Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
3.4.2013 14.30
Vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö myöntää, että hallituksen kehysriihessään tekemät ratkaisut verotuksen uudistamisesta tehtiin osittain vajavaisin tiedoin. Hänen mukaansa kireällä aikataululla käyttäytymismuutoksia tai tarkempia vaikutuksia eri väestöryhmiin ei voitu osinkoveromallille laskea.
”Esitin ministeri Arhinmäen kanssa kriittisiä huomioita kehysriihessä joihin ei tästä syystä saatu kattavia vastauksia. Lakivalmistelussa onkin arvioitava esityksen yksityiskohtia taloustieteen ja esimerkiksi Hetemäen verotyöryhmän loppuvuodesta 2010 esittelemien vaihtoehtojen pohjalta. Samalla veronkierron mahdollisuudet on estettävä”, Niinistö kirjoittaa vihreiden sivuilla.
Hänen mukaansa poliittisen päätöksenteon tasoa voitaisiin parantaa lisäämällä talousasioiden valmistelun avoimuutta.
”Valtiovarainministeriön ja muiden viranomaisten tilastot olisi avattava kaikkien tutkijoiden käyttöön. Päättäjien ja virkamiesten olisi myös syytä käydä avoimempaa vuoropuhelua asiantuntijoiden kanssa julkisuudessa”, Niinistö sanoo.
Hänen mukaansa Suomessa voisi olla tarpeen Ruotsin mallin mukainen huippututkijoista koostuva talouspoliittinen neuvosto.
”Ruotsissa tämä elin perustettiin vuonna 2007, eikä sen kritiikki ole ollut aina hallituksen mieleen - mikä korostaa neuvoston onnistumista työssään.”
talous 
Tweet