Hiili palaa sankarina

22.9.2006 1.00

Lena Björklund

Öljy saattaa loppua, mutta hiiltä riittää pitkään Kioton sopimuksen jälkeenkin. Euroopan ja Aasian välisessä ilmastodialogissa hiiltä ei pidetty pelkkänä syntipukkina, vaan yhtenä ratkaisukeinona hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi.

 

Kiinan hiilidioksidipäästöjen kasvua on kauhisteltu, mutta maa saattaa tulevaisuudessa kunnostautua myös hiilidioksidin piilottajana. Euroopan ympäristöviraston pääjohtaja Jacqueline McGlade uskoo, että kaupallistumisensa kynnyksellä oleva uusi päästötön hiilenpolttotekniikka, jossa hiilidioksidi erotellaan ja varastoidaan, tarjoaa Kiinalle ja muille Aasian maille merkittävän mahdollisuuden vähentää hiilidioksidipäästöjä. Aasiassa voitaisiin näin ollen jatkaa hiilivoimaloiden rakentamista.

Helsingissä syyskuussa pidettyyn ilmastonmuutoksen haasteita pohtineeseen Eurooppa-Aasia -dialogiin osallistunut McGlade piti Aasiaa erityisen sopivana hiilidioksidin kätkijänä. ”Jos tarkastelemme mihin hiilidioksidia maapallolla voisi varastoida, paikat löytyvät paljolti kehitysmaista. Tekniikka on kehitetty Euroopassa ja sitä käytetään jo täällä. Sitä voisi käyttää muuallakin.”

Kiinassa on jo kartoitettu hiilidioksidin varastointipaikkoja. Viitisenkymmentä öljy- ja kaasukenttää, seitsemisenkymmentä kivihiilikerrostumaa, toistakymmentä suolavesikerrostumaa, professori Wenying Chen luetteli alustavia arvioita dialogikokouksessa.

Hiilidioksidin varastoimista voi tarkastella myös globaalin vastuunjaon näkökulmasta. Dialogipäivien aikana vaadittiin useissa puheenvuoroissa, että ilmastonmuutoksen alkuperäisten aiheuttajien eli teollisuusmaiden on otettava vetovastuu teknologiaratkaisuista. Viime vuonna niin EU kuin G8-maat kirjasivatkin Aasia-yhteistyönsä tavoitteisiin puhtaan teknologian, muun muassa hiilidioksidin talteenoton ja varastoinnin, edistämisen.

Yksi innokkaimmin puhdasta hiilivoimaa markkinoiva yhtiö on Euroopan suurimmaksi energiayhtiöksi pyrkivä ruotsalainen Vattenfall. Yhtiön kunnianhimoisessa ilmastostrategiassa asia todetaan selkeästi: ”Hiilidioksidin erottelu ja varastointi on yksi kaikkein tehokkaimmista keinoista saavuttaa ilmastotavoitteet.”

”Näyttää siltä, että maailma tulee käyttämään vielä paljon hiiltä. Meidän on siksi paras tehdä hiilenpoltosta yhteensopiva ilmastonmuutoksen hillitsemisen kanssa”, muotoili Vattenfallin konsernijohtaja Lars G. Johansson dialogipäivillä. Yhtiö rakentaa parhaillaan Saksaan 30 megawatin puhtaan hiilen pilottivoimalaa, joka käynnistyy parin vuoden kuluttua. Sen rinnalle kohoaa markkinoille kelpaava hiilidioksidia päästämätön hiilivoimala vuonna 2014.

Ruotsin valtiollisen energiayhtiön lisäksi norjalainen valtionyhtiö Statoil on innostunut hiilidioksidin kätkemisestä. Se alkoi 1990-luvulla pumpata hiilidioksidia merenalaisiin suolakerrostumiin maakaasukentällään Norjan eteläisillä merialueilla. Lähiaikoina yhtiö ryhtyy sijoittamaan hiilidioksidia myös Pohjois-Norjan kenttäänsä.

Vattenfallin konsernijohtaja Josefsson kiertää maapalloa kuin ristiretkeläinen ja yrittää houkutella elinkeinoelämää ilmastonmuutoksen hillintäurakkaan – eikä suinkaan tuolloin puhu vain puhtaasta hiilivoimasta. Josefssonin mielestä elinkeinoelämä välttää ottamasta kantaa ilmastonmuutokseen. Hänestä yritysten pitäisi olla ilmastopohdinnan etulinjassa poliitikkojen ja kansalaisjärjestöjen sijaan.

Omalla maallaan Josefsson ei ole profeetta. Vattenfallilla on niin runsaasti hiilivoimaloita, että sitä pidetään Ruotsin Greenpeacen ja osin myös Ruotsin vihreiden silmissä lähes ympäristörikollisena. Ulkomailla Josefsson on sen sijaan sankari. Time-lehti listasi viime vuonna nipun eurooppalaisia, jotka käyvät käsiksi suuriin haasteisiin, joihin tarttumista suurin osa maailmasta yrittää välttää. Josefsson pääsi listalle. Lehti nimesi hänet ”Mr. Cleaniksi”.

Josefsson pitää selvänä, että maapallon hiilidioksidipäästöjä on vähennettävä vähintään 80 prosenttia. Hiilidioksidipäästöille pitää hänestä muodostua yhtä selvä hinta kuin mille tahansa tuotteelle.

Dialogikokouksen lopuksi esiteltiin neljä erilaista ilmastosopimusmallia Kioton sopimuksen jälkeiselle ajalle. Kaikkien niiden periaate oli pääpiirteissään sama: saastuttaja maksaa. Mutta jakoperusteet vaihtelivat.

Yksi malli perustui asukaskohtaisiin päästöihin, toinen maiden osuuteen maapallon bruttokansantuotteesta. Kolmas huomioi molemmat edelliset mallit ja neljäs korosti teollisuusmaiden historiallista vastuuta siitä, että hiilidioksidipäästöt ovat karanneet käsistä.

BKT-osuutta painottava malli oli peräisin Vattenfallin ilmastostrategiasta. Siinä taakanjako perustuu bruttokansantuotteeseen. Malli korostaa kaikkien kansakuntien yhtäläistä oikeutta kasvattaa taloudellista vaurauttaan. Koska ilmastostrategian aikajänne on sata vuotta, se antaa köyhille maille mahdollisuuden aluksi lisätä päästöjään.

”Oikein, oikein pitkällä tähtäimellä kaikilla on oikeus tulla rikkaiksi”, Josefsson painotti. ”Ja kun ollaan yhtä rikkaita, päästöjä on yhtä paljon.”

Josefssonia kommentoi Intian teollisuusliiton johtava asiantuntija K.P. Nyati, valkotukkainen vanha mies. Hän ei muiden tavoin turvautunut power point -esitykseen, vaan luotti sanojensa voimaan.

”Miten jokaisesta voi tulla yhtä rikas”, Nyati hämmästeli. ”Jokainen haluaisi ison auton, mutta mitä se tekisi maapallolle?”

yritykset  ilmastonmuutos  ympäristöteknologia  kivihiili 

Tweet