Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Freeimages
tukea uusiutuville? EU-maiden johtajat vääntävät ensi viikolla siitä, mihin yhteisen kasvupaketin miljardit pitäisi sijoittaa.
12.12.2014 14.58
Suomalaismepit pelkäävät, että EU:n 300 miljardin euron kasvupaketti valuu vanhanmalliseen pirstaleiseen aluepolitiikkaan.
Komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (kok) on saanut tehtäväkseen rakentaa paketin, jossa EU:n budjetista ja Euroopan investointipankilta tulevat 21 miljardia euroa kasvatetaan yhdessä yksityisen rahan kanssa 300 miljardin euron investoinneiksi.
"Toivottavasti Suomi tukee hankkeita, jotka edistävät vihreää taloutta. Pahoin pelkään, että aluepolitiikka jyllää vanhan kaavan mukaan, ja mukaan otetaan vanhoja hankkeita, jotka eivät ole elinkelpoisia", sanoo vihreä europarlamentaarikko Heidi Hautala.
EU-parlamentin kahvitilaisuudessa tänään perjantaina myös Sirpa Pietikäinen (kok) ja Anneli Jäätteenmäki (kesk) olivat epäileväisiä paketin suhteen.
"Pelkään, että tästä tulee kuin yhteinen maatalouspolitiikka kakkonen: kaikki varjelevat vain omia jyviään", Pietikäinen sanoi.
Hänen mukaansa nyt pitäisi satsata yhteiseurooppalaisiin energiaverkkoihin ja nopeiden laajakaistayhteyksien rakentamiseen. Sekä Hautala että Pietikäinen nostivat esiin Wärtsilän kehittämän tekniikan, joka tasaa aurinko- ja tuulienergian tuotantohuippuja ja mahdollistaa uusiutuvan energian käytön lisäämisen.
EU-maiden johtajat keskustelevat kasvupaketista huippukokouksessa ensi viikolla, 18.-19.12. Euroopan parlamentti käsittelee asiaa 17.12.
Suomi haluaisi EU-rahaa muun muassa nesteytetyn maakaasun kuljetusyhteyksiä ja varastointia varten. Suomi ehdottaa myös pilottiverkon luomista teolliselle internetille ja julkisen sektorin verkkoasioinnin helpottamista. Listalla on myös rautatiehankkeita.
Suomi haluaisi rahaa myös Helsinki-Vantaan lentokentän kohentamiseen ja Soklin fosfaattikaivosta varten rakennettavaan junarataan.
Rahoja ei jaeta tasan jäsenmaiden kesken, vaan ne pitäisi myöntää parhaille hankkeille. Komission tarkoituksena on tukea ennen kaikkea spekulatiivisempia hankkeita, jotka eivät muuten välttämättä saisi rahoitusta. Anneli Jäätteenmäki kyseenalaistaa, voidaanko Suomen listaamat kohteet laskea tällaisiksi.
Heidi Hautalan mukaan Jyrki Katainen on avainhenkilö siinä, millaisia hankkeita EU lähtee tukemaan. Katainen sanoi marraskuussa Ylelle, että EU voisi tukea muun muassa rautatie-, kaasuputki- tai sähköverkkohankkeita.
"Katainen on saanut vihreiltä kritiikkiä siitä, että hän ei ole sisäistänyt vihreän talouden ajatusta. Hänen on varmaan vaikea seuloa esiin hankkeita, jotka tukevat vihreän talouden innovaatioita", epäilee Hautala.
eu 
Tweet