Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kehitysministeri Heidi Hautala eroaa - uusi ministeri ensi keskiviikkona

11.10.2013 12.12

Sammeli Heikkinen

Kehitysministeri Heidi Hautala eroaa tehtävästään. Hän kertoi asiasta tiedotustilaisuudessa perjantaina.

Hautalan arvioi toimineensa Arctia Shippingin kohua herättäneessä Greenpeace-ratkaisussa oikein ja valtio-omistajan edun mukaiseksi. Hän kuitenkin katsoo, ettei enää voi jatkaa ministerin tehtävissä.

"Olen muistanut tapahtumat väärin ja olen noudattanut huonosti tarkkuutta ja varovaisuutta", Hautala perusteli ja sanoi, että Arctia Shippingin tapauksessa oli tapahtunut poliittista ohjausta.

Keskiviikkoisessa tiedotteessaan Hautala kertoi Timosen toimineen oma-aloitteisesti, kun hän kehotti Arctia Shippingin johtoa luopumaan rikosilmoituksesta Greenpeacen aktivisteja vastaan. Tiedotustilaisuudessa Hautala kuitenkin sanoi keskustelleensa myös avustajiensa kanssa, joista joku oli ollut sitten myös suoraan yhteydessä Arctia Shippingiin.

Hautala perusteli tätä sillä, että hän oli muistanut tapahtumien kulun väärin.

Vaisusti esiintynyt vihreiden puheenjohtaja ja ympäristöministeri Ville Niinistö ilmoitti tiedotustilaisuudessa tukevansa Hautalan päätöstä.

"Koen hänen hoitaneensa tehtäviään hyvin."

Niinistön mukaan vihreä valitsevat uuden kehitysministerin ensi keskiviikkona.

Juttua päivitetty 12.20.

vihreät  politiikka 




Viite