Nato – otan?

30.4.2014

Juha Honkonen

Ukrainan kriisi on nostanut Nato-debatin myös vihreiden agendalle. Vielä alkuvuonna murskaava enemmistö jäsenistä sanoi sotilasliitolle yksiselitteisen ein, mutta kantaa saatetaan viilata Jämsän puoluekokouksessa kesäkuun alussa.

Natosta on tulossa myös yksi kuumimmista eduskuntavaaliteemoista. Nykyisessä hallitusohjelmassa lukee: ”Suomi ei tämän hallituksen aikana valmistele Nato-jäsenyyden hakemista.”

Virke saattaa tipahtaa pois, ainakin jos kokoomus on mukana. Perussuomalaisille ja demareille yksiselitteinen torppaaminen ei näyttäisi olevan kynnyskysymys. Keskustan Juha Sipilä sen sijaan on antanut viime päivinäkin hyvin jyrkkiä Nato-lausuntoja.

Nato-mantra on jo 20 vuotta kuulunut, että liittoutumisesta pitäisi vihdoin keskustella. Lehtien palstat ovat kuitenkin olleet varsinkin vaalien alla täynnä Natoa. Aihe on läpikulunut, mutta taas se nousee – kiivaampana kuin koskaan.

Mistään muusta kansan selvästi tyrmäämästä hankkeesta ei viritellä keskustelua yhtä innokkaasti kuin Natosta. Kansa on siis eliitin ja median mielestä väärää mieltä. Päät pitää kääntää. Se on yhtä mahdollista kuin EU-hakemuksen aikaan, mutta aikaa se vie.

Ensin natoilijoiden pitäisi saada hakeminen hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon. Se tehdään 2016. Jäsenyys vaatisi perustuslain muutoksen, mikä edellyttää ensin eduskunnan enemmistöä ja seuraavalla kaudella kahden kolmasosan enemmistöä. Myös kaikkien Naton jäsenmaiden pitäisi hyväksyä Suomi porukkaan. Jäsenyys tuskin on mahdollista tällä vuosikymmenellä.

Perustuslakia voidaan muuttaa myös viiden kuudesosan enemmistöllä, mutta se on kaukana realismista. Lisäksi jos eduskunta päättäisi hakea jäsenyyttä, aiheesta todennäköisesti järjestettäisiin maamme historian kolmas kansanäänestys. Nato-mörkö on siis vielä hyvin kaukana.

Suomalaiset karsastavat Natoa lähinnä Yhdysvaltojen takia. Se on ymmärrettävää, sillä sen mukana maamme voisi ajautua Irakin kaltaisiin konflikteihin. Niin kävi Virollekin.

Yllättävän vähän puhutaan eurooppalaisesta puolustuksesta. Lissabonin sopimusta voisi tuunata nykyistä turvaavammaksi. Euroarmeijasta voisi olla sekin hyöty, että Suomen nykyisestä kalliista ja epätasa-arvoisesta asevelvollisuudesta päästäisiin eroon.

Kirjoittaja on Vihreän Langan päätoimittaja.

Tweet