Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Kauppalehti: Fingrid valmistautuu viemään sähköä Venäjälle

15.1.2013 8.15

Lasse Leipola

Kantaverkkoyhtiö Fingrid neuvottelee Venäjän kanssa kaksisuuntaisen sähkökaupan aloittamisesta, kertoo tiistaiaamun Kauppalehti. Tähän asti sähkö on virrannut vain Venäjältä Suomeen.

Fingridin mukaan tilanne kehittyy suotuisaksi vuosikymmenen loppuun mennessä, kun Suomeen on rakennettu enemmän uusiutuvaa energiantuotantoa ja sähkön hinta nousee Luoteis-Venäjällä kaasun hinnan mukana. Vientikapasiteetti olisi alkuvaiheessa 350 megawattia ja myöhemmin 800 megawattia.

Samassa Kauppalehden numerossa Viron kantaverkkoyhtiö Eleringin toimitusjohtaja Taavi Veskimägi sanoo, että maa voisi ostaa enemmän sähköä Suomesta kysyntäpiikkien aikaan ja luopua näin toisen palavaa kiveä polttoaineenaan käyttävän voimalan rakentamisesta.

Suomen sähkötuotannon tulevaisuus on yksi talven kuumista keskustelunaiheista, sillä työ- ja elinkeinoministeriön on määrä julkistaa lähiaikoina uusi ilmasto- ja energiastrategia. Ympäristöjärjestöt ovat kritisoineet strategian valmisteluun liittyvää salailua.

Yksi keskeisistä huolista on, että sähkönkulutuksen taustaoletuksista – joiden julkaisemista Greenpeace vaatii hallinto-oikeuden kautta – sorvataan sellaiset, että niillä voidaan perustella lisäydinvoiman tarvetta.

sähkö 




Viite