästi kuin teollisuusvetoinen kasvu. Toisekseen rakennusten ekotehokkuus sekä uudet innovaatiot liikenteessä, kuten sähköautot, voivat rajoittaa päästöjen kasvua.

”Keskeinen kysymys on kuitenkin se, kuinka paljon Kiina siirtää teollista tuotantoaan muualle, esimerkiksi Afrikkaan. Tällä tavalla se voi saavuttaa omat kansalliset tavoitteensa. Maakohtaisia päästöjä on nykyisin vaikea arvioida, minkä vuoksi ilman kansainvälisen kaupan tarkempaa huomioimista on koko kansainvälinen ilmastopolitiikka hakoteillä.”

Tweet