Enemmän irti

3.11.2006 0.00

Taina Ahtela

Maailman hupenevista luonnonvaroista pitää saada irti entistä enemmän. Vihreä Lanka selvitti, mitä paljon puhuttu ekotehokkuus tarkoittaa käytännössä. Suurennuslasin alla oli neljä toimialaa: pankkipalvelut, kuljetus, terästeollisuus ja pakkaukset.

Ekotehokkuus on liike-elämän muotikäsite. Yritykset ovat havahtuneet siihen, että raaka-aineet hupenevat. Viimeistään öljyn hinnannousu on herättänyt teollisuudenkin: vähemmästä on saatava irti enemmän.

Ekotehokkuus tarkoittaa luonnonvarojen, energian ja teknologian mahdollisimman säästeliästä käyttämistä. Se eroaa perinteisestä ympäristönsuojelusta siinä, että huomiota kiinnitetään erityisesti liukuhihnan alkupäähän, ei vain tuotannon aiheuttamiin saasteisiin. Tarkastelun alla on tuotteiden koko elinkaari raaka-aineista alkaen.

Yritykset voivat jopa viisinkertaistaa luonnonvarojen tuottavuuden valitsemalla raaka-aineet huolellisesti sekä karsimalla energiankäyttöä, jätteitä, pakkaamista ja kuljetuksia.

Käytännössä ekotehokkuus tarkoittaa hyvin erilaisia asioita eri toimialoilla. Kuljetuksissa voidaan esimerkiksi vähentää ajokilometrejä paremmalla suunnittelulla. Pankkitoiminnassa taas voidaan sekä sähköistää palveluita että sijoittaa rahat mahdollisimman ympäristöystävällisiin yrityksiin.

Ekotehokkuuden selvittäminen on kovaa laskemista. Yksi ekotehokkuuden mittari on saksalaisen Friedrich Schmidt-Bleekin kehittämä MIPS-menetelmä, jonka avulla voidaan laskea tuotteen tai palvelun tuottamiseen käytettyjen luonnonvarojen määrä. Sen avulla on esimerkiksi selvitetty, että henkilöautolla kuljettu kilometri kuluttaa keskimäärin 1,4 kiloa uusiutumattomia luonnonvaroja, bussilla kuljettu vain 0,3 kiloa.

Ekotehokkuuden selvittäminen on yrityksille kova haaste.

”Yksittäisen tuotteen ekotehokkuuden mittaaminen on vielä lapsenkengissä”, sanoo johtaja Mikael Niskala ympäristökonsultointia myyvästä Proventia Solutions Oy:stä.

”Siinä on hurjaa vaihtelua, mitä mitataan ja tehdäänkö yrityksissä tuloksilla mitään”, sanoo ekotehokkuuskonsultti Michael Lettenmeier, joka on tehnyt töitä muun muassa Suomen luonnonsuojeluliitolle.

Ja vaikka yritysten toiminnan mittaamista ja raportointia kehitetään kovaa vauhtia, löytää tieto harvoin kuluttajalle asti. Ympäristömerkit kertovat, että tuote täyttää merkin kriteerit, mutta eivät ilmoita, paljonko luonnonvaroja tuotteeseen on käytetty.

Kyse ei ole pienistä määristä. Valtaosa luonnonvaroista muuttuu jätteeksi jo matkalla ruoaksi, koneeksi tai kulkuneuvoksi. Kuluttajaviraston mukaan teollisuustuotteen valmistus kuluttaa uusiutumattomia luonnonvaroja keskimäärin 30 kertaa enemmän kuin mitä itse tuote painaa. Nuppia kohden laskettuna suomalaisten viikon aikana tuotteet ja palvelut nielevät 1 500 kiloa, siis 300 kauppakassillisen verran luonnonvaroja.

Paljon saataisiin aikaan tekemällä nykyistä laadukkaampia, monikäyttöisempiä ja pitkäikäisempiä tuotteita. Kaupoissa on esimerkiksi ruuvimeisseleitä, joiden rauta on pehmeämpää kuin ruuvien.

”Myös tuotesuunnittelussa olisi vielä paljon parantamisen varaa”, sanoo erikoistutkija Ari Nissinen Suomen ympäristökeskuksesta. Hän kannattaa nuorten keskuudessa suosittua tuunausta.

”Yhä useampi tuote saisi olla niin hyvälaatuinen, että sitä voi myöhemmin muodistaa ja muuttaa uuteen käyttötarkoitukseen.”

Tällä hetkellä yrityksiä ei velvoita ekotehokkuuteen kukaan. Ne ovat liikkeellä vapaasta tahdostaan.

”Ekotehokkuus on siitä hyvä käsite, että se kytkeytyy taloudelliseen puoleen. Mitä ekotehokkaampi, sitä taloudellisempi”, Niskala muistuttaa.

