Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019
Pahanilmanlintu
Natalia Baer
mediakriitikko. Ilmastonmuutosskeptikot saavat Juhani Rinteen mukaan viestimissä suhteettomasti tilaa. Hänestä ilmastonmuutoksen tieteellinen perusta on suurelle yleisölle vielä hämärä.
30.3.2007 1.00
Meteorologi Juhani Rinteen puheet ilmaston lämpenemisestä ovat kaikuneet kuuroille korville yli kolmekymmentä vuotta.
Vihmova keväinen vesisade vaihtuu lumeen, kun maantieltä käännytään kohti Kirkkonummen Masalaa. Kylätietä seuraa mutkainen metsätie ja maisema hiljenee uniseen vaippaan. Tuntuu kuin olisi siirtynyt suoraan menneisyyteen.
Sata vuotta sitten olisimme olleet oululaisen apteekkarin, maisteri Westerlundin mailla. Tänne Vitträsk-järven rannalle arkkitehdit Saarinen, Lindgren ja Gesellius suunnittelivat maisterin jugendhuvilan. 1904 valmistunut Hvittorp on sittemmin jäänyt vastarannalla siintävän Hvitträskin varjoon.
Pysähdymme puutarhurin asunnoksi alun perin rakennetun keltaisen puutalon pihalle. Lumisateessa seisoo kauniisti ruostunut, maatalouskoneen osista tehty kurkipatsas. Olemme selvästi tulleet lintuharrastaja, meteorologi Juhani Rinteen kotipihaan.
”Espressoa vai suodatinkahvia?” Rinne kysyy tuvassa ja heiluttaa sähköistä maidonvaahdotinta. Rinnettä huvittaa: jostain hän on kuullut, että se olisi ainoa kodinkone, joka Heidi Hautalalla on kotona.
Kahvin tippuessa Rinne ehtii vetää vanhan, pysähtyneen seinäkellon. Hän ymmärtää heti kuvaajan halun ikuistaa tilanne.
”Vaimon työkaverit sanoivat käydessään, että on kuin täällä olisi aika pysähtynyt”, Rinne nauraa.
Rinne jäi muutama vuosi sitten eläkkeelle Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessorin virasta. Takana on komea ura ensin matematiikan ja sitten meteorologian alalla.
”Se vain meni niin, jotenkin matematiikka ja meteorologia stemmasivat. Matematiikka on lahja, josta saa olla kiitollinen”, Rinne sanoo.
Muiden matemaattisesti lahjakkaiden ihmisten tavoin hän puhuu kyvystä ymmärtää matemaattista kauneutta.
”Matematiikan laitoksella oli hienoa, kun oli muita, joilla oli sama tunne. Että hei, tämä on kaunis – ilman että sitä tarvitsee selittää.”
Entiset työtoverit kuvailevat Rinnettä innostavaksi, kannustavaksi ja idearikkaaksi. Pitkäaikainen työkaveri, erikoistutkija Simo Järvenoja Ilmatieteen laitokselta oli myös Rinteen oppilas yliopistossa.
”Hänen tunnillaan ei päässyt nukahtamaan. Aina oli kohokohtia, välihuomautuksia, sellaista kirpeää huumoria”, Järvenoja muistelee.
Pihan kurkipatsas on lahja, jonka Rinne sai ystäviltään 1971 väiteltyään tohtoriksi. Väitöskirja käsitteli sään analysoimista tietokoneella.
”Nyt jälkeenpäin sitä vasta miettii, missä kaikessa on saanutkin olla mukana.”
Rinne oli tekemässä ensimmäistä suomalaista ohjelmaa, jolla säätä ennustettiin tietokoneella. Hän oli myös mukana, kun ilmasto pystyttiin ensimmäistä kertaa mallintamaan tietokoneella.
Nyt kaikki sääennusteet tehdään tietokoneella. Ei ollut yllätys, että Rinne katsoi etukäteen ennusteen myös haastattelupäivälle. Tällä kertaa se ei kuitenkaan pitänyt täysin kutiaan. Auringon ja pikkupakkasen sijasta vuorossa oli pilvistä suojasäätä.
Kuinka ilmastotutkijat voivat tietää, millainen ilmasto meillä on kymmenien tai satojen vuosien kuluttua, jos kerran lyhyen ajan sääennusteetkin menevät usein metsään? Ja eikö ilmastonmuutoksesta ole tiedeyhteisössä vielä eri mielipiteitä? Tällaisiin kysymyksiin Rinne on jaksanut sitkeästi vastata vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
Vastaus on pysynyt samana: ilmastoa ei veikata, se lasketaan.
