Nuorena taiteilijaksi, vanhana opettajaksi

Natalia Baer

elämä maistuu. Wenjunista melkein kaikki on kivaa.

23.11.2006 23.00

Lena Björklund

Wenjun Li, 13, hymyilee niin usein, että ystävät huolestuvat, ellei hänen suunsa ole hymyssä.

Wenjun Lin harrastus on kuvataide. Hän piirtää ystävänsä Maijan mielestä ”sikahyvin”. Ja varmasti koko ajan paremmin, sillä Wenjun käy kerran viikossa piirustustunnilla. ”Kokeilen kaikenlaista”, hän kertoo tekniikoistaan. ”Piirrän pastelliliiduilla, lyijykynällä, hiilikynällä, öljyvärillä, teen akvarelleja.”

Wenjun oli yksi Vihreän Langan järjestämälle metsäretkelle osallistuneista lapsista ja nuorista. Hän tanssi ystävänsä Maijan kanssa kikapoota metsässä ja tarkasteli luupilla muun muassa kaarnaa. Luupilla hän on katsonut luontoa aiemmin leirikoulussa. Sillä tavalla luonnosta saa kyllä uuden näkökulman, mutta Wenjunin mielestä luontoa on kuitenkin helpompi katsoa ihan vaan paljaalla silmällä.

Wenjun tuli Suomeen viisivuotiaana ja on sen jälkeen käynyt Kiinassa kaksi kertaa. Siellä on hänestä kiva käydä monestakin syystä. Mummot ovat siellä ja toisaalta pääsee kävelemään Kiinan muurilla ja katselemaan kauniita palatseja.

Wenjun asui aluksi Tammisaaressa ja sai siellä ensimmäisen kosketuksensa suomalaiseen luontoon. Siellä hän oppi leikkimään metsässä ja nauttimaan eräästä saaresta, johon hän on tutustunut joka kesä aina hiukan laajemmin.

Kun kysyn mistä Wenjunille tulee oikein hyvä mieli, hän tietää heti: ”Kavereiden kanssa olemisesta.” Mutta lisää miltei välittömästi: ”Oikeastaan minun mielestäni joka asia on kiva.”

Mikä sitten ei ole kiva? Wenjun joutuu miettimään. ”Kokeet!”, hän huudahtaa iloisesti.

Wenjunin tultua Kiinan-matkaltaan tapahtui kuitenkin eräs ikävä asia: hänen yksivuotias marsunsa kuoli. Wenjun ja hänen isänsä hautasivat marsun Helsingin Arabianrannan metsään. Kun Maija ja Wenjun kävivät haudalla loppukesästä, he saattoivat poimia kukat matkan varrelta. Luonto on lähellä Helsingissä.

Wenjunin äidinkieli on kantoninkiina eli yue. Sitä hän puhuu vanhempiensa ja siskonsa kanssa, mutta kerran viikossa hän käy kielitunnilla oppiakseen mandariinikiinaa eli pohjoiskiinaa, joka on maailman eniten puhuttu kieli. Sitä puhuu noin 900 miljoonaa ihmistä ja se on ihan erilaista kuin kantoninkiina. ”Niin kuin eri maan kieli.”

Wenjun, niin kuin ystävänsä Maija, tietää, että ilmasto on muuttumassa. Isä on selittänyt, että joskus tuhannen vuoden kuluttua talvi on muuttunut kesäksi, kesä talveksi. Tai jotakin sellaista.

Kun Wenjun joskus nukkumaan mennessään miettii tulevaisuuttaan, mieleen ei tule ilmastonmuutos, vaan ammattihaaveet. ”Haluan ensin olla taiteilija, sitten vaatteiden suunnittelija, sitten huonekalujen suunnittelija ja vanhana opettaja”, Wenjun nauraa, ja luettelee haaveensa siinä järjestyksessä kuin haluaa ne toteuttaa.