Sanoohan sen maalaisjärkikin: materiaalien ja energian vähentäminen säästää rahaa. Materiaalitehokkuus tuo myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

”Yritys saattaa nukkua tulevaisuutensa ohi, jos hoksaa ekotehokkuuden hitaammin kuin kilpailijansa”, Lettenmeier toteaa.

Ekotehokkuus saattaa kuitenkin vaatia kalliita investointeja, jotka kilpailevat toisten, ehkä vieläkin kannattavampien investointien kanssa.

”Esimerkiksi vaihtoehtoisten polttoaineiden kokeilu tuottaa harvoin heti taloudellista hyötyä”, sanoo Postin kehityspäällikkö Harri Ajomaa. Hän huomauttaa, että vaikka talouden ehdot pääosin kannustavat ekotehokkuuteen, on ympäristön säästäminen huomioitava myös omana arvonaan. Muuten muut asiat ajavat helposti ympäristötehokkuuden ohi.

Ekotehokkuuden lisäämiseen tarvitaan siis myös ulkopuolista keppiä ja porkkanaa. Lettenmeier huomauttaa, että tällä hetkellä työvoima on kallista ja raaka-aineet halpoja. Verotuskin kannustaa vähentämään ennemmin työntekijöitä kuin materiaalien käyttöä.

”85 prosenttia vanhojen EU-maiden verotuksesta perustuu työhön. Nykyinen verojärjestelmä kannustaa tekemään jatkuvasti päätöksiä väärään suuntaan.”

Hallitusohjelmassa puhutaan ekologisesta verouudistuksesta, joka vähentäisi uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä ja kannustaisi ekotehokkuuteen. Sitä saadaan kuitenkin vielä odottaa.

”Valtiovarainministeriö on suhtautunut verouudistukseen nihkeästi, ja se on jäänyt toistaiseksi selvitysten tasolle”, kertoo ylitarkastaja Taina Nikula ympäristöministeriöstä.

Materiaalitehokkuuden palvelukeskus, joka tarjoaa yrityksille asiantuntija-apua ekotehokkuuden parantamiseen, on sen sijaan näillä näkymin toteutumassa toukokuussa 2007.

EU:lla on epävirallinen tavoite, jonka mukaan luonnonvarojen käyttöä tehostetaan parissakymmenessä vuodessa nelinkertaiseksi ja viidessäkymmenessä vuodessa kymmenkertaiseksi. Suomen aloitteesta YK:ssa päätettiin vuonna 2002 laatia kestävän kulutuksen ja tuotannon kehitysohjelma. Ohjelma tulee käsittelyyn ensi vuosikymmenellä.

Ekotehokkuutta laskeskellaan toistaiseksi lähinnä vain suuryrityksissä. Koska valtaosa yrityksistä kuitenkin on pieniä tai keskisuuria, on pk-yritysten osuus teollisuuden kokonaispäästöistä yli 70 prosenttia. Tämä sai Keski-Suomen TE-keskuksen tarjoamaan pk-yrityksille rahallista tukea ympäristökonsultin palveluihin. Keskisuomalaisten EcoStart-hanke on tarkoitus laajentaa kokeilun jälkeen valtakunnalliseksi.

Mikään lopullinen patenttiratkaisu raaka-ainepulaan ja ilmastonmuutokseen ekotehokkuus ei ole.

Tuotanto tehostuu, mutta samalla kokonaiskulutus koko ajan kasvaa.

”Esimerkiksi paperin ekotehokkuutta ei ratkaista tuotannossa. Paperiteollisuus toimii nykyään hyvinkin ekotehokkaasti, mutta tämä ei ratkaise sitä, kuinka paljon paperia käytetään”, sanoo Lettenmeier. Samoin autonmoottorien tehokkuus paranee koko ajan, mutta polttoaineenkulutus ja hiilidioksidipäästöt kasvavat, koska ihmiset ostavat suurempia autoja, Nissinen huomauttaa.

Lettenmeierin mukaan ekotehokkuutta pitäisi tarkastella laajemmin kuin vain tuotannon näkökulmasta. Olennainen kysymys on, voidaanko kunkin tuotteen tuoma hyöty tuottaa muulla tavalla.

”Voidaako esimerkiksi paperi korvata vähemmän luonnonvaroja kuluttavilla ratkaisuilla?”

Seuraavilla sivuilla kerrotaan, kuinka tämä temppu on tehty esimerkiksi posti- ja pankkipalveluissa.

Artikkelin lähteenä on käytetty mm. seuraavia julkaisuja: Ekotehokas yhteiskunta (Suomen ympäristö 598); Ekotehokkuus – Business as Future (www.mips-online.fi); Eko-ostajan opas (www.kuluttaja.fi).

materiaalitehokkuus 

Tweet