Ruotsalainen kemisti-insinööri Arrhenius tunnisti ihmisen aiheuttaman kasvihuoneilmiön jo yli sata vuotta sitten. Ennusteiden kannalta todellinen läpimurto tapahtui vasta 1960-luvulla, kun ilmaston osatekijät pystyttiin ensimmäistä kertaa mallintamaan tietokoneella. Sitä ennen oli ihmetelty esimerkiksi ilmakehän suihkuvirtauksia, joihin sotalentokoneet törmäsivät tietyissä paikoissa kuin seinään.
”Oli hämmästyttävää, että ne kaikki pystytään laskemaan. Kasvihuoneilmiö oli vain vähäinen lisäys tähän”, Rinne sanoo.
Kun ilmaston mekanismit olivat selvillä, voitiin tietokonemalleilla laskea, mitä tapahtuu kun ilmakehään vapautuu tietty määrä päästöjä.
”Ilmastonmuutos oli meteorologeille selvä juttu jo 1970-luvulla. Yksityiskohtia on tullut tietoon koko ajan lisää, mutta ei asia ole siitä mihinkään muuttunut”, Rinne sanoo.
1970-luvulla meteorologeja mietitytti ainoastaan, tiedetäänkö asiasta tarpeeksi. 1975 Rinne oli vakuuttunut asian vakavuudesta, ja kirjoitti aiheesta Helsingin Sanomissa.
”Mutta ei se kiinnostanut lehtiä tai lukijoita. Sama tunne oli muillakin tutkijoilla maailmalla”, Rinne sanoo.
1979 tutkijat Seppo Huovila ja Raino Heino julkaisivat Helsingin Sanomissa meteorologien ilmastoennusteen, joka on pitänyt täysin paikkansa. Vuoteen 1985 mennessä meteorologit olivat Rinteen mukaan luovuttaneet kaiken tarpeellisen tiedon eteenpäin. Mitään vain ei tapahtunut.
Edelleen, kaksikymmentä vuotta myöhemmin, julkisessa keskustelussa esiintyy vähän väliä ajatus, ettei ilmastonmuutoksesta olisi riittävää tieteellistä näyttöä tai että siitä olisi tiedeyhteisössä erimielisyyttä.
”Yhä ihmisille on epäselvää, että ilmastonmuutos lasketaan. Ajatus, että tieteellisen laskennan tulos olisi vain pelkkä mielipide muiden mielipiteiden joukossa, on mahdoton”, Rinne tuhahtaa.
Ilmastotieteellisenä puritanistina Rinnettä nyppii esimerkiksi Al Goren Epämiellyttävä totuus -elokuvan tapa näyttää kuvia sulavista jäätiköistä, aivan kuin niistä voitaisiin päätellä jotain tulevasta kehityksestä.
”Elokuvassa ei kertaakaan sanota, että se on laskettu asia.”
Rinne kuitenkin ymmärtää, että sulavien jäätiköiden iskostaminen ihmisten mieliin on poliittisesti viisasta ilmastotietoisuuden lisäämiseksi.
Mutta sitten ovat skeptikot: ei-ilmastotieteilijöiden äänekäs vähemmistö, joka on saanut asiantuntemukseensa ja lukumääräänsä nähden viestimissä aivan liikaa sanansijaa. Rinne ei hyväksy väärän tiedon levittämistä.
”Lähinnä hämmästyttää. Sitten kun tulevaisuudessa yhtäkkiä havahdutaan asian vakavuuteen, mitä sen ajan ihmiset ajattelevat? Vaikea on kiistää, etteivätkö tämän ajan ihmiset olisi syyllistyneet rikokseen ihmiskuntaa vastaan”, Rinne sanoo.
Onko hän miettinyt, mikä saa ihmisen kiistämään tutkimustulokset?
”Aina on ihmisiä, jotka eivät usko tieteellisiä faktoja. Samahan se on esimerkiksi biologiassa, jotkut ihmiset eivät edelleenkään usko darvinismiin.”
Eikö samojen asioiden kertaaminen ja väärän tiedon korjaaminen uuvuta? Eikö tee mieli nostaa kädet pystyyn, että antaa olla?
”Eihän sitä jaksa, joutuu säätelemään omia resursseja. Ei pieni meteorologien porukka mahda tiedotusvälineille mitään.”
Rinne kirjoitti aiheesta vastineen lehteen viimeisen kerran kolme vuotta sitten. Toisaalta hän pitää hyvänä, että aiheesta kirjoittavat nyt mielipidesivuilla myös toisten tieteenalojen edustajat.
”Meneehän ne vähän pieleen, mutta ei niin pahasti.”
Rinteen mukaan oikeassa olemisen voitonriemu on laiha lohtu.
”On ollut tavattoman riemukasta, että ennusteet ovat menneet juuri nappiin. Mutta nyt siitä on mennyt maku.”
