Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Laura Kotila, Valtioneuvoston kanslia
Yllätysvastaaja. Pääministeri Alexander Stubb paikkasi valtiovarainministeri Antti Rinnettä ja vastasi välikysymykseen.
5.11.2014 14.44
Opposition jättämän välikysymyksen käsittely alkoi tänään keskiviikkona erikoisesti, kun välikysymyksen vastaajaksi valittu valtiovarainministeri Antti Rinne (sd) ei ollut paikalla keskustelun alussa. Niinpä valtioneuvoston vastauspuheenvuoro jäi pääministeri Alexander Stubbin (kok) luettavaksi. Suuren valiokunnan kokouksessa ollut Rinne saapui paikalle Stubbin puhuessa.
Välikysymyksen allekirjoittajien mukaan Stubbin hallitus on epäonnistunut täysin talouspolitiikassaan, sillä sen Kataisen hallitukselta perimät tavoitteet, muun muassa kolmen A:n luottoluokitus, työttömyyden leikkaaminen ja valtionvelan kasvun taittaminen, ovat yhä kauempana toteutumisesta.
”Välikysymyksessä viitataan historiallisen huonoon talouden kehitykseen. Tämä pitää paikkansa”, myönsi pääministeri Stubb.
”Ilman korjaavia toimenpiteitä julkinen velka uhkaa kasvaa hallitsemattomasti”, Stubb sanoi ja totesi, ettei ennustetunkaltainen talouden elpyminen riitä kuromaan umpeen kestävyysvajetta.
Varsinaiseen välikysymykseen, jossa kysytään, mitä hallitus aikoo tehdä heikolle taloudelle ja työttömyydelle, Stubb listasi kolme toimenpidettä: kysyntää, kasvuedellytyksiä ja työllisyyttä lyhyellä aikavälillä tukevat toimet; valtiontalouden sopeutukset keskipitkällä aikavälillä sekä pitkän aikavälin edellytyksien turvaaminen rakenteellisilla uudistuksilla.
Hän totesi myös, ettei välikysymyksessä mainittu luottoluokituksen lasku ei ole korottanut Suomen valtionvelan korkoja.
”Toivon lopuksi eduskunnalta nyt hyviä esityksiä, ja ennen muuta vastuullisia esityksiä talouden ja työllisyyden kohentamiseksi. Sillä, jolla on näihin asioihin vaatimuksia, saattaa olla hyvinkin edessään niiden toteuttaminen”, Stubb sanoi.
Talouspolitiikkaa koskevaan välikysymyksen jättivät suurimmat oppositiopuolueet perussuomalaiset ja keskusta, joista varsinkin keskustaa on povattu hyvien gallup-lukujen valossa seuraavaksi pääministeripuolueeksi. Myös muun opposition on odotettu äänestävän hallitusta vastaan perjantaisessa luottamusäänestyksessä.
Vihreiden ryhmäpuheenvuoron esitti vielä alkusyksystä Stubbin hallituksen kehitysministerinä toiminut Pekka Haavisto.
”Luottoluokituksen putoaminen osaltaan kuvaa epäuskoa siihen, että hallitus kykenisi toteuttamaan lupaamansa rakenteelliset uudistukset. Energiataloudessa hallitus on valinnut epävarmoille laskelmille perustuvan ydinvoiman, ei kotimaista ja työllisyyttä parantavaa uusiutuvaa energiaa.”
Haaviston mukaan on aika tehdä neljättä Suomea, joka seuraa itsenäisyistymisen jälkeistä maatalous-Suomea, sotien jälkeistä teollisuus-Suomea ja viimeisten vuosikymmenten tietoteknikka-Suomea.
"Neljännen Suomen avainsanat ovat ympäristö, innovaatiot ja ihminen, jota varten koko taloutta pyöritämme. Vihreille neljäs Suomi on ekologisesti ja sosiaalisesti kestävä Suomi, joka kantaa globaalin vastuunsa. Se ei jätä ketään heitteille, mutta rohkaisee uudistuksiin ja innovaatioihin."
Juttuun on lisätty kommentit vihreiden puheenvuorosta kello 15.55.
talous 
Tweet