Kiva koulutus –kampanja?

9.9.2014

Ringa Prauda-Rydgren

Uudet opiskelijat aloittivat korkeakouluopintonsa elokuun lopulla. Seitsemän vuotta ylioppilaskirjoitusten jälkeen huomasin myös itse seisovani uusien fuksien joukossa. Oma ala oli vihdoin löytynyt.

Koska takana oli jo useampi vuosi korkeakouluopintoja ja opiskeluelämää, orientoivalla viikolla käsitellyt aiheet olivat tuttuja. Tämä antoikin mahdollisuuden tarkkailla luennoitsijoiden sijaan uusia kanssaopiskelijoitani.

Opiskelu nivoutuu suurimmalla osalla opiskelijoista elämän merkittävimpään psykologiseen siirtymäkauteen: siirtymään nuoruudesta aikuisuuteen (17–22-vuotiaana) ja astumiseen aikuisen maailmaan (23–28 -vuotiaana). Tämä luo nuorelle monia paineita itsenäistymisestä ystävien hankintaan ja parisuhteen solmimiseen (Kunttu, 2011).

Moni muuttaa uudelle paikkakunnalla ilman minkäänlaista sosiaalista verkostoa ja kaipaa kipeästi kuuluvuuden tunnetta sekä kontaktia muihin opiskelijoihin. Opinahjo on usein ensisijainen ja ainut ympäristö luoda uusia ihmissuhteita. 

Ei siis ole ihme, että havaitsin uusien kasvatustieteilijöiden käyttäytyvän orientoivalla viikolla kuin sopulien. Luentojen välillä he etsivät kiihkeästi omaa ryhmäänsä: tutustuivat, jatkoivat tuttavuutta tai hylkäsivät sen, karttoivat henkilöitä, jotka olivat erilaisia kuin he itse ja hakeutuivat henkilöiden seuraan, joihin samastuivat.

Luentosalissa sopuloinnin tulos näkyi selvimmin, kun samanikäiset, -kokoiset, -tyyliset ja -sukupuoliset henkilöt asettuivat istumaan ryhmittäin. Ne, jotka eivät osallistuneet prosessiin, jätettiin yksin.

Korkeakouluopiskelijoista yksinäisyyttä usein tai ajoittain kokee naisista 38 prosenttia ja miehistä 46 prosenttia. Opiskelijoista 31 prosenttia kokee, ettei kuulu mihinkään opiskeluun liittyvään ryhmään. Korkeakoulussa suoranaisesti muiden opiskelijoiden kiusaamaksi joutuu 5 prosenttia ja henkilökunnan kiusaamaksi 6,5 prosenttia opiskelijoista (Opiskelijatutkimus 2012).

Kokemukset yksinäisyydestä ja kiusatuksi tulemisesta ovat traumaattisia ja voivat vaikuttaa pitkälle nuoren aikuisen elämään. On huomattu, että koulu- tai opiskeluaikana kiusatuiksi ja syrjityiksi tulleilla on suurempi mahdollisuus samanlaiseen kohteluun myös työelämässä.

Työpaikkakiusaamisen uhriksi joutuu joka viides suomalainen työuransa aikana (Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiö, työolotutkimus 2010).

Mikä saa aikaan sen, ettemme pysty hyväksymään erilaisuutta? Miksi ajattelemme, että meillä on oikeus sulkea joku yhteisön ulkopuolelle? Korkeakoulut ja koulutus ovat mahdollisuuksien aarreaitta vaikuttaa kokemuksiin yksinäisyydestä ja kiusaamisesta. Ne voivat luoda ympäristön, jossa kehitetään työhyvinvointia myös työelämää varten.

Suurin voimavara ovat opiskelijat. Itse ajattelin ottaa mahdollisuudesta vaarin: Lukiolaisten liiton #kutsumua –kampanjan hengessä tarjoan kanssaopiskelijoilleni mahdollisuuden tutustua sangen epäsamaistuttavaan henkilöön, raskaana olevaan fuksiin!

Tweet