Asian vakavuuteen ollaan hiljalleen heräämässä, mutta parikymmentä vuotta liian myöhään. 1970-luvulla olisi vielä ollut paljon tehtävissä, toisin on nyt.
”Näyttää siltä, että ei sille mitään tehdä eikä voida tehdä. Ainoa keino, jonka tiedän, on stratosfäärin sumentaminen.”
Tämä tarkoittaa tulivuoritoiminnan jäljittelemistä, auringon säteilyä himmennetään pienhiukkasilla. Saastesumu toimii näin jo nykyisin.
Rinne pitää yksittäisten ihmisten toimintamahdollisuuksia rajallisina. Kansanvalistukselliset kampanjat valojen sammuttelemiseksi ja auton käytön vähentämiseksi lisäävät ehkä ihmisten tietoisuutta asiasta, mutta Rinteen mukaan ne antavat väärän kuvan ilmastonmuutoksesta ja sen torjuntakeinoista.
”Ei niillä ole juuri vaikutusta. Suurin osa ratkaisuista on sellaisia, että ne vaativat suurempaa toimintaa, hallinnollisia päätöksiä ja kansainvälisiä sopimuksia. Keskeistä olisi esimerkiksi Kiinan kehityksen siistiytyminen.”
Rinne myöntää, että esimerkiksi lastenlapsia ajatellen tilanne on masentava ja pelottava. Lapsia ei hänen mielestään tarvitsisi asialla kuitenkaan järkyttää.
”Kun asia on aikuistenkin niin vaikea käsittää.”
Rinne toteaa, että jälleen on lottovoitto syntyä Suomeen. Jos kaikki menee pahimman mukaan, Suomi on paras paikka olla. Ongelmat ovat enemmänkin sellaisia, että ne heijastuvat tänne esimerkiksi pakolaisvirtoina.
Välimeren alue tulee kuivuuden takia olemaan Rinteen mukaan todennäköisesti ensimmäinen paikka, jota suuren mittaluokan muutokset ravistelevat Euroopassa.
Ja näkyy ilmastonmuutos jo Suomenkin luonnossa. Tänne ovat löytäneet tiensä esimerkiksi koloradonkuoriaiset ja joukko uusia perhoslajeja. Myös lintujen kevätmuutto ja pesintä ovat aikaistuneet.
Rinne tähyää taivaalle.
”Aikoinaan laskin, että kurjet lensivät suurin piirtein tästä yli. Nyt ne ovat muuttaneet reittiä.”
Rinne vetää Suomen Birdlifen kurkityöryhmää. Nytkin hänellä on työn alla rästiin jäänyt artikkeli kurjesta. Lämpimien ilmavirtojen pitäisi tuoda kurjet Suomeen viimeistään vappuun mennessä.
”Muuten ollaan myöhästytty sovitusta tapaamisesta”, Rinne nauraa.
Rinne seuraa myös lähialueen sirittäjiä. Sirittäjäkoiraat saapuvat asuntonäytöille huhtikuussa, naaraat vasta 20. toukokuuta.
Tämä saapumisaikojen ja lentoreittien tarkkuusko se linnuissa matemaatikkoa kiinnostaa?
”Ei, kyllä luonto on paljon monimutkaisempi. Siihen liittyy paljon ratkaisemattomia kysymyksiä. Biologia voisi olla minulle pikkuisen hankalaa, lähestyy sillä tavalla jo humanismia”, Rinne hörähtää.
Rinne kiinnostui linnuista 12-vuotiaana, mutta ensimmäisiin kiikareihin oli varaa vasta monen vuoden päästä. Tuohon aikaan lintuharrastusta pidettiin idioottimaisena. Rinne kertoo, kuinka naapuri seurasi aseen kanssa pellolla, kun luuli poikaa hulluksi.
”Nykyäänhän julkisuuden henkilötkin voivat harrastaa tätä. Vaikka onhan se vähän moraalia rappeuttavaa: liikutaan luonnossa epäsäännöllisin aikoihin, eikä ole niin kamalan vakavaa, onko eväät muistuneet mukaan”, Rinne nauraa.
Kuka?
- Juhani Rinne, 67 v.
- Eläkkeellä Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessorin virasta.
- Hoitanut myös Helsingin yliopiston meteorologian laitoksen professorin virkaa sekä Ilmatieteenlaitoksen sääosaston osastopäällikön tehtäviä.
- Naimisissa, yksi lapsi ja kaksi lastenlasta.
- Ollut vihreiden kunnanvaltuutettu Kirkkonummella.
- Harrastukset: Lukeminen, kirjoittaminen ja lintujen bongaaminen.
.jpeg%3Fitok=dS47oFx3)
